lauantai 31. elokuuta 2013

New Day In Twin Peaks


Ilmassa on jo puhtaasti syksyn tuulahduksia vaikka päivät ovatkin vielä lämpimiä
viileästä tuulesta huolimatta.Ystävän kanssa viimeisen kerran terassilla, kun ei ollut
kantapaikka auki jostakin kumman syystä.Noh eipä se meidän päiväämme silti
pilannut.

Olutta, ja ihmisten kiireiden katselua ja naurua sekä vakavampiinkin asioihin
hetkeksi  paneutumista ja ihmettelemistä miten elämä on jälleenkerran niin kummallista.
Joskus sitä vain on hyvä ihmetellä jonkun muunkin kuin vain itsensä kanssa.

Viime Ma en mennyt tunnille koska olen ollut aivan järjettömässä köhässä
jo viikon päivät ja hyvä ettei ystävän kanssa köhisty suurinpiirtein kilpaa auringon-
paisteessa kävellessämme ja ihmetellen kun joka paikassa keskustaa oli
asfaltti revitty auki ja remppamiehet paiskoivat hommiaan.

Muutama olut terassilla,yhden tutun morjestaessa ohimennen ja sitten
kaupan kautta käveltyämme päätimme tilata taksin kun tuntui ettei oikein
enää jaksanut kävellä vielä takaisinkaan.
Kämpille päästyä lisää olutta ja osa kylmään, X Files pyörimään koska
halusin välttämättä katsoa yhden pelottavimmista jaksoista ikinä arvellen,
ettei se näin alkuillasta olisi vielä niin pelottava kun aurinko oli vielä ylhäällä
enkä ollut yksin sitä katsomassa eivätkä ne tulisi myöhemmin edes uniinikaan.

Ajatuksissani käväisi joskus sen päivän aikana että jos me nyt sit näin
sarkasmisesti ajatellen "kuollaan" kun jenkit kuitenkin hyökkää Syyriaan,
minä olen siitä ihan varma, kunniattomat paskiaiset! niin mikäpä
olisikaan oikeastaan paremi tapa viettää se päivä kuin rakkaiden seurassa
ja että tarvittaessa oluttakin löytyy kaapista ja pitää hauskaa ja yrittää
olla murehtimatta liikaa tulevaa.

Nyt tässä hieman rauhottumista kera kahvikupillisen ja hiljaisuudesta
Lauantain kuluessa ja odotellessa vastausta että onko reenit vielä
tänään vaiko vasta huomenna.
Ensiviikolla alkaen Ma.ta onkin sitten taas huisketta koulun ja harrastusten
suhteen ja pitäisi tuota ukkoakin ehtiä nähhä siinä välissä.

Kesä on vähitellen mennyt pois ei ihan vielä mutta tunnen sen.
Ja hieno kesä olikin uusine ihmisineen ja tapahtumineen.
Hieman haikeaa mutta ei mahda.
Mikään ei kestä kuitenkaan ikuisesti.
Take care! <3

The Winter is coming...


xoxo
Anskuli<3


 


















sunnuntai 25. elokuuta 2013

Fear is the anger, anger is the hate, hate.. is suffering!

Ajattelin näin "itsehoitona" aloittaa kirjoittamisen peloistani.
Olen pohtinut tätä jo jonkin aikaa ja välillä luovuin melkei jo koko ajatuksesta,
 mutta sitten ajattelin että jos en nyt edes näinkin kohtaa pelkojani kirjoittamalla
ne ylös,miten voisin koskaan niitävoittaakaan?
Toivottavasti tästä kirjoituksestani on apua myös muillekin.

Lajittelen nämä 10 pahinta pelkoa niin että vähäpätöisemmistä (numero 1 jne)
kaikkien pelkojen äitiin (numero 10) Koettakaa nyt saada jotakin tolkkua tästäkin.


1.Ampiaiset
Mitähän tähän oikeins anoisi.En edes tiedä,miksi koska minua ei kuulemma ole edes
pistänyt kys otus lapsuudesta tähän päivään asti.Voin kai sanoa että olen onnekas?
Mutta siltikin kun näen semmoisen lähettyvilläni joko jähmetyn tai syöksen kuin raketti
riippuen paiasta missä sillähetkellä satun olemaan.

2.Ukkonen.
Tietyllä tavalla tuota luonnon ilmiötä vastaan minulla ei ole mitään koska en ole onneksi
kuitenaan okenut mitään trautaammista kuten salamaniskua,pallosalaman kohtaamista jne
ja toivottavasti en koekaan mutta joka kerta un tulee voimakas ukonilma tunnen että
koen hermotuksen ja kunnioituksen yhtäaikaisia tuntemuksia sitä kohtaan.Ehkä se kova
ääni on se joka tekee sen mutta valoshowt ovat kyllä mahtavaa seurattavaa turvallisesta
paikasta.Siltikin olen hermotunut kovalla ukonilmalla mutta opetellut olemaan yksin kun
se tulee ja kuuntelemaan sen pauhua ja mennyt jopa katsomaan parvekkeelle.
Ainoa vain on se,etten osaa nukua ukkosella,kunnes se menee ohi,varsinkin,
jos se tulee yöllä.On vähän liian spookimaista minun makuuni jopa.

3.Tarantellat.
Siis hyi olkoon.Puistatus menee pitkin selkäpiitä kun vain aajttelenkin.
Enkä tähänkään tiedä mitään järkevää syytä että miksi  mutta näin vain on.
Minä saan sätkyn heti jos kulta esimerkiksi kädellään leikkii että se on hämis
ja se on vaikka vaikka vatsani päällä hyvä etten mottase :D
Eli minut jos laittaisi vaikkapa lasiseen läpinäkyvään kaappiin ja päälleni alkaisi
tippua näitä inhottavia otuksia lasteittain kiljuisin varmaan kunnes menisi taju.
En tiedä enkä halua edes kokeillakaan!

4.Lentäminen
Olen kuulemme ollut lentokoneessa joskus vauvana hoitajan sylissä
no muistaakos sellainen muutaman päivän ikäinen rääpäle siitä yhtään
mitään?! Mutta tämmöinen on taas jostakin minulle tullut.Eikä hajuakaan että
miksi. Kattonut liene liikaa siihen kohdistuvia katastrofileffoja kenties ei voi tietää.
Ehkä minut pitäisi laittaa sinne lentopelkokurssille mitä näitä nyt on sinne lentokone-
simulaattoriin vartiksi ja katsoa pyörrynkö vai en.Joskus melkein voisi kokeillakin.


5.Hukkuminen
No tähän sentään liittyy pari tarinaakin.Joista olen ilmeisesti jonnisortin pelon saanut
itselleni enkä näin ollen osaa siis uida.Vielä tänäkään päivänä.Veteen uskallan kyllä,
ja ehkä istua hetki hiekkapohjassa tai uida käsipohjaa mutta siihenpä se sitten jääkin.
Kerran joskus kun meillä vielä oli mökki,isä yritti minua opettaa uimaan pitämällä
käsiä vatsani päällä ja minä vain polskisin.Olinkohan jotain 5v?
Mutta eihän siitä mitään tullut kun minua pelotti niin että olin kuulemma alkanut kiljua
suoraa huutoa että pitäisi päästä pois.Muistan tuon jotenkin hämärästi itsekin mutten
muista miksi se on minulla ollut jo silloin olemassa tämä hukkumispelko?
Toinen tarina liittyy kun olin jo jotain 8-10v en ihan tarkkaa muista mutta niillämain.
Olimme isän ja veljen perheen kanssa kylpylä-reissulla läträämässä vedessä.
Isän mukana nyt uskalsin olla vedessä niinkuin muutkin.
Mutta sitten innostuin veljen kans laskemaan vesiliukumäkeä ja isä oli nimenomaan
sanonut et pitää vetää keuhkot täyteen ilmaan loppusuoralla ettei vedet tule henkeen.
Kuinka ollakaan minähän vauhdin huumassa unohdin koko asian ja kerkesin vetää
vain hetken ilmaa keuhkoihini,kunnes jo pulahdin pinnan alle.En edes tajunnut että
se menee noinkin nopeasti!Sen hetken jotenkin muistan aina.
Olin kuulemma vain epätoivoissani yrittänyt silmät kiinni räpiköidä kohti pintaa,
mutta minusta tuntui että ennenkuin isän kädet olivat jo nostaneet minut pintaan se
aika tuntui kestävän ikuisuuden ja puistattaa vieläkin kun koin sen.Yritin silmät kiinni
räpiköidä itse pintaan siinä onnistumatta,vaikkain se oli vain pari sekunttia mutta silti.

6.Korkeat paikat
Taas yksi mysteeri.Muuta minulla ei oikein ole tähän lisättävää.
Pentuna uskalsin mennä mutta nykyään ei kirveelläkään saa.

7.Ahtaat/pimeät paikat
Siinä toinen samanlainen mystery case.
Ihme että hissiin kuitenkin uskallan mennä.Mutta jos minut vaikkapa haudattaisiin
elävältä tai laitettaisiin noin ahtaaseen paikkaan ja kansi kiinni ei ei mitään tulisi.
Pelkkä ajatuskin jo saa voimaan lähestulkoon pahoin.Enkä edelleenkään tiedä
miksi?!

8. Laajat tilat pullollaan ihmisiä/tungokset jne
Minulle on siis diagnosoitu sos.pelot lievän ahdistuneisuushäiriön ja masennuksen ja
paniikkihäiriön kaverina.Keikoille yksin esimerkiksi ei ole mitään asiaa saati 4jän
ruuhkaan kauppaan tai kaupungille missä ihmiset tuuppii,tönii anteeksipyytelemättä
ja mukamaskiireisinä omissa juoksuissaan.En tiedä mistä tämänkin olen saanut,
mutta luulen kaikista isoimman syntipukin olevan suht.koht.rankan koulukiusaamis-
kokemusteni takia.

9.Sos.tilanteet.
Tavallaan liittyy tuohon edelliseen mainintaan mutta koska käyn sitä läpi
joka ikinen päivä itseni kanssa saakoon se nyt vielä tähän oman paikkansa.
Esim.yläasteella inhosin esitelmiä,en niiden tekoa koska tykkäsin tehdä niitä
yksin,mutta kun ne piti mennä lukemaan luokan eteen toisten ilkkuessa ja
naureskellessa,tarkemmin ottaen koko LUOKAN ... voi härregyyd.
Nyk.koulussakin YRITIN,oikeasti yritin käydä ensin teoriaryhmätunteja
mutta ei siitä mitään tullut.Onneksi nykyään opettajani pitää ne minulle
aina tunnin lopuksi.

10.Kuolema.
Noh,kaikkihan me tätä pelkäämme kuitenkin.Minusta olisi tyhmää olla
pelkäämättä ja jokainen näkee asian omalla tavallaan.
Itselläni on vain henk.kohtainen asia,jonka takia pelkään sitä enemmän
kuin kukaan muu.
Ja olen kokenut tuonpuoleisesta maailmasta asioita,joista tänne kirjoittaminen
varmaan lähettäisi minut samantien psykiatriselle osastolle.
Olen myös kuullut tapauksia muiltakin eli en siis ole yksin ainakaan sen asian
suhteen.Enemmän vain että jos minulle tulisi joku jolla olisi kristallipikari kou-
rassaan ja tarjoaisi sitä minulle kysyen, haluatko kokea kuoleman mutta elää
silti,niin ottaisin sen pikarin ja joisin siitä.Valitettavasti tällainen ei vain ole
mahdollista.Vaan on tyydyttävä tähän kuolevaisen osaan mikä ahdistaa
välillä niin paljon että se muodostuu peloksi.


Tässäpä tämä.
Tuli ihan hiki tätä kirjoittaessa.En ole vieläkään oikein kunnossa olen 4jättä päivää
flunssassa ja peruin jo huomisen tunninkin ja mietin mitä teen.Menen varmaan
porukoilla käymään ja pohditaan tarvitaanko sitä lääkärireissua vaiko ei.
Itse melkein ottaisin sen jo kun tämä jatkuva hiki,pärskiminen ja niistely ja
tajuttomat yskänpuuskat alkavat todellakin viedä voimia.
Kaikesta huolimatta Take Care!

XoXo
anskuli










tiistai 20. elokuuta 2013

Coma White II

Yritin mennä äsken ihan oikeasti nukkumaan edes hieman aikaisemmin, mutei siitä mitään tullut.
Liikaa ajatuksia aivankuin jossakin liikennekaaoksessa.Taas kerran samanlainen kaaos on minun
päässäni ja yritän saada siitä jotain tolkkua mutta miten?Kun jumitun jo tuohon ensimmäiseen
kysymykseen, miten?

Kuuntelen yön hiljaisuutta,tämän taia rakastan juuri öitä ja jos voisin muuttaisin rytmini kokonaan
näin mutta sekään ei kuulemma ole ihan helppoa.Tai Muumipeikon sanoin; ei yön muuttaminen
päiväksi ole mikään pieni asia..! 

Joskus tuntuu että ahdistun taas tähän ihan kaikkeen varsinkin un erehdyn avaamaan suuni
vanhemmilleni ja etenkin äidille. taasko sinä jännität sitä koulua?! 
Noh anteeksi että olen olemassa ja stressaan kun erehdyin sanomaan että olen kipeänä
enkä löytänyt särkylääkkeitä kaapista joten piti mennä "lainaamaan" äidiltä.

Miksi et voisi kerrankin olla arvostelematta minua?!Tuntuu että jotkut kuten äitini, tekevät
sitä joko huomaamattaan tai sitten tahallaan.Tässä tapauksessa en ole varma kummastakaan.
Joskus melkein pakahdun siihen etten ole tarpeeksi,tai niin eräät antavat ainakin näin ollen
ymmärtää.En riitä tämmöisenään.Minun pitäisi olla se täydellinen tytär.Voin kertoa että
siinä hänen ja kaikkien muidenkin toiveet täydellisyydestä minun kohdallani pirstaloituvat.

Minä yritän vain olla ja jaksaa ja silti pitäisi jaksaa ja olla enemmän.
Tekisi mieleni vain itkeä,luovuttaa ja lähetä kauas pois mutta en voi.
Pelkään,että ajan myötä totun tähän enkä enää haluaisikaan minnekään muualle.
Totun näihin kultaisiin kaltereihin,tähän omaan elämäni kuplaan enkä uskallakkaan
astua siitä tutusta ja turvallisesta kuplasta pois.

Haluaisin olla joku muu.En haluaisi olla minä.

Kadehdin vapaita ihmisiä.He saavat tehdä elämällään mitä lystäävät minä vain
yritän epätoivoisesti edes sinne päin.

Tahtoisin  vain paeta.Mutta mitä hyötyöä siitäkään on?
Mitä voi tehdä kun on jo alkanut tottumaan tähän kaikeen aivan liikaa eikä enää
kohta edes jaksa taistella vastaan.Ja se mitä minun sisälläni on,en voisi edes tähän
kirjoittaa se mitä olen kokenut en uskalla siitä edes puhua.

Tunnen olevani niin yksin...

xoxo
anskuli


..."'cause you where from a perfect world 
the world that threw me away today 
today to run away..."















lauantai 3. elokuuta 2013

Jos vain tietäisitte...

Toisinaan, vähän liiankin usein sitä luulee että tietyt asiat elämässään, varsinkin ne
pahat ja negatiiviset asiat mitä on kokenut, tekisi vahvemmaksi ja niin saakelin
iotsepäiseksi yrittää pärjätä omillaan vaan ei.

Hetken aikaa luulet et hei,kyllähän minä tämän jo osaan olenhan aikuinen!
...tai niin sitä ainakin itselleen on kovasti uskotellut ja aika mestarillisesti myöskin
omille vanhemmilleen,ystävilleen,läheisilleen.On oppinut koko elämänsä ajan
olemaan muiden silmissä se hiljaisin, pelkäämätön ja pirtsakka rämäpää,
se outolintu, aina aurinkoinen,vahva henkisesti hahhahhaaaaah...!!!

Vaan totuus on tämä,minua pelottaa ja ihan SAATANASTI.
Nytkin mieleni on melkoisessa myllerryksessä ollut kohta
jo viikonverran mieleni vankilasta vapaana ja olen hämmentynyt,
itkuinen,sekava ja pelkään vain koska tämä räjähtää taas käsiini.

Olen vain niin kyllästynyt pelkäämään.Pelkäämään mitä?
...NO AIVAN VITUN KAIKKEA.ELÄMÄÄ!!! ja tulevaisuutta....
Aina vain uudestaan löydän itseni huokaisevan kyyneleet silmissä,itkun
jälleen kerran olevan tuloillaan,epätoivoisena,pelosta lamaantuneena
surusta järkyttyneenä.Mutta muille näytän ettei tässä mitään.

Kun tekisi mieli kiljua se lause ihmisille päin
IN YOUR FACE ja nähdä heidän ymmärtämättömien katseidensa kylmyys,
hämmentyneisyys,välinpitämättömyys vaikka niin kovasti yritetään mukamas 
välittää ja auttaa.Tiedän kyllä ketkä sitä OIKEASTI yrittävät eivätkä vain
sano niin <3
Mutta!Miten voit auttaa toista jos et oikeasti ymmärrä,ole kokenut sitä samaa helvettiä
läpi eikä se jätä sinua rauhaan edes unissasikaan..?!

Ne unet tulevat joka yö,painajaiset menneisyydestä,asioista joita en ole
uskaltanut puhua edes parhaimmille ystävilleni saati sitten poikaystävälle.
Joka päivä taistelen sisälläni olevia mörköjä vastaan osan niistä voitan
suurimmat kuitenkin voittavat minut joka kerta kun löydän
itseni itkemästä.

Olen itsekin miettinyt että olisi vain liian helppoa luovuttaa kokonaan
mutta en halua sitä.En halua antaa sille "kuiskaukselle" periksi
vaikka annankin toisinaan periksi sille pirulle aivan liian usein
syynä vain se että saisin edes hetken hengähdystauon tästä 
kaikesta. 

Eikä se että kesä on lopuillaan ja lähestyvä koulun alku yhtään
helpota oloa kun stressaan ja pelkään nyt jo tulevaa.
Olen siitä vain niin hiljaa.Olen ollut kaikesta aivan liian hiljaa
aivan liian kauan.



 https://www.youtube.com/watch?v=Xgrl9S6HtK8

What i Felt What I've known
Never shined through in what I've shown
Never Be Never See
Won't see what might have been
What I've felt What I've known
Never shined through in what I've shown
Never Free Never Me
So I dub thee Unforgiven ...

Never free never me
So I dub thee Unforgiven...

XoXo
anskuli <3 







 

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Aika ei odota ketään

Pitkästä aikaa on ollut jotain aivan käsittämätöntä oman rakkaan kanssa.
Kävimme Pe.na yöllä kävelemässä asuinalueeni lähiössä jutellen niitä näitä.
Kiikuimme turhan lyhyissä hiljaisen lähiöleikkipuiston kiikuissa kullan todetessa
keinun olevan liian lyhyt,loikaten pois sytyttäen tupakan minun jäädessäni vielä
nauttimaan tunteesta joka tuntui aivan vatsassa asti ja hymyilin yötaivaalle
kuunnellen murun jutustelua.

Aivan kuin olisin sen lyhyen hetken ajaksi palannut lapsuuteen
koska kyseisessä puistossa tuli joka kesäilta ravattua niin myöhään kuin
silloin sai olla vapaana ennenkuin piti mennä kotiin ja kiikut ovat vieläkin
suuressa suosiossa.

Nyt jalkamme ylsi kiikuista maahan liiankin hyvin,karkit ovat toisella
meistä muuttuneet tupakaksi,olueksi jne viattomuuden aika oli kuin
muisto vain.Mistä myöskin oli kovasti puhetta hänen kertoessaan
että tietyt tutut rakennukset hänen kotiseudustaan piti ihan etsimällä
etsiä.

Kävn moikkaamassa paria vanhaa tuttua taloa joita esittelin
haikein mielin muruselle tämän kuunnellessa hauskoja kertomuksia
sytytellen silloin tällöin tupakan ja katsellen uteliaana ympäristöä
jossa minä olin kasvanut.

Turhaan siinä lähiöitä kierrellessämme yritimme kuikuilla josko kisuja
olisi jossakin vilahtanut tai edes siilejä kun alkaa syksyn merkit vähän
liiankin uhkaavasti olla jo havaittavissa.

Ja niistä ensimmäiset toki laitoin merkille "yllättävän pimeyden"
ja katuvaloiden loisteen sekä yöperhoset ja muutaman tähden siellä täällä
tuikkimassa taivaalla kun eräänkin lapsuuden ystävän tontin lähistöllä
niskat takakenossa bongailimme hiljalleen syttyviä kirkaita tähtiä ja
ihastelimme elokuun niin kolkkoa mutta kaunista hieman yli puolenvälin
olevaa kuutamoa.

Ihmetellen sitäkin miten sekin on vain yksi meteoriitin
kivi johon vain nyt sattuu aurinko paistamaan niin kirkaasti ja se vain
napsahti omalle kiertokulkuradalleen vaikuttaen mm täällä pienen
pienellä pallossamme oleviin meriin.

Kuinka rakastankaan varsinkin loppukesän öitä ja mikä se olisikaan
paras tapa viettää kuin oman rakkaan kanssa ihmetellen tätä kaikkea.
Kotimatkalla pysähdyimme kirkonpenkille hänen jälleen kaivaessa tupakan
minun irvistellessäni selkääni jomottavasta kivusta ja huokaistessani päästyäni
lepuuttamaan sitä penkille.

Ennen tupakan sytyttämistään hän ojentautui minua
kohti ja olo oli kuin vastarakastuneella 6 ja puolen vuoden jälkeenkin kun siinä
suutelimme ja hänen revetessä kun rallatin hänelle suudeltuamme
"...ja kirkon penkillä me suudeltiin..!" josta kuulemma olisi ihan hyvin voinut
tehdä jonkun purkkapoppi-biisin.

Jonka jälkeen ihmettelimme, miten ennen oli niin hienompaa ja nyt ajan
muuttumista huonompaan suuntaan ihmiskunnassa,kerätessämme siitä
ympäriltämme joidenkin jättämiä jäätelöiden pakkauskuoria,pizzalaatikkoa
ja tyhjää tupakka-askia roskiin haikein mielin.

Ikävästä, siihen hieman viattomampaan aikaan,
ja tunteeseen mitä lapsena oli ollut olla vielä aivan liian onnellisen
tiedostamaton tulevasta.

Siltikin elämä on liian lyhyt murehtimiseen.

https://www.youtube.com/watch?v=gO5FepO9VT8


XOXO
Anskuli <3 ;)













tiistai 9. heinäkuuta 2013

The Truth is Out There...

Olen alkanut viimeaikoina nousemaan ilman herätyksiä jo ihan ihmisten
aikoihin aamulla.Tosin viikonloppuna kun oli ne harkat joihin piti herätä
aikaisin tuntuu että  siitä on vähän jäänyt "päälle" tämä unirytmi.

Eilen oli semmoinen tunteidenmyllerryspurkaus että maatessani sängyllä
murusen yrittäessä rauhoitella minua puhelimen toisessa päässä luulin jo
parin sekunnin verran että happi loppuu kohta oikeasti.

Toiset saattaisivat ajatella että ahaa ne riitelee ja niin ajattelen ensin itsekin
mutta itseasiassa, muutaman painottavan ja turhautuneisuuden sävyttämän
lauseiden jälkeen keskustelu lähti vasta kunnolla rakentavasti käyntiin, kun
toinenkin pääsi siihen mukaan ja ymmärsi... ja sitä ennen muut pariskunnat 
(kertomiensa mukaan,en siis yleistä)olisivat jo häipyneet ovet paukkuen, 
mutta en minä vaikka linjoilta lähdin vain siksi etten sanoisi peruuttamattoman 
pahasti ihmiselle jota rakastan. Ja näin minulle tuli olo että kaikkien näiden
vuosien jälkeen tuntui että taas nakattiin matto jalkojen alta ja olo on että
vau.

Kai minä en vain vieläkään kokonaan osaa tunnustaa itselleni sitä asiaa
että nyt on oikeasti tässä ollut vierellä ihminen joka OIKEASTI ymmärtää
kuinka turhautunutta välillä tämä kaikki on.

Ehkä olen vain tähän asti koko ajan pelännyt että tämä ihanuus viedään
minulta pois tai että tämä onkin vain unta josta herään joku hirveä aamu
aivan yksin.Koska välillä on tuntunut että minun kaikki syvimmät
pelkoni ovat yksitellen käyneet toteen... 

Fear is the path for the dark side...

Tai ehkä minustakin on tulossa pikkuhiljaa aikuinen temperamentti-
syydestäni huolimatta?


Siltikin,Lauantaina alkuillasta kun tulin kotiin turhautuneena
ja tuntui että se ei anna periksi ja vain kasaantuu kunnes se räjähtää 
kun iltasella katselin vuosien myötä olevaa lempisarjani elokuvaa
X Filesia jossa Mulderille jälleenkerran sanottiin että "Trust no one,
mr Mulder"  koin jokseenkin aivan erityistä myötätuntoa ja
ymmärrystä tätä roolihahmoa kohtaan.

Koska kylmä fakta maailmassa on se että kehenkään ei voi
luottaa.

Ja sen olen monesti elämäni varrella kokenut hyvinkin
masentavilla ja inhottavilla tavoilla vain siksi että olen
ollut typerä sinisilmäinen tytönheitukka. 


xoxo
Anskuli


 
























sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

To Be or Not To Be..?

Turhautuneisuutta joka meinaa yltyä vitutuksen kautta itkupotkuraivarinaurettavuusasteikolle!!!
Siitä on meikäläisen vuoristorata tälläkertaa tehty.Mikään!Ei ole maailmassa yhtä rasittavaa
no okei odottamisen jälkeen mutta sekin liittyy tavallaan asiaan kuin se että asiat
junnaa vittu paikoillaan.Ja sitten ihmiset arpoo että ollako vai eikö olla.
Hyvä kysymys eikö?
Pätee melkein kaikkeen ainakin jos soppaan lasketaan ihmissuhteet
draamoineen ja kaikkineen mikä myöskin pätee bändihommiinkin.*Syyyyyvä huokaus*

Juu kyllä, sekavaa on mutta onko ihmekään kun pääkään ei ota selvää ja tämä on lopputulos.
Eilen oli siis soitot pitkästä aikaa,missä ei ollut mitään erityistä vikaa muuta kuin että
alkuhuuman ja täpinän jälkeen soitimme noin 4h vai olikohan peräti 5 ja  siinä sitten
ihmettelimme erästä varsin haastavaa coverbiisi ja minun turhautuneisuuteni vain kasvoi
kasvamistaan.. anteeksi.... >_<

Noh,onneksi ymmärtäjiäkin löytyi iso kiitos siitä bändikavereille :)
Siinä sitten pihalla tupakkatauolla tuli meidän kitaristille avauduttua mm kun on soittokamat
paskana ja ei pääse purkamaan tuntojaan soittamiseen vähään aikaan-avautumista lähinnä
yleisen kuulumisenvaihdon yhteydessä ja kun koettaa selventää miksi on niin turhautunut
niin vastaukseksi tuli ymmärrystä.Edes joku ymmärtää oh god mille tämä fiilis tuntuu..!!
Vastaavaa tunnetta voisi kuvailla hyvinkin niin,että pää hajoaa minä hetkenä hyvänsä
kaiken painavan ajatuslastinsa alle ja lähes paniikinomaisesti yrittää miettiä jotakin
helpottavaa purkamisen kohdetta.

Ehkä tähän kaikkeen löytyy joskus jokin järkevä ratkaisu ja nyt on pidettävä vain taukoa
vaikka nytkin tekisi mieli soittaa mutta kun ei voi.Sitä sitten turhautuneisuuden puuskissaan
on jonnein avautuduttava ja kirjoittaminen on onnesi yksi hyvä keino purkaa kaikkee sisintään.
Ehkä myöskin on sekin ajatus mahdollinen että olisi vain kohdattava nämäkin tunemukset.
Voih,pakeneminen kun on toisinaan vähän liiankin helppoa eikö vain?

Noh,ettei tämä ihan nyt mene synkistelyksi on minulla häpi newsiäkin sentään teille kertoa :)
Ensinnäkin saatiin reenikämppä ja nykyään meillä on 2 solistia.Mies ja nainen, ja kys mimmin
kanssa pitäisi kuulemma vissiin vähän istuksia iltaa ensi viikolla ja tutustua ja täpinöissäni jo
sitäkin odottelen.Olemme tavanneet jo kerran mutta se oli niin pikainen visiitti että pitää
nähdä kyllä kunnolla.

Seuraavaa 2 viikkoa tässä ihan mielenkiinnolla on odotettavissa ja myöskin syyskuun
loppua jolloin viimeistään tämä tyttö heittää repun selkään ja häipyy viikonlopuksi Tampereelle
katsomaan pitkästä aikaa yhtä suosikki/omaan soittamiseen vaikuttavaa idolibändiään COB.ia.
Metallin ystävät tiedättä mistä on kyse :)
Tosin suunnitelmissa olisi että kesälläkin sinnepäin olisi suunnattava.
On ikävä Ystäviä siellä päässä!! <3 

Onneksi kuitenkin kesääkin on vielä jäljellä ja paljonpaaaljon hyviä asioita näköpiirissä.
Murun kanssa pitäisi mennä Deppin uusinkin katsomaan ja vähän ulos kun ei olla aikoihin
oltu oikein missään.Kiitos syynä talous.Miksi oih miksi kaiken pitää olla kiinni ja riippuvainen
rahasta.Kertokaa minulle.Josta taas aasinsiltaan mukavasti päästään on huoli maailmankin
asioista mutta joku viisas minulle joskus sanoi,että on opittava pitämään huolen omista
asioistaan (hahhhah) eikä maailmaa voi yksi ihminen pelastaa.Toisaalta haluaisiko sitä edes
jos semmoinen mahdollisuus olisi?

Kuitenkin, olkaa kiitollisia tästäkin päivästä eikä tämä nyt ole mitään jeesustelua!! 
koska koskaan ei voi tietää milloin se viimeinen päivä koittaa.

XOXO
Anskuli ;)