Päivät ovat tuntuneet toistavan samaa tiettyä kaavaa,nukun,kun herään,keitän kahvit
ja menen hetkeksi netin ihmeelliseen maailmaan katsomaan mitä sinne kuuluu ja myös
maailmalle,lukemaan uutisia aamukahvin tuoksun lomassa,pelaan ja vain olen.
Päivät vain menevät ja joskus tuntuu että pitäisi saavuttaa enemmän,pitäisi olla
jo jotakin mitä on vain omissa unelmissaan/haaveissaan jotain suurta jotain
että kun aika jättäisi,olisi sitten ihmisten muistissa minusta jotakin muutakin
kuin nämä blogin tekstit.
Toisaalta taasen olen tähänkin "vauhtiin" ihan tyytyväinen ajatuksella
ehtiihän sitäkin vielä huomenna roomaakaan rakennettu tyyliin päivässä,
mutta sitten taas toisaalta tulee se kauhee hätä ja huoli et mitä jos mä
heitänkin tätä kokoajan vain hukkaan ja tulee se pelkäämäni päivä etten
olekaan tehnyt asioiden eteen mitään ja on jo liian myöhäistä.
Voin kyllä sanoa että mitä sitten olisi pitänyt tehdä toisin kun on jo tavallaan
tehnyt kaiken sen,mihin on vain pystynyt ja tavallaan sitä samalla myöskin tekee.
Ja onko elämä sittenkin kuitenkin samanlaista myöskin 20 vuoden päästä.
Kun minä jo haaveilen ja elän niissä ja turhaudun kun todellisuus tulee päin
naamaa sanomaan ettet sinä ikinä pääse tuohon pisteeseen pystyt ehkä
tulemaan puolitiehen mutta saattaa loppua aika kesken.Ja toisaalta taas
en jaksa edes pelätä tulevaisuutta mutta pelkään siltikin.Joka päivä se
takaraivossa kummittelee mutta yritän olla kuin sitä ei olisi vaikka se
on väistämätöntä.
On pitkän aikaa tuntunut sille että opiskelen oikeaa alaa ja haluan tätä
toisaalta taasen olen ollut niin naurettavan epävarma itsestäni ja siitä
mitä minä tahtoisin elämässäni,kun välistä tulee väkisinkin mieleen
se pelottavan tuttu kysymys,oliko tämä tässä?
Tätäkö tämä minun loppuelämäni nyt sitten tulee olemaan kun
ehdin jo toivoa että minua odottaisi jokin "palkinto" parempaan elämään
vaikeuksien kautta mutta silti tuntuu etttei mikään muu ole muuttunut kuin
vain se että olen päässyt omilleni,ja ihmiset jotka menneisyydessäni
suorastaan tekivät elämästäni helvetin ja käsittämättömän pitkän
piinan, pääsin heistä eroon ja olen kokenut etteivät kaikki ole pahoja,
koen tavallaan siltikin tulleeni petetyksi elämän suhteen.
Mitä iloa enää on jäljellä?Entä odotuksia ja elämyksiä?
Minä kun niin toivoisin että niitäkin kuitenkin vielä tulisi ja paljon.
Turhauttavaa vain että päivät vain kuluvat enkä saa tehtyä yhtään
mitään enempää vaikka haluaisinkin.En vieläkään vain tiedä
haluanko sitä riittävän tarpeeksi ja mitä pitäisi tehdä toisin.
On vain kasa kysymyksiä joihin ei ole vastauksia kuin ehkä
joskus ajan kanssa, taas kerran.
xoxo
Anskuli
ja menen hetkeksi netin ihmeelliseen maailmaan katsomaan mitä sinne kuuluu ja myös
maailmalle,lukemaan uutisia aamukahvin tuoksun lomassa,pelaan ja vain olen.
Päivät vain menevät ja joskus tuntuu että pitäisi saavuttaa enemmän,pitäisi olla
jo jotakin mitä on vain omissa unelmissaan/haaveissaan jotain suurta jotain
että kun aika jättäisi,olisi sitten ihmisten muistissa minusta jotakin muutakin
kuin nämä blogin tekstit.
Toisaalta taasen olen tähänkin "vauhtiin" ihan tyytyväinen ajatuksella
ehtiihän sitäkin vielä huomenna roomaakaan rakennettu tyyliin päivässä,
mutta sitten taas toisaalta tulee se kauhee hätä ja huoli et mitä jos mä
heitänkin tätä kokoajan vain hukkaan ja tulee se pelkäämäni päivä etten
olekaan tehnyt asioiden eteen mitään ja on jo liian myöhäistä.
Voin kyllä sanoa että mitä sitten olisi pitänyt tehdä toisin kun on jo tavallaan
tehnyt kaiken sen,mihin on vain pystynyt ja tavallaan sitä samalla myöskin tekee.
Ja onko elämä sittenkin kuitenkin samanlaista myöskin 20 vuoden päästä.
Kun minä jo haaveilen ja elän niissä ja turhaudun kun todellisuus tulee päin
naamaa sanomaan ettet sinä ikinä pääse tuohon pisteeseen pystyt ehkä
tulemaan puolitiehen mutta saattaa loppua aika kesken.Ja toisaalta taas
en jaksa edes pelätä tulevaisuutta mutta pelkään siltikin.Joka päivä se
takaraivossa kummittelee mutta yritän olla kuin sitä ei olisi vaikka se
on väistämätöntä.
On pitkän aikaa tuntunut sille että opiskelen oikeaa alaa ja haluan tätä
toisaalta taasen olen ollut niin naurettavan epävarma itsestäni ja siitä
mitä minä tahtoisin elämässäni,kun välistä tulee väkisinkin mieleen
se pelottavan tuttu kysymys,oliko tämä tässä?
Tätäkö tämä minun loppuelämäni nyt sitten tulee olemaan kun
ehdin jo toivoa että minua odottaisi jokin "palkinto" parempaan elämään
vaikeuksien kautta mutta silti tuntuu etttei mikään muu ole muuttunut kuin
vain se että olen päässyt omilleni,ja ihmiset jotka menneisyydessäni
suorastaan tekivät elämästäni helvetin ja käsittämättömän pitkän
piinan, pääsin heistä eroon ja olen kokenut etteivät kaikki ole pahoja,
koen tavallaan siltikin tulleeni petetyksi elämän suhteen.
Mitä iloa enää on jäljellä?Entä odotuksia ja elämyksiä?
Minä kun niin toivoisin että niitäkin kuitenkin vielä tulisi ja paljon.
Turhauttavaa vain että päivät vain kuluvat enkä saa tehtyä yhtään
mitään enempää vaikka haluaisinkin.En vieläkään vain tiedä
haluanko sitä riittävän tarpeeksi ja mitä pitäisi tehdä toisin.
On vain kasa kysymyksiä joihin ei ole vastauksia kuin ehkä
joskus ajan kanssa, taas kerran.
xoxo
Anskuli
