On perjantaiyö ja jälleen valvon ja istun pimeässä vain tietokoneen ja tvn näytöt valonlähteinä
Mietin tätä jonkin aikaa mutta ajattelin sitten että miksipä ei mitä hävittävää minulla on,
jos tästäkin kirjoitan tänne?
Tulin siihen tulokseen ettei mitään ja ihan sama mitä minusta
ajattelette, en ole kenellekään minkään selityksen vertaa miksi tätä teen,kerron vain oman
tarinani tästäkina siasta,koa vaikuttaa hyvinkin pahasti minun jokapäiväiseen elämääni ja
pitää minua rautakouran tavoin hyvin tiukassa otteessaan ja toivon ja uskon siihen ettei
siihen kuitenkaan mene koko elämää.Pointtini nöin alkuun on että onko juuri Sinulla
ollut samanlainen kokemus ja kuulisin ernaasti neuvoja miten siitä pääsisi irti kokonaan?
Mutta niin.Suhteellisen rankan koulukiusaamiskokemusten takia,minulle puhkesi
5v sitten (noin) paniikkihäiriö.Diagnoosi lopullinen sellainen,oli paniikkihäiriö/
ahdistuneisuushäiriö,lievä masennus ja sosiaaliset pelot.Tämä kaikki tipahti
yksi kaunis päivä oli todellakin sellainen päivä,niskaani kun aloitin nykyisen kouluni
joka on nykyään Konservatorio ja siellä opiskelen unelma-ammattiani josta haen
jonkinsortin 1 luokan tutkintoa Klassisen Pianon soitosta ja kun pääsin siihen
kouluun tuntui että elämä alkaisi vihdoin hymyillä vaan kuinkas kävikään.
Samalla kertaa maailmani musteni ja minulle pamahti tuo helvetti päälle
koska vanhat muistot miten minua kiusattiin koko kouluvuosien ajan
yläaste varsinni oli yhtä helvettiä! pamahtivat pintaan ja rajulla
mahdollisella tavalla.
Pahimillaan ihan alussa,en uskaltanut asua omassa kämpässäni
vaan olin vanhemmillani kunnes äiti sai tarpeekseen mun jatkuvasta itkemisestä
ja pelkäämisestä,että nyt asialle on tehtävä jotakin ja tappeli puhelimessa puolestani
minulle ajan lääkäriin ja sieltä sain lähetteen Psykiatriselle Laitokselle terapiaa varten.
Sain lääkkeet ja rauhoittavat mutta edelleen minun henkiset demonini eivät tahdo
päästää minusta irti ei sitten millään.
Nyt olen kokeillut olla kesästä asti ilman aamulääkkeitä ja olen jopa
huomattavasti onnellisempi ilman mutta rauhoittavista en osaa vielä haaveillakaan
luopuvani vaikka niiden napsiminen on onneksi vähentynyt kiitos Taijin jonka
harrastus ja Shiatsu ja Taojooga siihen vielä päälle ovat suorastaan pelastaneet
minut ja tuntuisi että olen hieman voitonpuolella.
Mutta edelleen kauppaan meno,se,missä se alkoi,ja se risteys hirvittää minua vieläkin
koska se alkoi siinä ja paniikki meni jalkoihin ja jouduin esittämään bussipysäkillä
tunnin verran että tässä bussia vain ootellaan tai jota kuta ja hermoilin et koskahan
joku tulee.kysymään mikä on hätänä viimeistään kytät mutta onneksi ei.
Sitten kun kohtaus alkoi mennä ohi ja tunsine t poystyin liikkumaan,pelko meni jalkoihin,
kirjaimellisesti,niin suorastaan ryntäsin kotiin ja lopen uupuneena sohvalle romahdin
itkemään pelästyneenä et mitä tämä on.Onneksi muru tuli juuri sitten nini rauhotuin
mut enhän mä sille mitään kertonut silloin,en ainakaan muista koska oletin ja toivoin
itsekseni että toivottavasti oli eka ja vika kerta mutta ei.
Toinen juttu pahemmansorttinen sattui siis kun olin jo saanut rauhoittavat ensi hätään
ja olin tulossa teoriatunnilta bussilla kotiin.Kävelin jo kotikatua pitkin ja tuttu piha näkyi
jo vähän matkan päässä,tosin toisella puolen katua kun bussipysäkki oli kys adun kulman
takana.Eräs humalainen nainen oli tupakalla ja tuli söngertämään et oisko 2 euroo et hakisinko
hälle kaljaa.En tiedä mikä tuli,ilmeisesti joku lapsuuden muisto oman isäni silloisesta,melko
rankastakin juomisesta aina välillä ja siitä sönkötystavasta,tupakan ja vanhan kaljan hajulle
joka oikein tulvahti sen naisen hengityksestä mun nenään ja olin saada paniikin ja teki mieli
lähteä juosten karkuun.Änkytin vain pahoitteluni ettei nyt ole ja on kiire ja lähdin rivakasti
kävelemään mutta myöhäistä.Paniikki alkoi nostaa päätään ja jäin mun pihan vastapäätä
paikoilleni kuni naulittuna.Pelko meni taas jalkoihin ja alkoi vallata koko kehoani.
Hädissäni kaivoin puhelimen ja onneksi vanhemmat oli kotona ja isä tulikin pian
ja saattoi minut ovelle kun itkupaniikkipuhelun sille soitin.
Nyt onneksi nuo kohatukset ovat vähentyneet ja olen huomannut että minulla
saattaisi olla jännitysniska (minulla on lievähkö skolioosi jonka vuoksi käyn
kerran kuussa Shiatsuhieronnassa Taiji-opettajani luona) ja joka saattaa
aiheuttaa pahimmillaan huimausta koska kuulemma sitäkin esiintyy yhtenä
paniikki/ahdistuneisuushäiriön "oireista" ja myös migreenit on todettu johtuvan
osittain myös siitä mutta hieronnan myötä nämä kummatkin ovat lieventyneet.
Nyt tänään kun katson tuota kaikkea tuntuu että valo tunnelin päässä olisi jo
tullut hieman lähemmäksi tutustuttuani uusiin ihmisiin,jotka ovat ottaneet minut
avosylin vastaan varsinkin bändi/musajutuissa olevat ihmiset ja olen saanut
heiltä hirveästi voimaa ja itseluottamusta ja ihmetystä riittää edelleenkin että
olen TÄRKEÄ ja kuulun johonkin.
Siltikin tuntuu,että miten selättää ne pahimmat demonit sieltä syvimmästä
sisimmästään jotka on vuosien ajan ollut hiljaa ja nyt koulun aloittamisen myötä
nostaneet rajusti päätään huutaen et täällä me ollaan vaikka luulit voivasi pitää
meidät hiljaa ja piilossa.
Tuntuu että tämä asia junnaa paikoillaan eikä pääse eteenpäin enkä oikein osaa
terapiasakaan aloittaa tätä keskustelua koska olen väsynyt siihen että ongelmat häviää
mukamas lääkkeillä eikää puhumalla kun se on mulle ollut just se parempi muoto.
Ja mun pitäisi ohdata ysi suuri demoneistani.Nimittäin yläaste.Mutta mua pelottaa.
Ja ihan SAIRAASTI.
Ehkä mä vielä löydän keinon miten menen sinne ja kohtaan
käytävillä ja jo pihassa ne perkeleelliset muistot kun kävelen sen helvetin laitoksen
taas kerran läpi vaika josus vannoin etten enää IKINÄ palaa sinne takaisin kun
se vapaus koitti ja sain 9 luokan päättötodistuksen!!Koulu sai vain keskarii ja
porttien jalkojen juuret räkäisen sylkäisyn kun lähdin sieltä.
Tässä tämä minun yksiä rankoista kokemuksistani kertokaa te edes samantyylisen
kokeneet miten te olette selättäneet ja voittaneet demoninne.
Pelkohan vain ruokkii niitä mutta en ole vielä kylliksi vahva että painaisin ne
matalaksi vain olen kuin kouluiusaamisaioina tahdoin vain olla hyvin näkymätön
ja semmoinenn ettei minusta kiinnostuttaisi liikaa mutta kuinkas kävikään.
Syyttämään en ala ketään se ei auta mitään mutta silti,tavallani haluaisin
tietää miksi minun piti kokea kaiki tuo ja miksi sitten tuli tämä.
Ehkä vastaus joskus selviää,kysymys onkin siinä,kestänkö sen ja miten.
Take Care!!
~Sweet Dreams Are Made Of This
who am I to disagree
I'm travel the world and seven seas
everybody looking for something.
Some of them want to use you
Some of them to get used by you
Some of them want to abuse you
Some of them want to be abused~
xoxo
Anskuli
Mietin tätä jonkin aikaa mutta ajattelin sitten että miksipä ei mitä hävittävää minulla on,
jos tästäkin kirjoitan tänne?
Tulin siihen tulokseen ettei mitään ja ihan sama mitä minusta
ajattelette, en ole kenellekään minkään selityksen vertaa miksi tätä teen,kerron vain oman
tarinani tästäkina siasta,koa vaikuttaa hyvinkin pahasti minun jokapäiväiseen elämääni ja
pitää minua rautakouran tavoin hyvin tiukassa otteessaan ja toivon ja uskon siihen ettei
siihen kuitenkaan mene koko elämää.Pointtini nöin alkuun on että onko juuri Sinulla
ollut samanlainen kokemus ja kuulisin ernaasti neuvoja miten siitä pääsisi irti kokonaan?
Mutta niin.Suhteellisen rankan koulukiusaamiskokemusten takia,minulle puhkesi
5v sitten (noin) paniikkihäiriö.Diagnoosi lopullinen sellainen,oli paniikkihäiriö/
ahdistuneisuushäiriö,lievä masennus ja sosiaaliset pelot.Tämä kaikki tipahti
yksi kaunis päivä oli todellakin sellainen päivä,niskaani kun aloitin nykyisen kouluni
joka on nykyään Konservatorio ja siellä opiskelen unelma-ammattiani josta haen
jonkinsortin 1 luokan tutkintoa Klassisen Pianon soitosta ja kun pääsin siihen
kouluun tuntui että elämä alkaisi vihdoin hymyillä vaan kuinkas kävikään.
Samalla kertaa maailmani musteni ja minulle pamahti tuo helvetti päälle
koska vanhat muistot miten minua kiusattiin koko kouluvuosien ajan
yläaste varsinni oli yhtä helvettiä! pamahtivat pintaan ja rajulla
mahdollisella tavalla.
Pahimillaan ihan alussa,en uskaltanut asua omassa kämpässäni
vaan olin vanhemmillani kunnes äiti sai tarpeekseen mun jatkuvasta itkemisestä
ja pelkäämisestä,että nyt asialle on tehtävä jotakin ja tappeli puhelimessa puolestani
minulle ajan lääkäriin ja sieltä sain lähetteen Psykiatriselle Laitokselle terapiaa varten.
Sain lääkkeet ja rauhoittavat mutta edelleen minun henkiset demonini eivät tahdo
päästää minusta irti ei sitten millään.
Nyt olen kokeillut olla kesästä asti ilman aamulääkkeitä ja olen jopa
huomattavasti onnellisempi ilman mutta rauhoittavista en osaa vielä haaveillakaan
luopuvani vaikka niiden napsiminen on onneksi vähentynyt kiitos Taijin jonka
harrastus ja Shiatsu ja Taojooga siihen vielä päälle ovat suorastaan pelastaneet
minut ja tuntuisi että olen hieman voitonpuolella.
Mutta edelleen kauppaan meno,se,missä se alkoi,ja se risteys hirvittää minua vieläkin
koska se alkoi siinä ja paniikki meni jalkoihin ja jouduin esittämään bussipysäkillä
tunnin verran että tässä bussia vain ootellaan tai jota kuta ja hermoilin et koskahan
joku tulee.kysymään mikä on hätänä viimeistään kytät mutta onneksi ei.
Sitten kun kohtaus alkoi mennä ohi ja tunsine t poystyin liikkumaan,pelko meni jalkoihin,
kirjaimellisesti,niin suorastaan ryntäsin kotiin ja lopen uupuneena sohvalle romahdin
itkemään pelästyneenä et mitä tämä on.Onneksi muru tuli juuri sitten nini rauhotuin
mut enhän mä sille mitään kertonut silloin,en ainakaan muista koska oletin ja toivoin
itsekseni että toivottavasti oli eka ja vika kerta mutta ei.
Toinen juttu pahemmansorttinen sattui siis kun olin jo saanut rauhoittavat ensi hätään
ja olin tulossa teoriatunnilta bussilla kotiin.Kävelin jo kotikatua pitkin ja tuttu piha näkyi
jo vähän matkan päässä,tosin toisella puolen katua kun bussipysäkki oli kys adun kulman
takana.Eräs humalainen nainen oli tupakalla ja tuli söngertämään et oisko 2 euroo et hakisinko
hälle kaljaa.En tiedä mikä tuli,ilmeisesti joku lapsuuden muisto oman isäni silloisesta,melko
rankastakin juomisesta aina välillä ja siitä sönkötystavasta,tupakan ja vanhan kaljan hajulle
joka oikein tulvahti sen naisen hengityksestä mun nenään ja olin saada paniikin ja teki mieli
lähteä juosten karkuun.Änkytin vain pahoitteluni ettei nyt ole ja on kiire ja lähdin rivakasti
kävelemään mutta myöhäistä.Paniikki alkoi nostaa päätään ja jäin mun pihan vastapäätä
paikoilleni kuni naulittuna.Pelko meni taas jalkoihin ja alkoi vallata koko kehoani.
Hädissäni kaivoin puhelimen ja onneksi vanhemmat oli kotona ja isä tulikin pian
ja saattoi minut ovelle kun itkupaniikkipuhelun sille soitin.
Nyt onneksi nuo kohatukset ovat vähentyneet ja olen huomannut että minulla
saattaisi olla jännitysniska (minulla on lievähkö skolioosi jonka vuoksi käyn
kerran kuussa Shiatsuhieronnassa Taiji-opettajani luona) ja joka saattaa
aiheuttaa pahimmillaan huimausta koska kuulemma sitäkin esiintyy yhtenä
paniikki/ahdistuneisuushäiriön "oireista" ja myös migreenit on todettu johtuvan
osittain myös siitä mutta hieronnan myötä nämä kummatkin ovat lieventyneet.
Nyt tänään kun katson tuota kaikkea tuntuu että valo tunnelin päässä olisi jo
tullut hieman lähemmäksi tutustuttuani uusiin ihmisiin,jotka ovat ottaneet minut
avosylin vastaan varsinkin bändi/musajutuissa olevat ihmiset ja olen saanut
heiltä hirveästi voimaa ja itseluottamusta ja ihmetystä riittää edelleenkin että
olen TÄRKEÄ ja kuulun johonkin.
Siltikin tuntuu,että miten selättää ne pahimmat demonit sieltä syvimmästä
sisimmästään jotka on vuosien ajan ollut hiljaa ja nyt koulun aloittamisen myötä
nostaneet rajusti päätään huutaen et täällä me ollaan vaikka luulit voivasi pitää
meidät hiljaa ja piilossa.
Tuntuu että tämä asia junnaa paikoillaan eikä pääse eteenpäin enkä oikein osaa
terapiasakaan aloittaa tätä keskustelua koska olen väsynyt siihen että ongelmat häviää
mukamas lääkkeillä eikää puhumalla kun se on mulle ollut just se parempi muoto.
Ja mun pitäisi ohdata ysi suuri demoneistani.Nimittäin yläaste.Mutta mua pelottaa.
Ja ihan SAIRAASTI.
Ehkä mä vielä löydän keinon miten menen sinne ja kohtaan
käytävillä ja jo pihassa ne perkeleelliset muistot kun kävelen sen helvetin laitoksen
taas kerran läpi vaika josus vannoin etten enää IKINÄ palaa sinne takaisin kun
se vapaus koitti ja sain 9 luokan päättötodistuksen!!Koulu sai vain keskarii ja
porttien jalkojen juuret räkäisen sylkäisyn kun lähdin sieltä.
Tässä tämä minun yksiä rankoista kokemuksistani kertokaa te edes samantyylisen
kokeneet miten te olette selättäneet ja voittaneet demoninne.
Pelkohan vain ruokkii niitä mutta en ole vielä kylliksi vahva että painaisin ne
matalaksi vain olen kuin kouluiusaamisaioina tahdoin vain olla hyvin näkymätön
ja semmoinenn ettei minusta kiinnostuttaisi liikaa mutta kuinkas kävikään.
Syyttämään en ala ketään se ei auta mitään mutta silti,tavallani haluaisin
tietää miksi minun piti kokea kaiki tuo ja miksi sitten tuli tämä.
Ehkä vastaus joskus selviää,kysymys onkin siinä,kestänkö sen ja miten.
Take Care!!
~Sweet Dreams Are Made Of This
who am I to disagree
I'm travel the world and seven seas
everybody looking for something.
Some of them want to use you
Some of them to get used by you
Some of them want to abuse you
Some of them want to be abused~
xoxo
Anskuli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti