lauantai 27. heinäkuuta 2013

Aika ei odota ketään

Pitkästä aikaa on ollut jotain aivan käsittämätöntä oman rakkaan kanssa.
Kävimme Pe.na yöllä kävelemässä asuinalueeni lähiössä jutellen niitä näitä.
Kiikuimme turhan lyhyissä hiljaisen lähiöleikkipuiston kiikuissa kullan todetessa
keinun olevan liian lyhyt,loikaten pois sytyttäen tupakan minun jäädessäni vielä
nauttimaan tunteesta joka tuntui aivan vatsassa asti ja hymyilin yötaivaalle
kuunnellen murun jutustelua.

Aivan kuin olisin sen lyhyen hetken ajaksi palannut lapsuuteen
koska kyseisessä puistossa tuli joka kesäilta ravattua niin myöhään kuin
silloin sai olla vapaana ennenkuin piti mennä kotiin ja kiikut ovat vieläkin
suuressa suosiossa.

Nyt jalkamme ylsi kiikuista maahan liiankin hyvin,karkit ovat toisella
meistä muuttuneet tupakaksi,olueksi jne viattomuuden aika oli kuin
muisto vain.Mistä myöskin oli kovasti puhetta hänen kertoessaan
että tietyt tutut rakennukset hänen kotiseudustaan piti ihan etsimällä
etsiä.

Kävn moikkaamassa paria vanhaa tuttua taloa joita esittelin
haikein mielin muruselle tämän kuunnellessa hauskoja kertomuksia
sytytellen silloin tällöin tupakan ja katsellen uteliaana ympäristöä
jossa minä olin kasvanut.

Turhaan siinä lähiöitä kierrellessämme yritimme kuikuilla josko kisuja
olisi jossakin vilahtanut tai edes siilejä kun alkaa syksyn merkit vähän
liiankin uhkaavasti olla jo havaittavissa.

Ja niistä ensimmäiset toki laitoin merkille "yllättävän pimeyden"
ja katuvaloiden loisteen sekä yöperhoset ja muutaman tähden siellä täällä
tuikkimassa taivaalla kun eräänkin lapsuuden ystävän tontin lähistöllä
niskat takakenossa bongailimme hiljalleen syttyviä kirkaita tähtiä ja
ihastelimme elokuun niin kolkkoa mutta kaunista hieman yli puolenvälin
olevaa kuutamoa.

Ihmetellen sitäkin miten sekin on vain yksi meteoriitin
kivi johon vain nyt sattuu aurinko paistamaan niin kirkaasti ja se vain
napsahti omalle kiertokulkuradalleen vaikuttaen mm täällä pienen
pienellä pallossamme oleviin meriin.

Kuinka rakastankaan varsinkin loppukesän öitä ja mikä se olisikaan
paras tapa viettää kuin oman rakkaan kanssa ihmetellen tätä kaikkea.
Kotimatkalla pysähdyimme kirkonpenkille hänen jälleen kaivaessa tupakan
minun irvistellessäni selkääni jomottavasta kivusta ja huokaistessani päästyäni
lepuuttamaan sitä penkille.

Ennen tupakan sytyttämistään hän ojentautui minua
kohti ja olo oli kuin vastarakastuneella 6 ja puolen vuoden jälkeenkin kun siinä
suutelimme ja hänen revetessä kun rallatin hänelle suudeltuamme
"...ja kirkon penkillä me suudeltiin..!" josta kuulemma olisi ihan hyvin voinut
tehdä jonkun purkkapoppi-biisin.

Jonka jälkeen ihmettelimme, miten ennen oli niin hienompaa ja nyt ajan
muuttumista huonompaan suuntaan ihmiskunnassa,kerätessämme siitä
ympäriltämme joidenkin jättämiä jäätelöiden pakkauskuoria,pizzalaatikkoa
ja tyhjää tupakka-askia roskiin haikein mielin.

Ikävästä, siihen hieman viattomampaan aikaan,
ja tunteeseen mitä lapsena oli ollut olla vielä aivan liian onnellisen
tiedostamaton tulevasta.

Siltikin elämä on liian lyhyt murehtimiseen.

https://www.youtube.com/watch?v=gO5FepO9VT8


XOXO
Anskuli <3 ;)













tiistai 9. heinäkuuta 2013

The Truth is Out There...

Olen alkanut viimeaikoina nousemaan ilman herätyksiä jo ihan ihmisten
aikoihin aamulla.Tosin viikonloppuna kun oli ne harkat joihin piti herätä
aikaisin tuntuu että  siitä on vähän jäänyt "päälle" tämä unirytmi.

Eilen oli semmoinen tunteidenmyllerryspurkaus että maatessani sängyllä
murusen yrittäessä rauhoitella minua puhelimen toisessa päässä luulin jo
parin sekunnin verran että happi loppuu kohta oikeasti.

Toiset saattaisivat ajatella että ahaa ne riitelee ja niin ajattelen ensin itsekin
mutta itseasiassa, muutaman painottavan ja turhautuneisuuden sävyttämän
lauseiden jälkeen keskustelu lähti vasta kunnolla rakentavasti käyntiin, kun
toinenkin pääsi siihen mukaan ja ymmärsi... ja sitä ennen muut pariskunnat 
(kertomiensa mukaan,en siis yleistä)olisivat jo häipyneet ovet paukkuen, 
mutta en minä vaikka linjoilta lähdin vain siksi etten sanoisi peruuttamattoman 
pahasti ihmiselle jota rakastan. Ja näin minulle tuli olo että kaikkien näiden
vuosien jälkeen tuntui että taas nakattiin matto jalkojen alta ja olo on että
vau.

Kai minä en vain vieläkään kokonaan osaa tunnustaa itselleni sitä asiaa
että nyt on oikeasti tässä ollut vierellä ihminen joka OIKEASTI ymmärtää
kuinka turhautunutta välillä tämä kaikki on.

Ehkä olen vain tähän asti koko ajan pelännyt että tämä ihanuus viedään
minulta pois tai että tämä onkin vain unta josta herään joku hirveä aamu
aivan yksin.Koska välillä on tuntunut että minun kaikki syvimmät
pelkoni ovat yksitellen käyneet toteen... 

Fear is the path for the dark side...

Tai ehkä minustakin on tulossa pikkuhiljaa aikuinen temperamentti-
syydestäni huolimatta?


Siltikin,Lauantaina alkuillasta kun tulin kotiin turhautuneena
ja tuntui että se ei anna periksi ja vain kasaantuu kunnes se räjähtää 
kun iltasella katselin vuosien myötä olevaa lempisarjani elokuvaa
X Filesia jossa Mulderille jälleenkerran sanottiin että "Trust no one,
mr Mulder"  koin jokseenkin aivan erityistä myötätuntoa ja
ymmärrystä tätä roolihahmoa kohtaan.

Koska kylmä fakta maailmassa on se että kehenkään ei voi
luottaa.

Ja sen olen monesti elämäni varrella kokenut hyvinkin
masentavilla ja inhottavilla tavoilla vain siksi että olen
ollut typerä sinisilmäinen tytönheitukka. 


xoxo
Anskuli


 
























sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

To Be or Not To Be..?

Turhautuneisuutta joka meinaa yltyä vitutuksen kautta itkupotkuraivarinaurettavuusasteikolle!!!
Siitä on meikäläisen vuoristorata tälläkertaa tehty.Mikään!Ei ole maailmassa yhtä rasittavaa
no okei odottamisen jälkeen mutta sekin liittyy tavallaan asiaan kuin se että asiat
junnaa vittu paikoillaan.Ja sitten ihmiset arpoo että ollako vai eikö olla.
Hyvä kysymys eikö?
Pätee melkein kaikkeen ainakin jos soppaan lasketaan ihmissuhteet
draamoineen ja kaikkineen mikä myöskin pätee bändihommiinkin.*Syyyyyvä huokaus*

Juu kyllä, sekavaa on mutta onko ihmekään kun pääkään ei ota selvää ja tämä on lopputulos.
Eilen oli siis soitot pitkästä aikaa,missä ei ollut mitään erityistä vikaa muuta kuin että
alkuhuuman ja täpinän jälkeen soitimme noin 4h vai olikohan peräti 5 ja  siinä sitten
ihmettelimme erästä varsin haastavaa coverbiisi ja minun turhautuneisuuteni vain kasvoi
kasvamistaan.. anteeksi.... >_<

Noh,onneksi ymmärtäjiäkin löytyi iso kiitos siitä bändikavereille :)
Siinä sitten pihalla tupakkatauolla tuli meidän kitaristille avauduttua mm kun on soittokamat
paskana ja ei pääse purkamaan tuntojaan soittamiseen vähään aikaan-avautumista lähinnä
yleisen kuulumisenvaihdon yhteydessä ja kun koettaa selventää miksi on niin turhautunut
niin vastaukseksi tuli ymmärrystä.Edes joku ymmärtää oh god mille tämä fiilis tuntuu..!!
Vastaavaa tunnetta voisi kuvailla hyvinkin niin,että pää hajoaa minä hetkenä hyvänsä
kaiken painavan ajatuslastinsa alle ja lähes paniikinomaisesti yrittää miettiä jotakin
helpottavaa purkamisen kohdetta.

Ehkä tähän kaikkeen löytyy joskus jokin järkevä ratkaisu ja nyt on pidettävä vain taukoa
vaikka nytkin tekisi mieli soittaa mutta kun ei voi.Sitä sitten turhautuneisuuden puuskissaan
on jonnein avautuduttava ja kirjoittaminen on onnesi yksi hyvä keino purkaa kaikkee sisintään.
Ehkä myöskin on sekin ajatus mahdollinen että olisi vain kohdattava nämäkin tunemukset.
Voih,pakeneminen kun on toisinaan vähän liiankin helppoa eikö vain?

Noh,ettei tämä ihan nyt mene synkistelyksi on minulla häpi newsiäkin sentään teille kertoa :)
Ensinnäkin saatiin reenikämppä ja nykyään meillä on 2 solistia.Mies ja nainen, ja kys mimmin
kanssa pitäisi kuulemma vissiin vähän istuksia iltaa ensi viikolla ja tutustua ja täpinöissäni jo
sitäkin odottelen.Olemme tavanneet jo kerran mutta se oli niin pikainen visiitti että pitää
nähdä kyllä kunnolla.

Seuraavaa 2 viikkoa tässä ihan mielenkiinnolla on odotettavissa ja myöskin syyskuun
loppua jolloin viimeistään tämä tyttö heittää repun selkään ja häipyy viikonlopuksi Tampereelle
katsomaan pitkästä aikaa yhtä suosikki/omaan soittamiseen vaikuttavaa idolibändiään COB.ia.
Metallin ystävät tiedättä mistä on kyse :)
Tosin suunnitelmissa olisi että kesälläkin sinnepäin olisi suunnattava.
On ikävä Ystäviä siellä päässä!! <3 

Onneksi kuitenkin kesääkin on vielä jäljellä ja paljonpaaaljon hyviä asioita näköpiirissä.
Murun kanssa pitäisi mennä Deppin uusinkin katsomaan ja vähän ulos kun ei olla aikoihin
oltu oikein missään.Kiitos syynä talous.Miksi oih miksi kaiken pitää olla kiinni ja riippuvainen
rahasta.Kertokaa minulle.Josta taas aasinsiltaan mukavasti päästään on huoli maailmankin
asioista mutta joku viisas minulle joskus sanoi,että on opittava pitämään huolen omista
asioistaan (hahhhah) eikä maailmaa voi yksi ihminen pelastaa.Toisaalta haluaisiko sitä edes
jos semmoinen mahdollisuus olisi?

Kuitenkin, olkaa kiitollisia tästäkin päivästä eikä tämä nyt ole mitään jeesustelua!! 
koska koskaan ei voi tietää milloin se viimeinen päivä koittaa.

XOXO
Anskuli ;)