Isänpäivä valkeni harmaana,tuulisena,sateisena syyssäänä ja mieli on tavallaan vähän yhtä sekaisin
ja samanlainen taas ihan kaikesta mitä tässä on sattunut,että oli pakko tulla ihan tänne tekemään
pieni avautumispostaus kun en ajatuksiltani voi luoja sitä vuoristorataa taas! saa yhtään het-
keäkään rauhaa,josko tämän jälkeen vähän hiljentyisi menot...pliis?
Uusien tuulien puhalteluja,uusien tarinoiden alkuja ja vanhojen lorujen loppumista.
Siinä tämä mnun elämäni on tän yhden hiton kokonaisen viikonlopun verran mahtunut tavaraa
ettei tiedä mitenkä päin tässä olisi.
Onneksi liene To on terapia,pääsen liene sinne taas "itkemään" miten olen näistä tapahtumista
entistä pahemmin sekaisin ja toisaalta taas pääsen purkamaan ja analysoimaan ahhh niin
mielenkiintoisia aiheita kuin ihmissuhdekuviot \o/ jota jo tänään analysoitiin äidin kanssa
yhteistuumin ruokapöydässä hänen tuodessa oman näkemyksensä asioihin.
Oikeesti,siitä naisesta olisi tullut loistava psykologi ja vieläpä semmoinen,
jonka luokse itsekin olisin mielelläni maksanut ja mennyt <3
Mutta tuosta ei sen enempää,ehkä aika tosiaan vain näyttää taas ja parantaa toivon mukaan
haavatkin jotka kerran on tehty ja revitty auki ja laitettu niihin suolaa ja itse kun alkanut juuri
aiheesta toipua vähitellen,hitaasti,mutta varmasti tulikin sitten se kuuluisa anteeksipyyntö.
Mihin minä joudun vielä itteni kanssa kun en osaa olla vihainen kenellekään kauaa vaan jään
suremaan ystävyyttä sensijaan.Ja sitten vielä toivon että kumpa nämä loputkin ihmiset tulisivat
pyytämään anteeksi ja että ihmisillä olisi hyvä tahto ja rauha maas ja vitun hallelujaa!..
mutta ei näköjään silti pidä toivoa liikoja *sigh*.
Ja kuitenkin,miksi_ nämä_ PITÄÄ_ tehdä niin HELK_KA_RIN vaikeiksi?!
Mitä tulee uusiin tuuliin,erään lorun lopun koin eilen,kyllä,oikein mukavaa oli saada puhelu ja
tekstiviesti että et soita enää meillä kiitos kun kävit.Noh,olemme kuitenkin ystäviä tämän kans
joka viestinviejäksi reppana joutui,ja viesti oli paljon ystävällisempi kuin mitä nyt tuossa
annoin ymmärtää (sori).Siltikin,tottakai on vieläkin paha mieli, ja yritän nyt asennoitua siihen
taas takaisin ettei kokoajan tukka putkella ole kiire joka paikkaan ja muuta vastaavaa, ja
tietenkin juuri nyt,kun on juuri alkanut vähitellen tottua siihen,mun tuurilla.
Mutta mitä nyt olen asiaa miettinyt,ehkä se oli sittenkin se tahti yksinkertaisesti liikaa.
Itse en vain halunnut myöntää sitä koska se oli vain hauskaa ja sitten itkin väsymystä
ja kun en saanut nukuttua jnejnejne plaaplaaplaa.
Ja vaikka kaikki sitä on yrittänyt tässä viikonlopun aikana minulle toitottaa ettei pitäisi jäädä
tuleen makamaan ja ettei pitäisi surra asiaa liian kauan.Suren vain ettei minua kohtaan oltu
tässä asiassa rehellisiä eikä reiluja ja ihmisestä jonka kanssa kerkesi (ja ollaan edelleen)
ystäviä,joutui sitten tekemään tämän ikävän asian.
Noh en valita kuitenkaan,no ihan vähän vaan avaudun en muuta,
on tässä silti tekemistä ihan riittävästi ilman tuota toistaki bändiä
ettei siinä tuntuu vain tosi pahalta,kun ihmiset voisivat olla edes rehellisiä ja sanoa
suoraan ja reilusti eikä noin.Kuitenkin loppukertauksena,tulevasta viikosta tulee
kuitenkin mukavan kiireinen koululla ja reeniksellä juoksennellessa kuitenkin ettei
tämä tähän lopu ja taas on kerennyt jo ihmettelemään sitäkin että aika on mennyt
hurjasti eteennpäin,kohta on jo tämäkin vuosi eletty.
Hurjaa.
Kuitenkin,tästä on hyvä jatkaa taas kohti uusia seikkailuja niin myötä kuin
vastatuulta päin.
Take Care!
xoxo
Anskuli <3
PS.Jotta ei ihan unohtuisi oli Pe koulun puolesta konserttikin joka sentään
onnistui niin hyvin että yllätin itsenikin.On muuten aika vinkee fiilis se!
Soitin Bachin Airin lähes virheittä läpi ja ansaitsen olla ittestäni ylpeä! ^^
ja samanlainen taas ihan kaikesta mitä tässä on sattunut,että oli pakko tulla ihan tänne tekemään
pieni avautumispostaus kun en ajatuksiltani voi luoja sitä vuoristorataa taas! saa yhtään het-
keäkään rauhaa,josko tämän jälkeen vähän hiljentyisi menot...pliis?
Uusien tuulien puhalteluja,uusien tarinoiden alkuja ja vanhojen lorujen loppumista.
Siinä tämä mnun elämäni on tän yhden hiton kokonaisen viikonlopun verran mahtunut tavaraa
ettei tiedä mitenkä päin tässä olisi.
Onneksi liene To on terapia,pääsen liene sinne taas "itkemään" miten olen näistä tapahtumista
entistä pahemmin sekaisin ja toisaalta taas pääsen purkamaan ja analysoimaan ahhh niin
mielenkiintoisia aiheita kuin ihmissuhdekuviot \o/ jota jo tänään analysoitiin äidin kanssa
yhteistuumin ruokapöydässä hänen tuodessa oman näkemyksensä asioihin.
Oikeesti,siitä naisesta olisi tullut loistava psykologi ja vieläpä semmoinen,
jonka luokse itsekin olisin mielelläni maksanut ja mennyt <3
Mutta tuosta ei sen enempää,ehkä aika tosiaan vain näyttää taas ja parantaa toivon mukaan
haavatkin jotka kerran on tehty ja revitty auki ja laitettu niihin suolaa ja itse kun alkanut juuri
aiheesta toipua vähitellen,hitaasti,mutta varmasti tulikin sitten se kuuluisa anteeksipyyntö.
Mihin minä joudun vielä itteni kanssa kun en osaa olla vihainen kenellekään kauaa vaan jään
suremaan ystävyyttä sensijaan.Ja sitten vielä toivon että kumpa nämä loputkin ihmiset tulisivat
pyytämään anteeksi ja että ihmisillä olisi hyvä tahto ja rauha maas ja vitun hallelujaa!..
mutta ei näköjään silti pidä toivoa liikoja *sigh*.
Ja kuitenkin,miksi_ nämä_ PITÄÄ_ tehdä niin HELK_KA_RIN vaikeiksi?!
Mitä tulee uusiin tuuliin,erään lorun lopun koin eilen,kyllä,oikein mukavaa oli saada puhelu ja
tekstiviesti että et soita enää meillä kiitos kun kävit.Noh,olemme kuitenkin ystäviä tämän kans
joka viestinviejäksi reppana joutui,ja viesti oli paljon ystävällisempi kuin mitä nyt tuossa
annoin ymmärtää (sori).Siltikin,tottakai on vieläkin paha mieli, ja yritän nyt asennoitua siihen
taas takaisin ettei kokoajan tukka putkella ole kiire joka paikkaan ja muuta vastaavaa, ja
tietenkin juuri nyt,kun on juuri alkanut vähitellen tottua siihen,mun tuurilla.
Mutta mitä nyt olen asiaa miettinyt,ehkä se oli sittenkin se tahti yksinkertaisesti liikaa.
Itse en vain halunnut myöntää sitä koska se oli vain hauskaa ja sitten itkin väsymystä
ja kun en saanut nukuttua jnejnejne plaaplaaplaa.
Ja vaikka kaikki sitä on yrittänyt tässä viikonlopun aikana minulle toitottaa ettei pitäisi jäädä
tuleen makamaan ja ettei pitäisi surra asiaa liian kauan.Suren vain ettei minua kohtaan oltu
tässä asiassa rehellisiä eikä reiluja ja ihmisestä jonka kanssa kerkesi (ja ollaan edelleen)
ystäviä,joutui sitten tekemään tämän ikävän asian.
Noh en valita kuitenkaan,no ihan vähän vaan avaudun en muuta,
on tässä silti tekemistä ihan riittävästi ilman tuota toistaki bändiä
ettei siinä tuntuu vain tosi pahalta,kun ihmiset voisivat olla edes rehellisiä ja sanoa
suoraan ja reilusti eikä noin.Kuitenkin loppukertauksena,tulevasta viikosta tulee
kuitenkin mukavan kiireinen koululla ja reeniksellä juoksennellessa kuitenkin ettei
tämä tähän lopu ja taas on kerennyt jo ihmettelemään sitäkin että aika on mennyt
hurjasti eteennpäin,kohta on jo tämäkin vuosi eletty.
Hurjaa.
Kuitenkin,tästä on hyvä jatkaa taas kohti uusia seikkailuja niin myötä kuin
vastatuulta päin.
Take Care!
xoxo
Anskuli <3
PS.Jotta ei ihan unohtuisi oli Pe koulun puolesta konserttikin joka sentään
onnistui niin hyvin että yllätin itsenikin.On muuten aika vinkee fiilis se!
Soitin Bachin Airin lähes virheittä läpi ja ansaitsen olla ittestäni ylpeä! ^^

.jpg)








