Muutamaan kertaan on tullut ajatus että mitähän järkeä tätäkään on pitää täällä enää edes yllä
mutta sitten taas kuitenkin mietin että ehkä tämäkin on vain hyvä paikka purkautua eikä minua
ees haittaa sekään vaikei kukaan tätä seuraisikaan,ihan sama.Tämä on minun pieni ahdistuksen-
purkamis,paikkani,pakopaikkani,tästä kylmästä ja liiankin julmasta maailmasta kuin mitä se
toisinaan osaa itsestään näyttää.
Päivät vain menevät,Olympialaisten huumaa,onneksi sekin loppuu kohta ei ehkä ihan
toista kk putkeen heti jaksaisi koska kohta liene alkavat taas MM-kisat paitti jos me
jollain ihmeen konstilla voitetaan jonkivärinen Olympiamitalli,niin tämäkin maa menee
totaalisen sekaisin taas muutamaksi viikoksi,eikä uutisissa varmaankaan muusta puhu-
takkaan,kuin,kuinka Suomi sitä tätä tuota,niin että alkaa nähdä punaista ja menee hermot.
Joo ihan kiva vaikka voitetaan,tai vaikkaei voitettaisikaan,se on silti kuitenkin vain lätkää
VAIN urheilua hyvä ihme,eikä mikään sermmoinen asia,että maailma nyt kohta ihan
varmasti suistuu pois radaltaan jos ei väh.pronssia tule!Voi luoja.
Vaikka tosin taitoluistelua olen tykännyt kyllä katsoa ja lumilautailua sen lätkänkin
ohella,mutta karmaiseva pettymys oli tupla-annoksena itselle kun aina ne
lempiurheilijat ovat taasen poista pelistä ja varmaan kohta lopettavatkin,
eikä enää heistäkään oikein saa ammettua itselleen sitä tsemppausta ja
onnistumista ja uskomista itteensä päälle vaikeina aikoina,kun usko omaan tekemiseen
itseensä ja kaikkeen on ollut horjumassa hyvinkin uhkaavasti.
Päivät ovat menneet eteenpäin,nyt on ollut taas hieman vaikeampi päivä,
itkuinen,itseensä pettynyt päivä,olen sentään edes jaksanut ottaa koulukirjat esiin
ja tehdä hetki tehtäviä, vaikka opettajani yritti minulle viime tunnilla toitottaakin
etten nyt vain väsähtäisi kun pääsin jo nyt taas hyvään alkuun!
Ja minä vain ajattelin että edes joku uskoo minuun,tai ainakin selvästi haluaa uskoa
vaikei välttämättä aivan täysin tilannettani ymmärräkään,silti kuitenkin,ehkä joskus
vähän raaemmallakin tavalla potkii minua persuksille kun minä olisin jo luovuttamassa
leikin kesken, koska välistä vain tuntuu,että anteeksi kaikille että olen olemassa,miksi en
voinut vaan lakata olemasta silloin joskus pienenä,kaikille olisi ollut niin vain helpompaa
nytkin tämä elämä kuin vain kestää minua.
Tämä vuosi on ollut todellinen koettelmus kaikilla tavoin,tuntuu ettei se koettelemus lopu
ikinä,varsinkaan nyt viimeisen 2kk ajan olen ollut pimeimmässä paikassa kuin ikinä,en,
en ehkä kuitenkaan ole ajatellut mitään että tekisin itselleni jotakin vaikka välillä on käynyt
mielessä,mutta en vain kykene siihen että tekisin niin kaikille läheisilleni,eritoten vanhemmil-
leni ja rakkaalleni,jättäisin heideät yksin.Vaikka tuntuu että minä se vasta olenkin ollut viime-
aikoina kovin yksin vaikka ympärilläni olisin ihmisiä,mutta kun ne ovat ymmärtämättömiä
sieluja,miten voisi ede wskuvitellakaan että he edes ymmärtäisivät.Tämä päivä on ollut
hyvin terapeuttinen päivä myös,olen kirjoittanut monelle taholle tänään,tuntuu että sisältäni
aivan kuin kumpuaisi koko ajan tekstiä,mutta silti tuntuu taasen että kaikki on jo sanottu
ja siltikin huomaan että olen umpikujassa tämänkin asian kanssa ja elämänikin suhteen
aivan kaiken suhteen.Tuntuu etten riitä tietyille tahoille vain sellaisenaan,minun pitäisi
olla jokin super-ihminen ja pitää kaikki ihmiset tyytyväisinä ja olla vain se iki-ihana
ja harmiton persoonani.
Miten minä jaksan mukamas olla kun minua ei ymmärrettä,
ei edes haluta tietää asioistani ei edes haluta yrittääkään ymmärtää.Eikä tilannetta
auta sekään että toisinaan myöskin ollut kuolemanpelko taas päivittäin läsnä.
Varsinkin iltaisin,kun makaan pimeässä peiton alla hetken silmät kiinni,ikäänkuin
säikähdän hereille ja tunteeseen että herrajumala,jonakin päivänä minunkin sydäm-
meni lakkaa lyömästä ja sitten,minua ei enää ole.Niin naurettavalta kuin s ekuullos-
taakin mutta säikähdän.Tänään säikähdin kun olin vanhemmilla ja isä vain ilmestyi
ääneti keittiöön hihkaisten vaine ttä semmosta ja minä pomppasin tuoliltani ja naurahdin
hermostuneena että hui ku säikähdin.Minusta on tullut hirveän säikky,olen huomannut.
Kerrottakoot nyt sitten tänne,että minulla oli lääkitys,lopetin ne,en jaksanut sitä rumbaa
koska koin etteivät ne auttaneet minua mitenkään,eikä tästä kukaan muu tiedä
kuin lähimmät ystäväni ja rakas joka on ollut minulla suurena tukena,nytkin laittoi
viestiä ja kyseli miten menee vaikka hänellä on ystävä kylässä ja minä aloin itkeä
kun joku välittää.Päiväkirjaan en ole jaksanut edes raapustella aikoihin mitään,
vaikka sellaisenkin kyllä omistan,olen vain jotenkin tottunut napouttelemaan
näppäimistöllä sujuvaa tahtia,tuntuu kuin ehkä minusta olisi jotain pikakirjoittajan
ainesta mutta en nyt tiedä.
Kaikki on vain taas niin sekaisin mutta tavallaan taas umpikujassa ja tullut
tavallaan vähnä rytinällä takaisin päin tämän 2 kk aikana.
Todellinen sekametelisoppa ja tämän kaiken keskellä yritän vain rämpiä
ja nähdä asiassa kuin asiassa aina se valoisampi puoli.Kaikkea nyt on
vain ollut aivan liikaa meneillään,breikkiä tässä olen vetämässäkin,onneksi
kohta myöskin koulunkin puolelta kun alkaa hiihtoloma.
Kevät tule jo <3
xoxo
Anskuli
mutta sitten taas kuitenkin mietin että ehkä tämäkin on vain hyvä paikka purkautua eikä minua
ees haittaa sekään vaikei kukaan tätä seuraisikaan,ihan sama.Tämä on minun pieni ahdistuksen-
purkamis,paikkani,pakopaikkani,tästä kylmästä ja liiankin julmasta maailmasta kuin mitä se
toisinaan osaa itsestään näyttää.
Päivät vain menevät,Olympialaisten huumaa,onneksi sekin loppuu kohta ei ehkä ihan
toista kk putkeen heti jaksaisi koska kohta liene alkavat taas MM-kisat paitti jos me
jollain ihmeen konstilla voitetaan jonkivärinen Olympiamitalli,niin tämäkin maa menee
totaalisen sekaisin taas muutamaksi viikoksi,eikä uutisissa varmaankaan muusta puhu-
takkaan,kuin,kuinka Suomi sitä tätä tuota,niin että alkaa nähdä punaista ja menee hermot.
Joo ihan kiva vaikka voitetaan,tai vaikkaei voitettaisikaan,se on silti kuitenkin vain lätkää
VAIN urheilua hyvä ihme,eikä mikään sermmoinen asia,että maailma nyt kohta ihan
varmasti suistuu pois radaltaan jos ei väh.pronssia tule!Voi luoja.
Vaikka tosin taitoluistelua olen tykännyt kyllä katsoa ja lumilautailua sen lätkänkin
ohella,mutta karmaiseva pettymys oli tupla-annoksena itselle kun aina ne
lempiurheilijat ovat taasen poista pelistä ja varmaan kohta lopettavatkin,
eikä enää heistäkään oikein saa ammettua itselleen sitä tsemppausta ja
onnistumista ja uskomista itteensä päälle vaikeina aikoina,kun usko omaan tekemiseen
itseensä ja kaikkeen on ollut horjumassa hyvinkin uhkaavasti.
Päivät ovat menneet eteenpäin,nyt on ollut taas hieman vaikeampi päivä,
itkuinen,itseensä pettynyt päivä,olen sentään edes jaksanut ottaa koulukirjat esiin
ja tehdä hetki tehtäviä, vaikka opettajani yritti minulle viime tunnilla toitottaakin
etten nyt vain väsähtäisi kun pääsin jo nyt taas hyvään alkuun!
Ja minä vain ajattelin että edes joku uskoo minuun,tai ainakin selvästi haluaa uskoa
vaikei välttämättä aivan täysin tilannettani ymmärräkään,silti kuitenkin,ehkä joskus
vähän raaemmallakin tavalla potkii minua persuksille kun minä olisin jo luovuttamassa
leikin kesken, koska välistä vain tuntuu,että anteeksi kaikille että olen olemassa,miksi en
voinut vaan lakata olemasta silloin joskus pienenä,kaikille olisi ollut niin vain helpompaa
nytkin tämä elämä kuin vain kestää minua.
Tämä vuosi on ollut todellinen koettelmus kaikilla tavoin,tuntuu ettei se koettelemus lopu
ikinä,varsinkaan nyt viimeisen 2kk ajan olen ollut pimeimmässä paikassa kuin ikinä,en,
en ehkä kuitenkaan ole ajatellut mitään että tekisin itselleni jotakin vaikka välillä on käynyt
mielessä,mutta en vain kykene siihen että tekisin niin kaikille läheisilleni,eritoten vanhemmil-
leni ja rakkaalleni,jättäisin heideät yksin.Vaikka tuntuu että minä se vasta olenkin ollut viime-
aikoina kovin yksin vaikka ympärilläni olisin ihmisiä,mutta kun ne ovat ymmärtämättömiä
sieluja,miten voisi ede wskuvitellakaan että he edes ymmärtäisivät.Tämä päivä on ollut
hyvin terapeuttinen päivä myös,olen kirjoittanut monelle taholle tänään,tuntuu että sisältäni
aivan kuin kumpuaisi koko ajan tekstiä,mutta silti tuntuu taasen että kaikki on jo sanottu
ja siltikin huomaan että olen umpikujassa tämänkin asian kanssa ja elämänikin suhteen
aivan kaiken suhteen.Tuntuu etten riitä tietyille tahoille vain sellaisenaan,minun pitäisi
olla jokin super-ihminen ja pitää kaikki ihmiset tyytyväisinä ja olla vain se iki-ihana
ja harmiton persoonani.
Miten minä jaksan mukamas olla kun minua ei ymmärrettä,
ei edes haluta tietää asioistani ei edes haluta yrittääkään ymmärtää.Eikä tilannetta
auta sekään että toisinaan myöskin ollut kuolemanpelko taas päivittäin läsnä.
Varsinkin iltaisin,kun makaan pimeässä peiton alla hetken silmät kiinni,ikäänkuin
säikähdän hereille ja tunteeseen että herrajumala,jonakin päivänä minunkin sydäm-
meni lakkaa lyömästä ja sitten,minua ei enää ole.Niin naurettavalta kuin s ekuullos-
taakin mutta säikähdän.Tänään säikähdin kun olin vanhemmilla ja isä vain ilmestyi
ääneti keittiöön hihkaisten vaine ttä semmosta ja minä pomppasin tuoliltani ja naurahdin
hermostuneena että hui ku säikähdin.Minusta on tullut hirveän säikky,olen huomannut.
Kerrottakoot nyt sitten tänne,että minulla oli lääkitys,lopetin ne,en jaksanut sitä rumbaa
koska koin etteivät ne auttaneet minua mitenkään,eikä tästä kukaan muu tiedä
kuin lähimmät ystäväni ja rakas joka on ollut minulla suurena tukena,nytkin laittoi
viestiä ja kyseli miten menee vaikka hänellä on ystävä kylässä ja minä aloin itkeä
kun joku välittää.Päiväkirjaan en ole jaksanut edes raapustella aikoihin mitään,
vaikka sellaisenkin kyllä omistan,olen vain jotenkin tottunut napouttelemaan
näppäimistöllä sujuvaa tahtia,tuntuu kuin ehkä minusta olisi jotain pikakirjoittajan
ainesta mutta en nyt tiedä.
Kaikki on vain taas niin sekaisin mutta tavallaan taas umpikujassa ja tullut
tavallaan vähnä rytinällä takaisin päin tämän 2 kk aikana.
Todellinen sekametelisoppa ja tämän kaiken keskellä yritän vain rämpiä
ja nähdä asiassa kuin asiassa aina se valoisampi puoli.Kaikkea nyt on
vain ollut aivan liikaa meneillään,breikkiä tässä olen vetämässäkin,onneksi
kohta myöskin koulunkin puolelta kun alkaa hiihtoloma.
Kevät tule jo <3
xoxo
Anskuli