sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Never Enough...?

Ahdistaa.Tällähetkellä ihan kaikki.Joulu,paska sää,elämä tässäkö tämä kaikki
nyt sitten on vai onko minulla vielä jotakin odotettavaa.Miksi en osaa vain olla
ja nauttia matkasta vaan kokoajan tahdon jotakin uutta ja samalla mietin tässäkö
se kaikki on.Ja samantien tunnen syyllisyyttä;miten kehtaan edes ajatellakaan
asiaa noin,miten kehtaan olla niin pirun tyytymätön tähän elämääni kun voisi olla
paskemminkin asiat kuin mitä ne ovat.

Miksi pää on niin sekaisin tästä kaikesta ja miksi en osaa tätä puhua ulos,
pelkään sen kai kuullostavan liian typerältä tai jotain muuta älytöntä taas.
Ahdistaa tämä elämän rajallisuus,ahdistaa epätietoisuus ihan kaikesta.

Liikaa kahvia,liikaa ajatuksia,liian vähän aikaa,piti ottaa ihan rauhoittava
menoa tasoittamaan ja koettaa kirjoittaa mutta ainakun meinaan tosissani
yrittää kirjoittaa ne sanat ja ajatukset mitä mietin se jää vain pintaraapaisuksi
koska tuntuu etten pysty muuhun kuin siihen.Haluaisin pystyä mutta en kykene.
En vielä ole löytänyt keinoa miten enkä tiedä uskallanko koskaan täysin avata
patoutuneita tunteitani jotka ovat vuosikausia olleet hiljaa ja on ollutkin tähän
asti vain parempi että olen jatkossakin hiljaa koska pelkään kohdata niitä
luuseri kun olen.

Pelkään kohdata todelliset tuneeni,raivon,vihan,pelon ja pelkään miten ne
tulisivat minussa esiin ja saisinko hillittyä itseäni.Tavallaan se kuulemma on
puhdistava kokemus,kohdata kaikki tunteensa avoimestiolen vain aina itse
pidätellyt niitä,tai en ole koskaan antanut kenenkään nähdä kun itken.

Vielä tänäkin päivänä se on hyvin vaikeaa,vähitellen olen oppinut itkemään
vanhempieni edessä (hyvin harvoin) ja parin todella hyvän ystävän ja murun
edessä kai se sekin jotakin on mutta silti.Mielummin sitäkin harrastan yksin
kunnes on taas vähän parempi olo.Kaikki muut tunteet ovat minulle arvoitus,
omalla tavallaan koska en uskalla päästää niitä aivan täysin vapaaksi koska
pelkään mitä sitten tapahtuu.

Haluaisin vapautua niiden kahleista ja todellakin olla vapaa myös mieleltäni
ettei enää tarvitsisi pelätä ja murehtia vaan voisi oikeasti nauttia elämästä ja
sen matkasta.Tiedän kyllä yhden keinon mikä kuulemma olisi hyvä itsetutkiskelun
lääke,mutta pelkään testata sitä,pelkään taas niitä seuraamuksia enemmän kuin
sensijaan että olisin utelias kuin lapsi.

Löytyvätkö nämä vastaukset minulle ikinä?Silti vimmatusti niitä etsin vaikka
tuntuu että olisi parempi luovuttaa ja vain mennä elämän virran mukana
vaikka aina välillä tuntuu että väsyy siihenkin,itse elämään.

xoxo
anskuli 




















Jouluhössönsössön

Joulu.Se on taas täällä yli huomenna eikä minulla ole tietoakaan joulufiiliksestä.
Uloskin katsoin aamukahvia mennessäni keittämään,voih, niin ikävän harmaan
näköstä ja liukasta ja likaista taas vaikka yöllä jo kerkesin ihastella tovin,
ikkunasta pyryttävää lunta (räntää) jota tuprutti tulemaan ja menin ihan
parvekkeellekin sitä ihailemaan.Kaikki oli niin ihanan hiirenhiljaista ja
valkoista ja puhtaan näköistä lumivaipan alla.

Nyt, se yöllinen kauneus lumisateesta on muisto vain ja yritän ettei se
ihan kokonaan päivääni siltikään pilaisi.
Toivon silti salaa mielessäni että jouluyö olisi tuollainen samanlainen
vaikka en niin joulusta välitä mielummin vaikka nukkuisin sen yli jos
vaan voisi.Leipomiset toki nyt on asia erikseen ja se tunnelma ja muu
mutta se uskonnollinen hössönsössötys ei ole minun juttu.

Tänä vuonna ei ole meillä edes kuusta,mikä on taas vähän hassua kun
aina tottunut että semmoinen kököttää tuolla nurkassa ja minun tehtäväni
oli aina koristella se ja samalla katsoa jokajouluinen perinne Lumiukko,
mutta ei tänä vuonna,nyt vain Lumiukkoa.No,eipä tuo kyllä haittaakaan.

Päässä ois taas ihan hirveesti asiaa tännekin kirjoitettavaksi mutta en
vaan saa/jaksa pukea sitä kaikkea sanoiksi ja tuntuu että sielläkin
halutaan mielummin vain hiljentyä joulun ajaksi ja olla ressailematta
mistään.Ainakin olen toteuttanut yhden aikomuksistani jo,nukkunut
pitkään kun lomat alkoivat enkä ole laittanut herätyskelloakaan edes
soimaan,ah,mikä ihana vapaus jo siitäkin.

Tänään tiedossa silti kummitädin velvollisuuksia rakas kummipoika
täytti viikko sitten 7v,menee kouluun kohta toinen *haikeus*
niin synttäreille pitää mennä.No eipä siinä,kun vain jaksaisi
veljeäkin nähä joskus vähän useamminkin ja aina on itellä
kamala syyllinen olo,kun ei nähdä kuin vain näissä virallisissa
juhlissa mutta tuskimpa olen ainoa joka tätä asiaa myöskään
murehtii.Pitäisi vain tehdä asialle jotakin tiedän sen,mutta kun
taas turvaudun tekosyihin,heillä on omat menonsa jne ja minulla
kanssa enkä jaksa jne.Tiedän,olen paha ihminen.

Hohoho ja
Take Care!

XoXo
Anskuli <3























perjantai 13. joulukuuta 2013

Friday 13

Mikään muu tässä talvessa ei ärsytä kuin se että paniikkihäiriöisenä jännität ihan sikana
kuolemanliukkailla keleillä tai sille se ainakin näyttää! kun menet tuolla juoksufanaatikkojen
keskellä.

Kieli tiukasti keskellä suuta ja yrität selvitä kauppaan ja takaisin kotiin, ilman, ja aika
sopivasti tähän kuuluisan perjantain epäonnenpäivän kauhuskenaariofiiliksiinkin kuuluvat
ajatukseni että voi luoja en selvii! ja tarrautua epätoivoisena toisen käsivarresta kiinni,
heittäen samalla hermostuksissani vitsiä että lennetään yhessä sitten,vaikka sillä hetkellä
ei yhtään naurattanutkaan.

Ja sitä epätoivoisesti yritin toiselle esittää huonoin menestyksin.
En varmasti olisi tuosta suorituksesta ainakaan vuosisadan Oscaria saanut.
Kaiken hyvän lisäksi kun jännitti vielä sitäk kova apuuskaista tuultakin joka jo kerkesi
minua kevyesti "tuupata" ja hämmästelin ihan ääneen asiaa silmät suurina.

Kotiin kun selvisin sitten vihdoin ja viimein oli itku taasen hyvin lähellä,katsoin käsiäni ja
huomasin että ne tärisivät,tuntui että hieman heikotti ja piti päästä istumaan vaikka mieli
teki mennä peiton alle itkemään sitä miten pelottavsta reisusta itse selvisin ja sitä miten
kamalaa tämä on eikä tätä toivoisi kenellekään.Nytkin vielä on pala kurkussa mutta oli
pakko tehdä tästä päivästä pikainen postaus,koska ainakin itsestä tuntui,että sai tämän
päivän "kauhukokemukset" täyteen ja jos joku huutaisi että uudestaan ni varmaan löisin.
 
Joku sanoikin tuosta jännittämisestä jossakin ohjelmassa, kuinka ollakaan nimen olen
jo tyystin unohtanut,aivotutkimuksiin liittyvää kuitenkin! että kirjoittaminen on
paras terapiamuoto kun jännittää jotakin,kirjoittaa ylös tuntemuksiaan,mutta eipä
nyt ollut mitään tuollaista ainakaan käsillä vaan piti mennä ja olo oli taas kerran
sellainen että kuin hyppäisi tuntemattomaan,nilkassa naru ja silti pelottaa ihan hirveästi.

Toivottavasti ei mitään muuta epäonnekasta satu tänään eikä kellekään muullekaan
vaiken itse suoranaisesti siihen uskokaan!

XoXo
Anskuli 

Ps.Jouluun on enää 2 viikkoa,no mut sitten se ainakin on taas koko seuraavaksi kuukausiksi ohi
joten jaksetaan se läpi taas kerran!vaikkakin stressi yrittää taas muistuttaa hieman olemassaoloaan
ja se ahdistaa ja se,ettei oikein meinaa jaksaa tehdä mitään,näin lähellä lomia.Enää 1 Ma yksi!!
Pakko jaksaa,sekin ahdistaa se pakko-sana!ja kaiken kukkuraksi asiat valvottaa öisin,mitenhän
ihmeessä tästä taas nukkuisi ilman sitä hemmetin murehtimista.Pakko on taas helvetin kerran,
kohta helpottaa,taas helvetin kerran!! tiedän,muutamaksi viikoksi vain ja sitten nukun,näin ainakin
toivon ja kovasti vannon itselleni.Olen vain niin väsynyt.









keskiviikko 11. joulukuuta 2013

It does matter....for yourself...

Tässä istun taas ja tuijotan tyhjää,valkoista ruutua yrittäen keksiä mitä kirjoittaisin.
Samalla vilkuilen sivusilmällä televisiota joka on äänettömänä päällä ja nautin
kevytmaidolla ja sokerilla aromisoitua aamukahvia ja mietin miten tämä on näin
vaikeaa aina toisinaan,keksiä jokin aihe.
Kunnes sitten vain päätin olla ajattelematta liikoja ja vain antaa mennä mitä
mieleen juolahtaa.Joskus vain tahtoo ahdistaa kun olisi kirjoitettavaa mutei
keksi millään miten sen aloittaisi ja saisi ulos.

Tämä kuukausi on mennyt ihan tosi nopeesti,ihmiset ressaa joulusta jonka
suhteen minä olen luovuttanut jo aikaa sitten,vedoten ihan vain siihen että
on koko elämä tässä ressattavaa eikä vaan yksi hiton joulu tule minun
päivääni siinä sivussa pilaamaan.

Tosin stressistä puheenollen nyt sekin alkaa pikkuhiljaa helpottamaan
koska ensiviikolla alkaa loma ja saan ihan vapaasti unohtaa ihanan
pörröisen (tekokarvaa kyllä) ja mustan koululaukun nurkkaan koko
jouluksi ja uudeksi vuodeksi enkä edes vilkaisekaan nuottipapereita
ja teoriatehtäviä jotka siellä odottaa.

Lisäksi olen alkanut saada talouteni pikkuhiljaa tasapainoon,
äiti voi hyvin ja kaikki rakkaimpani voivat hyvin,minä vain rämmin
kaikkien tietämättä tässä suurten kysymysten äärellä kuten viime
postauksessa taisinkin siitä avautua.

Toisaalta,kun saa kaikkien inhokkipäivänä nimipäivälahjaksi
konvehtirasian ja Taijin jälkeen vielä hesburgerista kana-aterian
ihan vain ilahduttamisen takia voisiko siinä olla muuta kuin
hymyillä ja kiittää.Ja seuraavana päivänä menen itseni
hemmoteltavaksi ja renotutumaan Shiatsuun niin voisiko
oikeastaan toisiksi viimeinen viikko paremmin alkaa.
Unohtamatta paahtoleipiä ja maitokahvia ja kiireetöntä
heräämistä tänä aamuna.

Pointtina siis tässä kaikessa on,ehkä vain huolehdin taas ihan liikaa
ja pelkään.Mietin sitäkin milloin lakkaan pelkäämästä ehkä en kokonaan ihan täysin
mutta olisi mukava joskus nauttiakin elämästä ilman pelkoa ja antaa vain mennä.
Kun on tämä oma juttu sitä kyseenalaistaa asiat aivan uudessa valossa kuin mitä
muut ihmiset tekevät koko elämän suhteen.

Joskus taas tunnen kateuden piston lähes kun ovat niin huolettomia ja kun ilmoitan
että minua pelottaa toisinaan miten nopeasti aika kulkee,samantien saan ymmärrystä
tai myöskin sitten hieman vähättelyäkin asiasta tyyliin; no mitä sinä nyt semmosia murehdit.
Ehkä he ovat tavallaan oikeassa.Mitä minä murehtimaan kun olisi elämäkin
elettävänä?

Ehkä minunkin olisi jo aika päästää murehtimisesta irti,olenhan sitä tehnyt tavallaan
koko ikäni.Murehtinut ja pelännyt,ja nyt olen hämilläni siitä kun sitä ei enää 
tarvitsisikaan tehdä.Olisiko jo aika minunkin vain nauttia elämästä ja
luottaa siihen että asiat korjaantuvat kyllä ilman minun murehtimisianikin.
Ja kuitenkin sillä kaikella on väliä...sinulle itsellesi.Miten elät elämäsi.

Voikaa hyvin ja nauttikaa elämästä niin minäkin opettelen vasta nyt
mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! 

Take Care! 

XoXo
Anskuli <3  























perjantai 29. marraskuuta 2013

Life & Darkness Part II

En ole yksinkertaisesti vain jaksanut kirjoittaa mutta nyt oli pakko tulla tänne tekemään
jälleenkerran avautumisppostaus tai muuten minulla hajoaa pää taas vaihteeksi.
Viimeaikoina on taas ollut mieli semmoisessa vuoristoradassa että voi hyvä päivää eikä
tänäänkään fiiliksessä ole mitään kehumisen arvoista.

Noh aamu alkoi ihan ok siitäkin huolimatta etten saanut nukuttua,pyörin koko yön
ja nytkin väsyttäisi mutta olen vain niin pirun levoton että mietin et mitähän tästäkin taas tulee.
Tilannetta ei auta yhtään sekään,että huoli läheisimmistä painaa takaraivossa ja ne on vielä
kuitenkin asioita,joille en itse voi tehdä yhtään mitään,kuin olla toisen tukena ja toivoa parasta
ja pelätä pahinta.

Kaikenlisäksi ihanat naistenvaivat päätti tulla kiusaamaan ja "pilaamaan"
ennestään jo levotonta mieltäni ja päivääni.Pilalla väsymyksen ja huonosti nukutun yön
takia turhatkin?pelot kun pitävät kätevästi valveilla ja siksi tuntuu että asiat
on pahemmin kuin mitä ne oikeasti ovatkaan.

Olen viimeaikoina mietitnyt elämää ja eritoten kuolemaa ehkä jopa jo terveen järjen
rajamailla jos näin voi sanoa vai voiko?Missä on se terveellinen tapa pelätä kys asiaa
ja missä menee se raja,jolloin tuntuu että jos sen antaa pelotella itseään liikaa,tuntuu
että tulee hulluksi.Ja lopulta, pelästyy niin että on pakko yön pimeinä tunteina nousta
sängystä ja käydä hiippailemassa asunto läpi varmistamassa että kaikki on hyvin ja
uskallan sulkea silmäni

Kunnes taas toisaalta kun on pohtinut maailmankaikkeutta,universumia ja tätä kaikkea
miettii taas että mitä vitun järkeä tällä kaikella sitten kuitenkaan edes on?

Mitä väliä tällä kaikella edes on ja samaan aikaan on kuitenkin väliä.
Ota tästä nyt sitten selvää,mutta hengissä ollaan joka tapauksessa
tuntuu vain että mieli liikkuu turhankin syvillä vesillä että lähes pelottaa taas
tämä kaikki jota me kutsumme elämäksi.


xoxo
anskuli


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

What goes around Comes around

Isänpäivä valkeni harmaana,tuulisena,sateisena syyssäänä ja mieli on tavallaan vähän yhtä sekaisin
ja samanlainen taas ihan kaikesta mitä tässä on sattunut,että oli pakko tulla ihan tänne tekemään
pieni avautumispostaus kun en ajatuksiltani voi luoja sitä vuoristorataa taas! saa yhtään het-
keäkään rauhaa,josko tämän jälkeen vähän hiljentyisi menot...pliis?

Uusien tuulien puhalteluja,uusien tarinoiden alkuja ja vanhojen lorujen loppumista.
Siinä tämä mnun elämäni on tän yhden hiton kokonaisen viikonlopun verran mahtunut tavaraa
ettei tiedä mitenkä päin tässä olisi.

Onneksi liene To on terapia,pääsen liene sinne taas "itkemään" miten olen näistä tapahtumista
entistä pahemmin sekaisin ja toisaalta taas pääsen purkamaan ja analysoimaan ahhh niin
mielenkiintoisia aiheita kuin ihmissuhdekuviot \o/ jota jo tänään analysoitiin äidin kanssa
yhteistuumin ruokapöydässä hänen tuodessa oman näkemyksensä asioihin.
Oikeesti,siitä naisesta olisi tullut loistava psykologi ja vieläpä semmoinen,
jonka luokse itsekin olisin mielelläni maksanut ja mennyt <3

Mutta tuosta ei sen enempää,ehkä aika tosiaan vain näyttää taas ja parantaa toivon mukaan
haavatkin jotka kerran on tehty ja revitty auki ja laitettu niihin suolaa ja itse kun alkanut juuri
aiheesta toipua vähitellen,hitaasti,mutta varmasti tulikin sitten se kuuluisa anteeksipyyntö.
Mihin minä joudun vielä itteni kanssa kun en osaa olla vihainen kenellekään kauaa vaan jään
suremaan ystävyyttä sensijaan.Ja sitten vielä toivon että kumpa nämä loputkin ihmiset tulisivat
pyytämään anteeksi ja että ihmisillä olisi hyvä tahto ja rauha maas ja vitun hallelujaa!..
mutta ei näköjään silti pidä toivoa liikoja *sigh*.
Ja kuitenkin,miksi_ nämä_ PITÄÄ_ tehdä niin HELK_KA_RIN vaikeiksi?!

Mitä tulee uusiin tuuliin,erään lorun lopun koin eilen,kyllä,oikein mukavaa oli saada puhelu ja
tekstiviesti että et soita enää meillä kiitos kun kävit.Noh,olemme kuitenkin ystäviä tämän kans
joka viestinviejäksi reppana joutui,ja viesti oli paljon ystävällisempi kuin mitä nyt tuossa
annoin ymmärtää (sori).Siltikin,tottakai on vieläkin paha mieli, ja yritän nyt asennoitua siihen
taas takaisin ettei kokoajan tukka putkella ole kiire joka paikkaan ja muuta vastaavaa, ja
tietenkin juuri nyt,kun on juuri alkanut vähitellen tottua siihen,mun tuurilla.

Mutta mitä nyt olen asiaa miettinyt,ehkä se oli sittenkin se tahti yksinkertaisesti liikaa.
Itse en vain halunnut myöntää sitä koska se oli vain hauskaa ja sitten itkin väsymystä
ja kun en saanut nukuttua jnejnejne plaaplaaplaa.
Ja vaikka kaikki sitä on yrittänyt tässä viikonlopun aikana minulle toitottaa ettei pitäisi jäädä
tuleen makamaan ja ettei pitäisi surra asiaa liian kauan.Suren vain ettei minua kohtaan oltu
tässä asiassa rehellisiä eikä reiluja ja ihmisestä jonka kanssa kerkesi (ja ollaan edelleen)
ystäviä,joutui sitten tekemään tämän ikävän asian.



Noh en valita kuitenkaan,no ihan vähän vaan avaudun en muuta,
on tässä silti tekemistä ihan riittävästi ilman tuota toistaki bändiä
ettei siinä tuntuu vain tosi pahalta,kun ihmiset voisivat olla edes rehellisiä ja sanoa
suoraan ja reilusti eikä noin.Kuitenkin loppukertauksena,tulevasta viikosta tulee
kuitenkin mukavan kiireinen koululla ja reeniksellä juoksennellessa kuitenkin ettei
tämä tähän lopu ja taas on kerennyt jo ihmettelemään sitäkin että aika on mennyt
hurjasti eteennpäin,kohta on jo tämäkin vuosi eletty.
Hurjaa.

Kuitenkin,tästä on hyvä jatkaa taas kohti uusia seikkailuja niin myötä kuin
vastatuulta päin.

Take Care!

xoxo
Anskuli <3 















PS.Jotta ei ihan unohtuisi oli Pe koulun puolesta konserttikin joka sentään
onnistui niin hyvin että yllätin itsenikin.On muuten aika vinkee fiilis se!
Soitin Bachin Airin lähes virheittä läpi ja ansaitsen olla ittestäni ylpeä! ^^



torstai 7. marraskuuta 2013

Life & Darkness

Yritän tehdä tästä nyt jonkinsortin julkaisukelpoista postausta vaikkakin mun
pää tuntuu sille että siellä olisi juuri räjähtänyt ja henkinen "laskeuma" on
levinnyt ympäri kehoa ja mieltä jota yritän nyt vain tässä lämpimällä ja
kuulemma stressiä vähentämällä kaupan mukateellä lieventää ja helpottaa
omaa oloa.

Kyllä,migreeni tuli taas (onneksi) tosi pitkästä aikaa kylään ja kuitenkin
tänään ikä tyyliin huomenna koska huomenna on tärkeä ilta ja minua niin
suunnattomasti aina huvittaa että löydän tästäkin asiasta jotakin positiivista.
En yhtään ihmettelisi että tämä olisi seurausta kaikesta tuosta stressistä ja
taloudellisesta ja henkisestä taakasta mitä tässä nyt on ollut meneillään.
  
Mun talous on tällähetkellä yhtä vakaa kuin euroopassakin,huojuva korttitalo,
jota yritän pitää epätoivoisesti pystyssä perintätoimistojen maksusuunnitelmien
hengittäessä niskaani jatkuvasti,ja vain hoen että kyllä tämä tästä vielä tämä ja
ens kuu sitten helpottaa.Nimenomaan ÄLKÄÄ tehkö näin niinkuin minä tämän
asian teen vaikka lyön melkein vetoa että moni muukin on ollut tämänaltaisessa
tilanteessa ja töpeksinyt.

Nii'in minähän vain yritän epätoivoisesti selvitä näistä laskuista mutta kun pitäisi
nauttia elämästäkin ja sekös se vasta kallista lystiä tänäpäivänä on,kiitos eräiden
kukkahattutätien tuolla eduskunnassa jotka yrittävät holhota ja kieltää kaiken
mahdollisen ja kuvittelevat että asia on sillä kunnossa.

Edellisen viikonlopun tulokseksi saatiin 2 uutta biisin alkua,keikkaa pukkaa
loppukuusta toisen bändin kanssa ja ilmeisesti hiukan stressiäkin nimeltä
mainitsemattomilta tahoilta,myöskin minulta varsinkin kun unirytmi on
viimeaikoina ollut vielä päin helvettiä.

Huomenna marssin muutaman kymmenisen silmäparien eteen taas
soittamaan oman "keikkani" joka sisältää (luojan kiitos) vain yhden
biisin mutta sen vaikeudesta voidaankin olla sitten montaa mieltä
kun kyseessä on kuitenkin Bach.Tiedän olen hullu,mutta toivon
että tälläkerralla se menisi paljon paremmin kuin keväällä
jolloin "kenraaliharjotuksessa" menin ihan paniikkiin ja vain
itkin koska panioin ja luulin että mokasin pahemman kerran.

Onneksi ope oli ymmärtäväinen ja onneksi itse konsertti
meni kuitenkin sitten hyvin ettei tarvinnut hävetä silmiään päästä.
Se vain vaatii aikamoista rohkeutta paniikkihäiriöiseltä mennä
soittamaan sinua tölläävien silmäparien eteen ilman että hermostut
ja vaarassa on mokata koko biisi ja myöskin tietyllä lailla opettajan
maine koska on kuitenkin tietynlainen vastuu sinulla että esitys menee
hyvin sehän on selvää ja että olet harjoitellut senverran hyvin että
isoja virheitä ei tulisi.

Onneksi ystävä tulee kattomaan henkiseksi tueksi olemaan myöskin
läsnä ja luultavasti isäkin saapuu paikalle.Muuten viikonloppu onkin lie
tiedossa hieman edes rentoutumista ja toivonmukaan pitkään nukkumista
koska murunen on tampereella viikonlopun roolipelipelaamassa.

Tämä oli nyt tämmöinen kuulumisenvaihtelupostaus ei oikein jaksa
ajatella mitään "diippii" nyt pahemmin kun on juuri ollut mindexplotion
nimeltä migreeni ja yritän kerätä itteeni taasen kasaan.

Syksy lähestyy ja kaamosaika vähän jo tahtoo hirvittää ja tuleva talvi
että miten kovat pakaset taas tulee olemaan toivottavasti ei ihan hirveät
muutoin ei minulla ole asiaa taaskaan pihalle ja jo muutaman päivänkin
pakkosisälläolo on oikeasti ihan hanurista säiden takia olipa sitten
liian kova pakkanen tai liian kova helle.

Jakselua syksyn pimeyden keskellä ja poltelkaa kynttilöitä,
lukekaa hyvä kirja ja kuunnelkaa joku uusi levy.
Elämän pienistä iloista kannattaa nauttia!

Take Care!

XOXO
Anskuli <3