Mikään muu tässä talvessa ei ärsytä kuin se että paniikkihäiriöisenä jännität ihan sikana
kuolemanliukkailla keleillä tai sille se ainakin näyttää! kun menet tuolla juoksufanaatikkojen
keskellä.
Kieli tiukasti keskellä suuta ja yrität selvitä kauppaan ja takaisin kotiin, ilman, ja aika
sopivasti tähän kuuluisan perjantain epäonnenpäivän kauhuskenaariofiiliksiinkin kuuluvat
ajatukseni että voi luoja en selvii! ja tarrautua epätoivoisena toisen käsivarresta kiinni,
heittäen samalla hermostuksissani vitsiä että lennetään yhessä sitten,vaikka sillä hetkellä
ei yhtään naurattanutkaan.
Ja sitä epätoivoisesti yritin toiselle esittää huonoin menestyksin.
En varmasti olisi tuosta suorituksesta ainakaan vuosisadan Oscaria saanut.
Kaiken hyvän lisäksi kun jännitti vielä sitäk kova apuuskaista tuultakin joka jo kerkesi
minua kevyesti "tuupata" ja hämmästelin ihan ääneen asiaa silmät suurina.
Kotiin kun selvisin sitten vihdoin ja viimein oli itku taasen hyvin lähellä,katsoin käsiäni ja
huomasin että ne tärisivät,tuntui että hieman heikotti ja piti päästä istumaan vaikka mieli
teki mennä peiton alle itkemään sitä miten pelottavsta reisusta itse selvisin ja sitä miten
kamalaa tämä on eikä tätä toivoisi kenellekään.Nytkin vielä on pala kurkussa mutta oli
pakko tehdä tästä päivästä pikainen postaus,koska ainakin itsestä tuntui,että sai tämän
päivän "kauhukokemukset" täyteen ja jos joku huutaisi että uudestaan ni varmaan löisin.
Joku sanoikin tuosta jännittämisestä jossakin ohjelmassa, kuinka ollakaan nimen olen
jo tyystin unohtanut,aivotutkimuksiin liittyvää kuitenkin! että kirjoittaminen on
paras terapiamuoto kun jännittää jotakin,kirjoittaa ylös tuntemuksiaan,mutta eipä
nyt ollut mitään tuollaista ainakaan käsillä vaan piti mennä ja olo oli taas kerran
sellainen että kuin hyppäisi tuntemattomaan,nilkassa naru ja silti pelottaa ihan hirveästi.
Toivottavasti ei mitään muuta epäonnekasta satu tänään eikä kellekään muullekaan
vaiken itse suoranaisesti siihen uskokaan!
XoXo
Anskuli
Ps.Jouluun on enää 2 viikkoa,no mut sitten se ainakin on taas koko seuraavaksi kuukausiksi ohi
joten jaksetaan se läpi taas kerran!vaikkakin stressi yrittää taas muistuttaa hieman olemassaoloaan
ja se ahdistaa ja se,ettei oikein meinaa jaksaa tehdä mitään,näin lähellä lomia.Enää 1 Ma yksi!!
Pakko jaksaa,sekin ahdistaa se pakko-sana!ja kaiken kukkuraksi asiat valvottaa öisin,mitenhän
ihmeessä tästä taas nukkuisi ilman sitä hemmetin murehtimista.Pakko on taas helvetin kerran,
kohta helpottaa,taas helvetin kerran!! tiedän,muutamaksi viikoksi vain ja sitten nukun,näin ainakin
toivon ja kovasti vannon itselleni.Olen vain niin väsynyt.
kuolemanliukkailla keleillä tai sille se ainakin näyttää! kun menet tuolla juoksufanaatikkojen
keskellä.
Kieli tiukasti keskellä suuta ja yrität selvitä kauppaan ja takaisin kotiin, ilman, ja aika
sopivasti tähän kuuluisan perjantain epäonnenpäivän kauhuskenaariofiiliksiinkin kuuluvat
ajatukseni että voi luoja en selvii! ja tarrautua epätoivoisena toisen käsivarresta kiinni,
heittäen samalla hermostuksissani vitsiä että lennetään yhessä sitten,vaikka sillä hetkellä
ei yhtään naurattanutkaan.
Ja sitä epätoivoisesti yritin toiselle esittää huonoin menestyksin.
En varmasti olisi tuosta suorituksesta ainakaan vuosisadan Oscaria saanut.
Kaiken hyvän lisäksi kun jännitti vielä sitäk kova apuuskaista tuultakin joka jo kerkesi
minua kevyesti "tuupata" ja hämmästelin ihan ääneen asiaa silmät suurina.
Kotiin kun selvisin sitten vihdoin ja viimein oli itku taasen hyvin lähellä,katsoin käsiäni ja
huomasin että ne tärisivät,tuntui että hieman heikotti ja piti päästä istumaan vaikka mieli
teki mennä peiton alle itkemään sitä miten pelottavsta reisusta itse selvisin ja sitä miten
kamalaa tämä on eikä tätä toivoisi kenellekään.Nytkin vielä on pala kurkussa mutta oli
pakko tehdä tästä päivästä pikainen postaus,koska ainakin itsestä tuntui,että sai tämän
päivän "kauhukokemukset" täyteen ja jos joku huutaisi että uudestaan ni varmaan löisin.
Joku sanoikin tuosta jännittämisestä jossakin ohjelmassa, kuinka ollakaan nimen olen
jo tyystin unohtanut,aivotutkimuksiin liittyvää kuitenkin! että kirjoittaminen on
paras terapiamuoto kun jännittää jotakin,kirjoittaa ylös tuntemuksiaan,mutta eipä
nyt ollut mitään tuollaista ainakaan käsillä vaan piti mennä ja olo oli taas kerran
sellainen että kuin hyppäisi tuntemattomaan,nilkassa naru ja silti pelottaa ihan hirveästi.
Toivottavasti ei mitään muuta epäonnekasta satu tänään eikä kellekään muullekaan
vaiken itse suoranaisesti siihen uskokaan!
XoXo
Anskuli
Ps.Jouluun on enää 2 viikkoa,no mut sitten se ainakin on taas koko seuraavaksi kuukausiksi ohi
joten jaksetaan se läpi taas kerran!vaikkakin stressi yrittää taas muistuttaa hieman olemassaoloaan
ja se ahdistaa ja se,ettei oikein meinaa jaksaa tehdä mitään,näin lähellä lomia.Enää 1 Ma yksi!!
Pakko jaksaa,sekin ahdistaa se pakko-sana!ja kaiken kukkuraksi asiat valvottaa öisin,mitenhän
ihmeessä tästä taas nukkuisi ilman sitä hemmetin murehtimista.Pakko on taas helvetin kerran,
kohta helpottaa,taas helvetin kerran!! tiedän,muutamaksi viikoksi vain ja sitten nukun,näin ainakin
toivon ja kovasti vannon itselleni.Olen vain niin väsynyt.


.jpg)

