torstai 31. lokakuuta 2013

Halloween



Masquerade, masquerade
Grab your mask and don't be late
Get out get out well disguised
Heat and fever in the air tonight

Meet the others at the store
knock on other people's door
trick or treat they have the choice
little ghost's are making lots a noise

But watch out... beware 
listen... take care

In the streets on Halloween
there's something going on
No way to escape the power unknown

In the streets on Halloween
the spirits will arise
make your choice it's hell or paradise

Aaaaaaaaaaah! it's Halloween
Aaaaaaaaaaah! it's Halloween... tonight!!!


~ Koska Halloween niin kirjoitankin tämän postauksen nyt näin tällä fontilla :)
 Ulkona on kaunis aurinkoinen,kirpakka ja viileä syyssää joka on vuodenajan
nähden aika harvinaistakin.Koska aina sataa ja tuulee ja muistan,kun vuosi
sitten oli täsmälleen semmoinen harmaa ja sateinen ja tuulinen keli.
Tänään täytyneen paeta fiktion ihmeelliseen maailmaan jos ei muuta,
ja katsella hyviä kauhuleffoja pitkästä aikaa,vaikkakin odotan,että
tuo murunen tulisi käymään.

Olen myöskin nyt ottanut itteeni niskasta kiinni ja tänään on viikko
kun en ole koskenut kaljan kaljaankaan.Tottakai mun tekis mieli nytki
repästä,mut en tiedä, ehkä voinkin hyvällä omalla tunnolla koska reenitkin
on vasta  lauantaina mutta jää nyt nähtäväksi.

"Pitäisi jonkin sortin hoitoneuvottelua meidän tässä katsella."
"Kyl mä jatkaa haluaisin kuitenkin vielä mutta voisin vähentää lääkkeitä"
"Kyl mä huomaan sinusta että olet vahvistunut"

Kerrankin tuoltakin tuli jotakin positiivistakin eikä vain sitä että tyrkytetään
sitä ajatusmallia et syö nyt vain kiltisti lääkkeitä,jotka itseasiassahan olen
jo itse lopettanut vähitellen.Koska en näe siinä minkäänlaista tolkkua enää
paitsi sen,että ne auttoivat minut tämän pahimman yli, mutta asia täytyy
tuoda hissukseen myös muiden tietoon,ja olen ressannut siitäkin, 
miten sen asian kerron.

Yksi keino on tuo että "vähennän" ja 
hissukseen lopetan niin että muutkin sen tietävät ja säästyvät 
kaiken maailman turhilta huolilta sun muusta.Kyllähän te tiedätte.
Kuullostaa hankalalta, mutta lähes toimivalta suunnitelmalta.. EHKÄ.

Mutta niin,tekisi mieli avautua parista muustakin asiasta,mutta
mieli on senverran tyhjä, ettei sieltä kuitenkaan tulisi mitään 
järkevää ulos.enkä jaksaisi niiden asioiden tiimoilta tuomaa
ns paskamyrskyä tonne kommenttiboksiin joten ei ole oikein
mun juttu se.Kunhan tänne vain höpisen :)

Mieli on nyt vähän väsynyt (ja vähän huolestunutkin).
Selkeesti kaipaa lisää kahvia, ja se on myös väsynyt kaikkeen tähän 
kiireelliseen arkirytmiin mikä minut on nyt pitänyt kiireellisenä  ja 
tulee pitämään jatkossakin.Viikonloppuna rautavaaralle reeneihin,
su.na takas,ma koulu ja illalla toisen bändin reenit kun keikka
tulossa ja tehdään semmoinen hyväntekeväisyys-
pikkujouluspektaakeli Raskasta Joulua-teemaa mukaillen.

Paljon on luvassa bändien
saralta ISOJA asioita mutta niistä en viitsi vielä 
ihan kaikkea paljastaa,mutta itse olen ihan 
saakelin täpinöissäni!

Nyt kahvia lisää ja ihan jos antaisin itselleni luvan huilia tämän päivän.
Luulen,että olen ansainnut sen?! ~

Take Care & Happy Halloween kaikille! 

XoXo
Anskuli






























lauantai 26. lokakuuta 2013

My Walk The Path Of Darkness

On perjantaiyö ja jälleen valvon ja istun pimeässä vain tietokoneen ja tvn näytöt valonlähteinä
Mietin tätä jonkin aikaa mutta ajattelin sitten että miksipä ei mitä hävittävää minulla on,
jos tästäkin kirjoitan tänne?

Tulin siihen tulokseen ettei mitään ja ihan sama mitä minusta
ajattelette, en ole kenellekään minkään selityksen vertaa miksi tätä teen,kerron vain oman
tarinani tästäkina siasta,koa vaikuttaa hyvinkin pahasti minun jokapäiväiseen elämääni ja
pitää minua rautakouran tavoin hyvin tiukassa otteessaan ja toivon ja uskon siihen ettei
siihen kuitenkaan mene koko elämää.Pointtini nöin alkuun on että onko juuri Sinulla
ollut samanlainen kokemus ja kuulisin ernaasti neuvoja miten siitä pääsisi irti kokonaan?

Mutta niin.Suhteellisen rankan koulukiusaamiskokemusten takia,minulle puhkesi
5v sitten (noin) paniikkihäiriö.Diagnoosi lopullinen sellainen,oli paniikkihäiriö/
ahdistuneisuushäiriö,lievä masennus ja sosiaaliset pelot.Tämä kaikki tipahti
yksi kaunis päivä oli todellakin sellainen päivä,niskaani kun aloitin nykyisen kouluni
joka on nykyään Konservatorio ja siellä opiskelen unelma-ammattiani josta haen
jonkinsortin 1 luokan tutkintoa Klassisen Pianon soitosta ja kun pääsin siihen
kouluun tuntui että elämä alkaisi vihdoin hymyillä vaan kuinkas kävikään.

Samalla kertaa maailmani musteni ja minulle pamahti tuo helvetti päälle
koska vanhat muistot miten minua kiusattiin koko kouluvuosien ajan
yläaste varsinni oli yhtä helvettiä! pamahtivat pintaan ja rajulla
mahdollisella tavalla.

Pahimillaan ihan alussa,en uskaltanut asua omassa kämpässäni
vaan olin vanhemmillani kunnes äiti sai tarpeekseen mun jatkuvasta itkemisestä
ja pelkäämisestä,että nyt asialle on tehtävä jotakin ja tappeli puhelimessa puolestani
minulle ajan lääkäriin ja sieltä sain lähetteen Psykiatriselle Laitokselle terapiaa varten.
Sain lääkkeet ja rauhoittavat mutta edelleen minun henkiset demonini eivät tahdo
päästää minusta irti ei sitten millään.

Nyt olen kokeillut olla kesästä asti ilman aamulääkkeitä ja olen jopa
huomattavasti onnellisempi ilman mutta rauhoittavista en osaa vielä haaveillakaan
luopuvani vaikka niiden napsiminen on onneksi vähentynyt kiitos Taijin jonka
harrastus ja Shiatsu ja Taojooga siihen vielä päälle ovat suorastaan pelastaneet
minut ja tuntuisi että olen hieman voitonpuolella.

Mutta edelleen kauppaan meno,se,missä se alkoi,ja se risteys hirvittää minua vieläkin
koska se alkoi siinä ja paniikki meni jalkoihin ja jouduin esittämään bussipysäkillä
tunnin verran että tässä bussia vain ootellaan tai jota kuta ja hermoilin et koskahan
joku tulee.kysymään mikä on hätänä viimeistään kytät mutta onneksi ei.

Sitten kun kohtaus alkoi mennä ohi ja tunsine t poystyin liikkumaan,pelko meni jalkoihin,
kirjaimellisesti,niin suorastaan ryntäsin kotiin ja lopen uupuneena sohvalle romahdin
itkemään pelästyneenä et mitä tämä on.Onneksi muru tuli juuri sitten nini rauhotuin
mut enhän mä sille mitään kertonut silloin,en ainakaan muista koska oletin ja toivoin
itsekseni että toivottavasti oli eka ja vika kerta mutta ei.

Toinen juttu pahemmansorttinen sattui siis kun olin jo saanut rauhoittavat ensi hätään
ja olin tulossa teoriatunnilta bussilla kotiin.Kävelin jo kotikatua pitkin ja tuttu piha näkyi
jo vähän matkan päässä,tosin toisella puolen katua kun bussipysäkki oli kys adun kulman
takana.Eräs humalainen nainen oli tupakalla ja tuli söngertämään et oisko 2 euroo et hakisinko
hälle kaljaa.En tiedä mikä tuli,ilmeisesti joku lapsuuden muisto oman isäni silloisesta,melko
rankastakin juomisesta aina välillä ja siitä sönkötystavasta,tupakan ja vanhan kaljan hajulle
joka oikein tulvahti sen naisen hengityksestä mun nenään ja olin saada paniikin ja teki mieli
lähteä juosten karkuun.Änkytin vain pahoitteluni ettei nyt ole ja on kiire ja lähdin rivakasti
kävelemään mutta myöhäistä.Paniikki alkoi nostaa päätään ja jäin mun pihan vastapäätä
paikoilleni kuni naulittuna.Pelko meni taas jalkoihin ja alkoi vallata koko kehoani.
Hädissäni kaivoin puhelimen ja onneksi vanhemmat oli kotona ja isä tulikin pian
ja saattoi minut ovelle kun itkupaniikkipuhelun sille soitin.


Nyt onneksi nuo kohatukset ovat vähentyneet ja olen huomannut että minulla
saattaisi olla jännitysniska (minulla on lievähkö skolioosi jonka vuoksi käyn 
kerran kuussa Shiatsuhieronnassa Taiji-opettajani luona) ja joka saattaa
aiheuttaa pahimmillaan huimausta koska kuulemma sitäkin esiintyy yhtenä
paniikki/ahdistuneisuushäiriön "oireista" ja myös migreenit on todettu johtuvan
osittain myös siitä mutta hieronnan myötä nämä kummatkin ovat lieventyneet.

Nyt tänään kun katson tuota kaikkea tuntuu että valo tunnelin päässä olisi jo
tullut hieman lähemmäksi tutustuttuani uusiin ihmisiin,jotka ovat ottaneet minut
avosylin vastaan varsinkin bändi/musajutuissa olevat ihmiset ja olen saanut
heiltä hirveästi voimaa ja itseluottamusta ja ihmetystä riittää edelleenkin että
olen TÄRKEÄ ja kuulun johonkin.
Siltikin tuntuu,että miten selättää ne pahimmat demonit sieltä syvimmästä
sisimmästään jotka on vuosien ajan ollut hiljaa ja nyt koulun aloittamisen myötä
nostaneet rajusti päätään huutaen et täällä me ollaan vaikka luulit voivasi pitää
meidät hiljaa ja piilossa.

Tuntuu että tämä asia junnaa paikoillaan eikä pääse eteenpäin enkä oikein osaa
terapiasakaan aloittaa tätä keskustelua koska olen väsynyt siihen että ongelmat häviää
mukamas lääkkeillä eikää puhumalla kun se on mulle ollut just se parempi muoto.
Ja mun pitäisi ohdata ysi suuri demoneistani.Nimittäin yläaste.Mutta mua pelottaa.
Ja ihan SAIRAASTI.

Ehkä mä vielä löydän keinon miten menen sinne ja kohtaan
käytävillä ja jo pihassa ne perkeleelliset muistot kun kävelen sen helvetin laitoksen
taas kerran läpi vaika josus vannoin etten enää IKINÄ palaa sinne takaisin kun
se vapaus koitti ja sain 9 luokan päättötodistuksen!!Koulu sai vain keskarii ja
porttien jalkojen juuret räkäisen sylkäisyn kun lähdin sieltä.

Tässä tämä minun yksiä rankoista kokemuksistani kertokaa te edes samantyylisen
kokeneet miten te olette selättäneet ja voittaneet demoninne.
Pelkohan vain ruokkii niitä mutta en ole vielä kylliksi vahva että painaisin ne
matalaksi vain olen kuin kouluiusaamisaioina tahdoin vain olla hyvin näkymätön
ja semmoinenn ettei minusta kiinnostuttaisi liikaa mutta kuinkas kävikään.
Syyttämään en ala ketään se ei auta mitään mutta silti,tavallani haluaisin
tietää miksi minun piti kokea kaiki tuo ja miksi sitten tuli tämä.

Ehkä vastaus joskus selviää,kysymys onkin siinä,kestänkö sen ja miten.

Take Care!!

~Sweet Dreams Are Made Of This 
who am I to disagree 
I'm travel the world and seven seas
everybody looking for something.

Some of them want to use you
Some of them to get used by you
Some of them want to abuse you
Some of them want to be abused~

xoxo
Anskuli































tiistai 22. lokakuuta 2013

Trashed,Lost & Strungout

Niiin,tuo otsikko kertoo jo kaiken enemmän kuin mitään mitä ikinä meinasin tänne kirjoittaakaan.
Eilen oli jotain niin käsittämättäömän vaikea maanantai pitkästä aikaa ettei tosikaan.

Onneksi sentään tunnin sain hampaita kiristellen kun ope ei huomannut vaan naureskeli 
miten en osaa yhtä simppeliä asiaa,läpi kohtuullisesti,mutta noh pudottelihan tuo
herra täydellisyyskin vähän väliä kyniään lattialle ja nuottipapereita jotka minä itsekseni
hiljaa hymyillen ymmärtäväisenä,nappasin nopeiden refleksieni ansiosta kiinni,
ennenkuin ne kerkesivät lattialle asti ja toinen oli pahoillaan kömpelyydestä ja siitä
kun on ollut viikon lomalla.Tietäisitpä vain mistä minä olen pahoillani aina välillä 
kun tulen tunnillesi ja kestät minua viikosta toiseen,vuodesta kolmanteen <3 

Sitten kun vihdoin kotiin selvisin henkisesti lopen uupuneena kiitos huonosti nukutun
yön jäljiltä, toiveikkaana luulin jo että se oli siinä tämä Ma taas,kotiin nukkumaan
päikkäreitä ja lepuuttamaan hermojani ja puhaltelemaan ulos vitutusta/ahistusta ja
stressiä jotka jo valmiiksi kiusasivat minua todenteolla, vaan ei.

En saanut vieläkään levätä rauhassa kun alkoi "keskustelut" elämäni valon kanssa
mesessä jotka venyivät vähän yli 3 tuntisiksi ja saaden minut epätoivosta,taas kerran
tunutemaan itseni epäonnsituneeksi,en-täydelliseksi tyttöystäväksi, ja raivon ja ties
minkä kautta,laidasta laitaan tunteiden kanssa tappelemisen läpi romahdin ja vain
itkin.Varsinkin kun toinen ilkeyksissään,suutuspäissään sanoo jotain sellaista,mitä
ei ikinä kuulisi ihmiseltä jonka takia voisi vaikka kuolla.Kyllä,typerää ehkä moinen
ajattelu mutta rakastan häntä niin paljon että tekisin sen.Ja juu olen katsonut liikaa
leffoja mutta minkäs teet kun leffahullukin olen ja mitä muka ei tekisi rakkaansa eteen?!

Noh,onneksi se oli kuitenkin vain kriteerinen ja uusia näkökulmia ja ajatuksia
herättävä "keskustelu" taas meidän välillä.En edes halua miettiä minkälaisia
ne veriset tappelut sitten on kun muutamme joskus luoja tietää koska,
saman katon alle.Koska temperamenttisyyspäissäni minä usein katoan paikalta
jo silloin kun tilanne on räjähdysherkkä ja toinen ei kerkeä edes aloittaakaan.

Onneksi kutienkin kaikki on nyt hyvin,nuo keskustelut ovat rajuja ja jopa
röyhkeitäkin,mutta niistä oppii taas katsomaan tätä kaikkea vaikka vieläkin
on tietyistä jutuista paha mieli.Tuntuu ettei osaa unohtaa mitä toinen on
sanonut vaikka onkin antanut siitä jo anteeksi ei itseni takia vaan hänen.

Lomakin meni,näin pikaisesti vielä kerrattakoon viime viikojen tapahtumia,
bändireeneissä juostessa ja muualla.Liian paljon liian äkkiä
ja silloinkin tuntui siltä että romahdin itkemään ja soitin elämäni
valolle sen surullisen kuuluisan, mä en jaksa!-puhelun joka loppui kuitenkin
pieneen helpottuneeseen hymyyni ja märkiin poskiin ja pohtimiseen jälleenkerran,
miten ihmeessä tuo ihana otus jaksaa minua vaikka tiedän tasan vastauksen.
Koska olemme periaatteessa samanlaisia.
Sukulaissieluja. 

Take Care ja Voikaa hyvin! <3

XOXO
Anskuli ;)


PS.Ensilumikin tuli muutama päivä takaperin ja maa on osaltaan valkoisenaan.
Black metal (Emperor)on soinut kiitettävästi taas mun stereoissa kun kiroan
mielessäni miten ne hemmetin joululaulurallatuset alkavat taas soida nonstoppina
ostoskeskuksissa vaikka jouluvalot ovatkin kauniita mutta niiiiiiiin rasittavia
teennäisine hymyineen ja ne ihmisparat stressin vankilassaan!
Eikö joulun pitänyt olla ilon ja yhdessäolon ja LEVON aikaa
vai menikö multa jotakin ohi?Oi sä riemuisa, näin Nemiä lainaten :P















 


 

maanantai 14. lokakuuta 2013

Winter is Coming








Pitkästä aikaa ei ole oikein taas mitään aihetta tai olisi mutta en tiedä niin ajattelin
laitella tännekin noita ottamiani kuvia ja tehdä kuvapostauksen :)

Olen tänään vain tehnyt taijia ja juonut kahvia syysloman alkamisen merkiksi ja
ravannut bändireeneissä.Tuli tuossa eilen illalla leikittyä kännykkäkameralla ja oli
senverran upea kuutamo että oli pakko rynniä parvekkeelle nappaamaan siitä
kuva muistoksi.

Harmi vain että järkkärikamerasta loppui patterit juuri eikä kännykkäkameralla
saa saatika oikein tuolla oikeallakaan kameralla kunnon kuutamokuvia niinkuin
haluaisin.Pitäisi kai alkaa säästämään rahaa kalliisiin hyviin objektiiveihin ja
aloittaa kuu-tähtivalokuvaus kun olen siitäkin haaveillut niin pitkään.
Voi jukrat.

Nyt on hieman kylmä ja kolkon harmaa syyssää.
Illalla miekkaa tekemään taijihin ja pitäisi ystäviäkin nähdä näiden
"kiireiden" keskellä tässä viikolla.
Onneksi loma alkoi olen voinut nyt vaan olla ja puhallella ulos.
Viikonloppuna tod.näköisesti suunnataan taas bändin kanssa
maaseudun rauhaan ja soittamaan.

Jos en ole jo kertonut soitan siis 2 bändikokoonpanossa nykyään
plus on tuo koulu ja Taijiharrastus ja rakasta/ystäviäkin pitäisi ehtiä
nähdä niin kiirettä pitää.Siltikin... kohta on jo joulu! :D

Take Care <3

XOXO
Anskuli ;)

~"I gaze into the moon which makes my mind pure as crystal lakes,
my eyes cold as the darkest winter nights,by yet there is a flame inside.
It guides me into the dark shadows beyond this world,
into the infinity of thoughts... thoughts of upcoming reality..." ~ 









torstai 3. lokakuuta 2013

Follow your dreams it's never too late!

Ilmassa tuoksuu jo vahvasti syksyn kirpeys,aunringonvalo kylpee lukemattomien,värikäiden lehtikasojen pinnalla ja hyytävä tuuli muistuttaa minua tulevasta pukien tiukemmin huivini kaulaan,kaivaen jo villapipon ja lapaset matkaan puolipitkän
mustan nahkatakkini seuraksi kun valmistaudun arkeen ja tunnille joka viikko.

Vieläkin totuttelua siihen arjen rytmiin taas alkaa aivan mahtavan Tamperereissun jälkeen ettei tahdo uskoa todeksi.Mutta eräs kaunis aamu se vain tuli ja en voinut pidätellä itkua siksi miten pahalta se tuntui.

Halusi niin kovasti takaisin karjumaan eturiviin äänensä käheäksi, jotta idolini tulisi lavalle esittämään meille kaukaakin
tulleille uskomatonta lahjakuuttaan tavalla,josta moni vain haaveilee,minäkin.

Tavallansa se keikka sai minuun taas motivaatiota ja potkua takamukselle
haluan olla jonain päivänä yhtä taitava ajatuksen kera marssin haikein
mielin tunnille,ehkä jopa pelonsekaisella tavalla mutta lähdin sieltä aina
helpottuneena ja tyytyväisenä itseeni ajatellen jos se on tämmöistä,niin
olkoon!Mikään ei tule tässä maailmassa ilmaiseksi ja olen vihdoin ja
viimein alkanut ymmärtämään sen.

Tuntuu että alan pikkuhiljaa onnistua itsekin asiassa,joka on minun koko elämäni.
Ja intohimoni En osaa edes vastata mitä minulle tapahtuisi jos joku tulisi ja veisi
musiikin meiltä pois.Moni varmaankin kuolisi.Jos ei kirjaimellisesti niin ainakin
henkisesti.Meistä tulisi vain yhteiskunnan hylkytavaraa.

Jos meidän työmme,harrastuksemme ja intohimomme ja ne jotka ansaitsevat sillä
jokapäiväisen leipänsä,tulisi eläviä kuolleita.Ihmiskunta lakkaisi olemasta.
Lakkaisi iloitsemasta,lakkaisi tuntemasta.Koska musiikki jos mikä on
tunteiden avain meidän jokaisen sisimpäämme.
Se herättää meissä inhimillisyytemme toisiamme kohtaan ja se tuo meitä yhteen
tavalla tai toisella.

Jotta ei menisi aivan liian vakavaksi tämä asia kerrottakoon nyt että kiirettä
on pitänyt mutta s eon vain hauskaa.Empä ainaaan ehdi surkutella omaa
olemassa oloani.Se että sinua tarvitaan jonnekin on uskomattoman vahva
tunne.Se että olet mukana luomass ajotakin hieno,jotain suurta ja ehkä
joku kaunis päivä esittämässä sitä vielä suurelle yleisölle...

Saa minut tuntemaan suurta,hiljaisat kunnioitusta niitä ihmisiä kohtaan
jotka tekevät sitä työkseen kuten idolini Alexi Laiho tekee ja monet
monet muut,Ja olen onnellinen ettei hän ole ylpistynyt asiasta. <3
Toivon samaa myöskin itselleni mutta en pelkää asiaa.

Huomenna pitkästä aikaa on koko oma porukka kasassa soittamassa
meidän ns "lepakkoluolassamme" miksikä minä sitä paikkaa aina kutsun
ja hymy nousee väkisinkin kasvoille.Ehkä minäkin vielä pääsen näyttämään
kynteni siitä mitä rakastan tehdä.

Ehkä jopa 2 bändin voimin.Niinkun minulla nykyään semmoinen mahdollisuus on
ja päätin ottaa härkää sarvista kiinni ja katsoa minne unelmani minua vie.

Take care!!




XOXO
Anskuli ;) <3






















ps.NÄMÄ kuvat ovat omiani joten NÄPIT IRTI
Kiitos :)