Tänään se sitten taas starttasi suht.koht kivuttomasti mistä itseasiassa hieman yllätyin itsekin.
Ensimmäinen tunti ja loppuvuoden rutistuksen paine senkuin vain kutkuttelee jo vatsapohjassa ja
ja takaraivossa asti saaden minut vain entistä enemmän sekaisin ja epätoivon valtaan.
Mutta toisaalta taasen tuntui jopa hyvältä mennä tunnille! mutta jännitti ja tuntui että
kun piti soittaa asteikkoa menin taas aivan lukkoon.Vaikka olin harjoitellut koko kesän
juuri sitätilannetta varten..!Kiitos sinä ihana paniikkihäiriö ja hahmottamishäiriö!
kun en vain osaa vielä sulkea niitä tuntemuksia pois "häiritsemästä"...*sigh*
Onnekseni opettaja oli hyvällä tuulella eikä juuri tainnut edes huomata
sitä miten itse siinä tilanteessa vain stressaannuin. >_<
Juuri tuli tuolla tv.stä Prisman dokumentti aivoista ja lopussa oli että mitä tapahtuu
kun suorituspaineen alla stressi laittaa aivot "lukkoon" ja miten sitä voi ehkäistä.
Ilmeisesti minun täytyy alkaa pitämään blogiani vähintään kerran viikkoon juuri
ennen tuntia ja kirjoittaa tuntemuksistani koska se kuulemma on tieteellisesti
todistettu parantavan suorituskykyä.
Muuten tuntuu että tämä päivä meni vähän miten meni.
Ehkä osittain vielä sisi että flunssa tahtoo vieläkin kurkkia vaikka viime yö oli nyt
ensimmäinen jolloin pystyin nukkumaan koko yön ilman et piti säpsähtää hereille
siihen että tukehtuu yskänpuuskaan ja olen onnistunut telomaan nilkkani jostain
x syystä johon koskee ja meinaa laittaa ohimot sykkimään tiiviiseen tahtiin..
aivan kuin ei jo olisi sitä ohimotykytystä jo ihan tarpeeksi..!
Osittain olen hieman pettynyt itseeni,ehkä opettajakin odotti enemmän vaikei sitä
missään vaiheessa edes ilmaissut vaikka kovin suorapuheinen noin muuten onkin.
Samassa päätin että opettelen vaikka väkisin nuo hemmetin asteikot ne kun
tuntuvat olevan hirmu isoja esteitä tällähetkellä vieläkin!
tai sitten minäkin olen vain laiska ja opettajanikin on sen minulle suoraan.
Tämä kaikki laittaa turhauttamaan siksi,että kun tahtoisi jo päästä eteenpäin
eikä istua tuolla loppuelämääni.
Tiedän,minun pitäisi olla pianon ääressä vaika olen älyttömän väsynyt
minun pitäisi opiskella ja silti ajattelen että huomenna.
Huomenna sitten ja keksin itselleni tekosyyn että olen kipeä
ja ärtynyt ja flunssainen.
Myöskin epäilen omia kykyjäni jälleen kerran tämän kanssa.
Onko minusta tähän todellakaan.Taso tason jälkeen asiat vaikeutuvat
ja sitä myötä paine kasvaa äärimmilleen.
Kysymys kuuluu mitä teen asian suhteen.
Muutenkin bändikuviot turhauttaa tuntuu että missään ei ole taas
mitään tolkkua,vaikka 2kk tauon jälkeen asiart ehkä jo näyttäisivät
vähitellen vihreää valoa ja kävimme eilen soittamassa pitkästä aikaa.
Pinna on kireällä käsittämättömistä asioista ja toisinaan tekisi mieli vain itkeä
ja luovuttaa ja todeta ettei minusta ole tähän.
En saa unelmastani ikinä kiinni.
Enkä varmasti saakaan ainakaan tätä menoa.
Niimpä niin, tervetuloa syksy ja stressi. -.-
XoXo
Anskuli
Ensimmäinen tunti ja loppuvuoden rutistuksen paine senkuin vain kutkuttelee jo vatsapohjassa ja
ja takaraivossa asti saaden minut vain entistä enemmän sekaisin ja epätoivon valtaan.
Mutta toisaalta taasen tuntui jopa hyvältä mennä tunnille! mutta jännitti ja tuntui että
kun piti soittaa asteikkoa menin taas aivan lukkoon.Vaikka olin harjoitellut koko kesän
juuri sitätilannetta varten..!Kiitos sinä ihana paniikkihäiriö ja hahmottamishäiriö!
kun en vain osaa vielä sulkea niitä tuntemuksia pois "häiritsemästä"...*sigh*
Onnekseni opettaja oli hyvällä tuulella eikä juuri tainnut edes huomata
sitä miten itse siinä tilanteessa vain stressaannuin. >_<
Juuri tuli tuolla tv.stä Prisman dokumentti aivoista ja lopussa oli että mitä tapahtuu
kun suorituspaineen alla stressi laittaa aivot "lukkoon" ja miten sitä voi ehkäistä.
Ilmeisesti minun täytyy alkaa pitämään blogiani vähintään kerran viikkoon juuri
ennen tuntia ja kirjoittaa tuntemuksistani koska se kuulemma on tieteellisesti
todistettu parantavan suorituskykyä.
Muuten tuntuu että tämä päivä meni vähän miten meni.
Ehkä osittain vielä sisi että flunssa tahtoo vieläkin kurkkia vaikka viime yö oli nyt
ensimmäinen jolloin pystyin nukkumaan koko yön ilman et piti säpsähtää hereille
siihen että tukehtuu yskänpuuskaan ja olen onnistunut telomaan nilkkani jostain
x syystä johon koskee ja meinaa laittaa ohimot sykkimään tiiviiseen tahtiin..
aivan kuin ei jo olisi sitä ohimotykytystä jo ihan tarpeeksi..!
Osittain olen hieman pettynyt itseeni,ehkä opettajakin odotti enemmän vaikei sitä
missään vaiheessa edes ilmaissut vaikka kovin suorapuheinen noin muuten onkin.
Samassa päätin että opettelen vaikka väkisin nuo hemmetin asteikot ne kun
tuntuvat olevan hirmu isoja esteitä tällähetkellä vieläkin!
tai sitten minäkin olen vain laiska ja opettajanikin on sen minulle suoraan.
Tämä kaikki laittaa turhauttamaan siksi,että kun tahtoisi jo päästä eteenpäin
eikä istua tuolla loppuelämääni.
Tiedän,minun pitäisi olla pianon ääressä vaika olen älyttömän väsynyt
minun pitäisi opiskella ja silti ajattelen että huomenna.
Huomenna sitten ja keksin itselleni tekosyyn että olen kipeä
ja ärtynyt ja flunssainen.
Myöskin epäilen omia kykyjäni jälleen kerran tämän kanssa.
Onko minusta tähän todellakaan.Taso tason jälkeen asiat vaikeutuvat
ja sitä myötä paine kasvaa äärimmilleen.
Kysymys kuuluu mitä teen asian suhteen.
Muutenkin bändikuviot turhauttaa tuntuu että missään ei ole taas
mitään tolkkua,vaikka 2kk tauon jälkeen asiart ehkä jo näyttäisivät
vähitellen vihreää valoa ja kävimme eilen soittamassa pitkästä aikaa.
Pinna on kireällä käsittämättömistä asioista ja toisinaan tekisi mieli vain itkeä
ja luovuttaa ja todeta ettei minusta ole tähän.
En saa unelmastani ikinä kiinni.
Enkä varmasti saakaan ainakaan tätä menoa.
Niimpä niin, tervetuloa syksy ja stressi. -.-
XoXo
Anskuli



