torstai 30. elokuuta 2012

Sleepless

Sulijin jo kerran koneen tältä päivältä.Vessassa mietin,ei, en kuitenkaan saa unta kun
kaikki pyörii päässä hirmumyrskyn tavoin.On pakko saada kirjoittaa vaikka tästä
tulisikin ihan kamalaa sontaa,en välitä.
Kunhan saan ne ulos.

Yritän epätoivoisesti järjestää seuraavan viikonlopun aikatauluja,ei voi mitään
jos epäonnistun niin epäonnistun.
Samalla stressaa koulu, tahdon olla PARAS!! En pysty siihen,  pystytpäs!!-
ajatukset sotivat keskenään päässäni.Hullua.Ei, en kuule ääniä tms,
ajattelen vain noin toisiaan,ikäänkuin kaksi ihmistä kinastelisivat keskenään
ja kuunnellessani minä tulen hulluksi jos en tee itseni kanssa kompromissia.

Sekavaa,tiedän, aivot tahtovat mennä jo nukkumaan ja osa minustakin ja toinen
osa tahtoo valvoa.

On tapahtunut paljon hyviä että myös huonoja asioita,nojoo onhan se elämää
mutta silti se laittaa aina miettimään tätä kaikkea.Miten helvetissä on ansainnut
kaiken tämän.
Näin taas sairaala-painajaisunia,tälläkertaa leikkaussali-unia.
Ahdistavaa.Pelottaa itseasiassa tällähetkellä tulevaisuus ehkä enemmän kuin
koskaan ennän.Alan ymmärtämään omaa tilannettani ja sitä,mikä on joskus
edessä.Mieleni ei kykene ymmärtämään sitä vieläkään ihan täysin.
Ei ehkä varmaan koskaan ennenkuin oikeasti koittaa se päivä.
Miten ihmeessä voi valmistautuu johonkin semmoiseen josta voi olla
kiinni koko elämä?! pahimmassa tapauksessa kuolen siihen.

Ehkä lopetan ja menen itkemään peiton alle peloissani tästä
vitun kaikesta paskasta ja mietin taas,miksi?!?!?!?!?!?

Voikaa te paremmin <3

XOXO
Anskuli
 
"...And I often sigh
I often wonder why
I'm still here and still I cry

And I often cry
I often spill a tear
Over those not here
But still they are so near..."

perjantai 17. elokuuta 2012

Sometimes...

http://www.youtube.com/watch?v=jJH-haJyS-A



 http://www.youtube.com/watch?v=-enWFTi_CDE


sunnuntai 12. elokuuta 2012

Why do you always have to!!!!!!

Tämä viime viikko on ollut jotakin aivan mieletöntä että olen aivan sekaisin tästä kaikesta,vaikkakin osan,sen hyvin pienen sellaisen olenkin päässyt purkamaan vasta viime päivinä.Silti tuntuu,että on pakko purkaa aivan kaiki,muuten ei varmaan edes nukkumisestakaan mahda tulla mitään kun päässä ajatukset pyörii suurinpiirtein hiormumyrskyn voimin,ja itse yritän pysyä perässä.

Olen ollut viimeaikoina myöskin hyvinkin kiireinen, että tämä on oikeastaan vasta toinen päiväni,
kun voin istahtaa alas ja vetää kunnolla henkeä ja alkaa järjestelemään asioita päässäni ja sitä missä nyt mennään.
Kuullostanee hassulta varmaan mutta luulen, että kouilukiusaamis-taustan kokeneet voivat
tähän samaistua kun olen tässä tippa linssissä muutamaan päivään jo kerennyt vouhottaa sitä,
terapiasta lähtien, että MINÄ kuulun johonkin!!
Minä, se koulun hissukka, se jolle aina naurettiin kun piti lukea ääneen esityksiä ja valittiin viimeisenä koulun liikuntatunneillakin, tai olin varalla.
Minä, joka aina olin viimeisenä jossain paikalla,minä jonka ystävä kukaan ei halunnut olla,
miten ihmeessä minä voin kuulua johonkin, ja tulla vielä kaikkien kanssa mainiosti toimeen?!
HAH Siitäs saitte! Minulla on nykyään bändi, jossa vaikutan,muuta en vielä piiitkään aikaan paljastakaan ;)

On vain niin mieletön, niin semmoinen kun vasta nyt, alkanut hieman tajuamaans en että tässähän
kaikesta huolimatta jahdataan unelmia ihan tosissaan ja nyt on jo TOINEN,asia toteutunut,mistä
olen paljon toivonut.Tuntuu vähän samalta kuin olisi voittanut kultaa Olympialaisissa,tai veikkaan
ainakin,että ainaskin hyvin läheltä se varmasti liippaa.

Tänään heräsin kahden aikaan,oli 2 päivän harkat tuossa ja autoss aiastumiset siinä päällä,tuntuu
vieläkin mutta nyt oli fiilis että on pakko postata ajatuksiaan ylös, edes tänne.

Lisäksi, eräs,läheinen ystävätär, otti yhteyttä.Minä olen taas vaihteeksi hieman hämmentynyt,
ja tuntuu että tässä asiassa ehkä, jos minua joku ymmärtää nii on vanhempani.
En vain tässä elämänvaiheessa jaksaisi enää mitään ylimäärääistä,yritin selittää ystävättärelle
elämän tilanteeni ja etten nyt oikein jaksa,mitään ei ole tullut vastaukseksi takaisin

Nyt päässäni on pyörinyt ainakin miljoona ja yksi kysymystä.
Luulisi että Ystävä,ymmärtäisi,myöskin minunkin tilanteeni,etten nyt jaksa kun hän haluaisi huomiota,
kun olen aina ennen jaksanutMielessäni vaivaa pilkkaava kysymys; missä hän oli kun olin sairaalassakin tässä sairauteni takia,missä hän oli, kun olisin tarvinnut olkapäätä mihin nojata.
Mutkun hälläkin on niitä TOSI vaikeita ongelmia joiden kanssa kamppailee, joojoo minunko ongelmat eivät sitten ole?Enkö minä saa olla edes JOSKUS VÄHÄN itsekäs ja ajatella myöskin omaakin
jaksamistani piru vie!!!

Täytyy sanoa,että minun oli pakko viheltää tämä kissa ja hiiri-peli poikki kerrasta.
En ala tämän kummemmin tännekään asiasta kirjoittamaan,mutta sanon vain että
MINUN jaksamiseni veti eilen,viimeisen kerran,sen ihmisen vaikkakin rakas oletkin!
kohdalla poikki.
En vain jaksa enää.On PAKKO ajatella ITSEÄNI.
Itkin,varmaan koko sen saunassa olemisen ajan kun tuolloin sain voimaa vastata hänelle takaisin 
ja krtoa miten MINUN elämänlaitani nyt tällähetkellä on.

Olisin kaivannut edes rohkaisevaa sanaa ja tsemppausta,sen sijaan puhelimeni on pysynyt vuporokauden ajan hiljaa.Näinkö paljon minä sinulle sitten kuitenkin loppujen lopuksi mertkitsin?
Luulit että hyppään kun käsketään mutta kun en enää pillisi matkassa tulekaan niin vaihtuu ääni kellossa,vai vaihtuuko? 
Tämän asian takia olen hieman surullinen ja sekaisin,enkä taaskaan jaksa tehdö asialle yhtään mitään
muuta kuin toivoa että tämäkin ratkeaisi sitten joskus kun jo kerkeän asian "unohtaa"


Voitit ehkä eilen taas yhden erän kun sait minut taas itkemään takiasi,mutta tänään MINÄ hymyilen ja olen
onnellinen kaikesta siitä mitä MINULLA on.

XOXO

Anskuli <3 ;)

Anyway,syksyn tulon voi jo lähestulkoon haistaa...



















maanantai 6. elokuuta 2012

There's always a little silver line...

Viimeinen viikko lomaa.Sitten se taas alkaa,Nimittäin koulu;
Stressaantuminen en koskaan riitä en koskaan ole hyvä missään, EI RIITÄ!
PITÄÄ OLLA TÄYDELLISESTI ONNISTUNUT!! -ajatukset  täyttävät taas pääni.ja ruoskivat minua
kunnes annan periksi ja itken ettei minusta voi koskaan tulla niin hyvää,KUNNES,
epätoivon vimmalla,uhmakkaasti,kaaduttuani ensin, nousen taas pystyyn; Minähän näytän kaikille!
Ajatuksellani menen hampaat irvessä eteenpäin ja teen sen.

Olen nyt siis opiskelemassa 4jättä vuotta pianon soittoa.Niille,jotka eivät asiaa tiedä.On raastavaa olla täydellinen oppilas ja halua onnistua.On raastavaa kun opettaja karjuu ja saa sinut itkemään,
vaikka tavallansa tiedätkin sen olevan aivan oma vikasi,et tehnyt tarpeeksi töitä,mutta nyt 
viimeisen kahden vuoden aikana olen sen oppinut ja sisäistänyt vihdoin!
Pitää tehdä TÖITÄ! En jaksa LISÄÄ!! Kunnes sormeni ovat verillä harjoittelusta.

Nojoo ehkä kuitenkin dramatisoin liikaa anteeksi siitä.Mutta joskus toisinaan se vain tuntuu
minusta siltä.

Kuitenkin,odotan taas innolla koulun jatkamista,ja samalla taas on hieman haikeakin olo kun
taas yksi kesä alkaa olla takanapäin vaikkakin vielä lämpimiä päiviä riittää.








 XoXo 
Anskuli <3











keskiviikko 1. elokuuta 2012

Chasing Dreams

Kävin tänään taas terapiassa pitkän ajanjakson jälkeen puhumassa paniikkih'iriöstäni ja mielikuvaharjoituksista,sekä mietittiin myös,mitä itse voisin pikkuhiljaa yrittää tehdä,vauvan askelin.
En yritä koko vuorta valloittaa kerralla vaikka mieli olisikin jo kirmaamassa sinne huipulle asti ja
laittamassa lippua salkoon merkiksi siitäe ttä selvisimpäs tänne ja voitontanssit perään.Ei.
Vaan pikkuhiljaa lähestyisin seuraava ns etappia ja tutkailisin siinä samalla tilannetta.
Kuinka se pulssi alkaa kohota ja hikipisarat muodostua otsalle, tuntuu että heikottaa
ja on pakko päästä istumaan ja vetämään henkeä ja katsoa tilanne uudestaan ennenkuin
huimaus iskee.
Lisäksi puhuimme heikosta itsetunnostani jonka myöskin myönsin itsellenikin jo monesti aiemminkin
ja aprikoimme muite sitä voisi alkaa työstämään mielikuvaharjoitusten avulla.
Kääntää negatiivisuus positiivisemmalle,toivottomuus toivon puolelle.
Onhan tämä varmasti niiden mielestä,jotka tätä ei ole koskaan itse kokeneet että aivan
naurettavaa,täysin järjetöntä sontaa,senkun vin menet ja teet.
Mutta kun ei sitä hevosta voi pakottaa juomaan.








Vaikkakin on kuitenkin pikkuhiljaa alkanut oppimaan uuden taidon; känätämään negatiivisuuden
positiivisuudeksi ja sitä kautta saada sitä uutta energiaa ja uskallusta yrittää.
Esimerkiksi  syksy, on minulla menneisyyteen liittyen ollut ainainen hermostuneisuuden ja pelon
lietsoma vuodenaika.Nyt,olen melkein huomaamattani alkanut kääntämään sen ikään kuin uuden
alun ja toivon puolelle.Mitä kaikkea mielenkiintoista se vuodenaika toisikaan taas minun elämääni.
Samaten on kevät.Kevät on minulla henkilökohtaisesti toivon aikaa.Uudistamisen ja kaiken
jälleenrakentamisen aikaa.Syksy on sitä vankan perustan kunnostamista ja viimeistelyn aikaa
pitkän ja uuvuttavan,pimeän ja kylmän talven varalle.

Kun hoksaan taas jotakin näistäkin mität ässä kirjoitan,mieleni tekee nauraa ilosta ja riemuita!
Taputtaa käsiä ihastuksesta yhteen,aivan kuin olisi keksinyt jotakin niiin mukamas maagista
miten taas porskuttaa tuleva vuosi eteenpäin..Voilaa! :D



Toivon muillekin voimaa tulevalle ja odottamaan vuodenaikojen vaihdosta yhtä innoissaan
kuin pikkulapsi,niinkuin minäkin nyt teen.
Kohta alkaa taas koulu,velvollisuuksista huolimatta opettelen nauttimaan taas arjen pienistä
että suuristakin hetkistä.



Haluan oppia elämään uudestaan!!!.. tälläkertaa pelkäämättä.






"Fly to a Dream 
Far across the sea
All the burdens gone
Open the chest once more
Dark chest of wonders
Seen throught the eyes
Of the one with pure heart
Once so long ago..."


XoXo

Anskuli <3