tiistai 20. elokuuta 2013

Coma White II

Yritin mennä äsken ihan oikeasti nukkumaan edes hieman aikaisemmin, mutei siitä mitään tullut.
Liikaa ajatuksia aivankuin jossakin liikennekaaoksessa.Taas kerran samanlainen kaaos on minun
päässäni ja yritän saada siitä jotain tolkkua mutta miten?Kun jumitun jo tuohon ensimmäiseen
kysymykseen, miten?

Kuuntelen yön hiljaisuutta,tämän taia rakastan juuri öitä ja jos voisin muuttaisin rytmini kokonaan
näin mutta sekään ei kuulemma ole ihan helppoa.Tai Muumipeikon sanoin; ei yön muuttaminen
päiväksi ole mikään pieni asia..! 

Joskus tuntuu että ahdistun taas tähän ihan kaikkeen varsinkin un erehdyn avaamaan suuni
vanhemmilleni ja etenkin äidille. taasko sinä jännität sitä koulua?! 
Noh anteeksi että olen olemassa ja stressaan kun erehdyin sanomaan että olen kipeänä
enkä löytänyt särkylääkkeitä kaapista joten piti mennä "lainaamaan" äidiltä.

Miksi et voisi kerrankin olla arvostelematta minua?!Tuntuu että jotkut kuten äitini, tekevät
sitä joko huomaamattaan tai sitten tahallaan.Tässä tapauksessa en ole varma kummastakaan.
Joskus melkein pakahdun siihen etten ole tarpeeksi,tai niin eräät antavat ainakin näin ollen
ymmärtää.En riitä tämmöisenään.Minun pitäisi olla se täydellinen tytär.Voin kertoa että
siinä hänen ja kaikkien muidenkin toiveet täydellisyydestä minun kohdallani pirstaloituvat.

Minä yritän vain olla ja jaksaa ja silti pitäisi jaksaa ja olla enemmän.
Tekisi mieleni vain itkeä,luovuttaa ja lähetä kauas pois mutta en voi.
Pelkään,että ajan myötä totun tähän enkä enää haluaisikaan minnekään muualle.
Totun näihin kultaisiin kaltereihin,tähän omaan elämäni kuplaan enkä uskallakkaan
astua siitä tutusta ja turvallisesta kuplasta pois.

Haluaisin olla joku muu.En haluaisi olla minä.

Kadehdin vapaita ihmisiä.He saavat tehdä elämällään mitä lystäävät minä vain
yritän epätoivoisesti edes sinne päin.

Tahtoisin  vain paeta.Mutta mitä hyötyöä siitäkään on?
Mitä voi tehdä kun on jo alkanut tottumaan tähän kaikeen aivan liikaa eikä enää
kohta edes jaksa taistella vastaan.Ja se mitä minun sisälläni on,en voisi edes tähän
kirjoittaa se mitä olen kokenut en uskalla siitä edes puhua.

Tunnen olevani niin yksin...

xoxo
anskuli


..."'cause you where from a perfect world 
the world that threw me away today 
today to run away..."















lauantai 3. elokuuta 2013

Jos vain tietäisitte...

Toisinaan, vähän liiankin usein sitä luulee että tietyt asiat elämässään, varsinkin ne
pahat ja negatiiviset asiat mitä on kokenut, tekisi vahvemmaksi ja niin saakelin
iotsepäiseksi yrittää pärjätä omillaan vaan ei.

Hetken aikaa luulet et hei,kyllähän minä tämän jo osaan olenhan aikuinen!
...tai niin sitä ainakin itselleen on kovasti uskotellut ja aika mestarillisesti myöskin
omille vanhemmilleen,ystävilleen,läheisilleen.On oppinut koko elämänsä ajan
olemaan muiden silmissä se hiljaisin, pelkäämätön ja pirtsakka rämäpää,
se outolintu, aina aurinkoinen,vahva henkisesti hahhahhaaaaah...!!!

Vaan totuus on tämä,minua pelottaa ja ihan SAATANASTI.
Nytkin mieleni on melkoisessa myllerryksessä ollut kohta
jo viikonverran mieleni vankilasta vapaana ja olen hämmentynyt,
itkuinen,sekava ja pelkään vain koska tämä räjähtää taas käsiini.

Olen vain niin kyllästynyt pelkäämään.Pelkäämään mitä?
...NO AIVAN VITUN KAIKKEA.ELÄMÄÄ!!! ja tulevaisuutta....
Aina vain uudestaan löydän itseni huokaisevan kyyneleet silmissä,itkun
jälleen kerran olevan tuloillaan,epätoivoisena,pelosta lamaantuneena
surusta järkyttyneenä.Mutta muille näytän ettei tässä mitään.

Kun tekisi mieli kiljua se lause ihmisille päin
IN YOUR FACE ja nähdä heidän ymmärtämättömien katseidensa kylmyys,
hämmentyneisyys,välinpitämättömyys vaikka niin kovasti yritetään mukamas 
välittää ja auttaa.Tiedän kyllä ketkä sitä OIKEASTI yrittävät eivätkä vain
sano niin <3
Mutta!Miten voit auttaa toista jos et oikeasti ymmärrä,ole kokenut sitä samaa helvettiä
läpi eikä se jätä sinua rauhaan edes unissasikaan..?!

Ne unet tulevat joka yö,painajaiset menneisyydestä,asioista joita en ole
uskaltanut puhua edes parhaimmille ystävilleni saati sitten poikaystävälle.
Joka päivä taistelen sisälläni olevia mörköjä vastaan osan niistä voitan
suurimmat kuitenkin voittavat minut joka kerta kun löydän
itseni itkemästä.

Olen itsekin miettinyt että olisi vain liian helppoa luovuttaa kokonaan
mutta en halua sitä.En halua antaa sille "kuiskaukselle" periksi
vaikka annankin toisinaan periksi sille pirulle aivan liian usein
syynä vain se että saisin edes hetken hengähdystauon tästä 
kaikesta. 

Eikä se että kesä on lopuillaan ja lähestyvä koulun alku yhtään
helpota oloa kun stressaan ja pelkään nyt jo tulevaa.
Olen siitä vain niin hiljaa.Olen ollut kaikesta aivan liian hiljaa
aivan liian kauan.



 https://www.youtube.com/watch?v=Xgrl9S6HtK8

What i Felt What I've known
Never shined through in what I've shown
Never Be Never See
Won't see what might have been
What I've felt What I've known
Never shined through in what I've shown
Never Free Never Me
So I dub thee Unforgiven ...

Never free never me
So I dub thee Unforgiven...

XoXo
anskuli <3 







 

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Aika ei odota ketään

Pitkästä aikaa on ollut jotain aivan käsittämätöntä oman rakkaan kanssa.
Kävimme Pe.na yöllä kävelemässä asuinalueeni lähiössä jutellen niitä näitä.
Kiikuimme turhan lyhyissä hiljaisen lähiöleikkipuiston kiikuissa kullan todetessa
keinun olevan liian lyhyt,loikaten pois sytyttäen tupakan minun jäädessäni vielä
nauttimaan tunteesta joka tuntui aivan vatsassa asti ja hymyilin yötaivaalle
kuunnellen murun jutustelua.

Aivan kuin olisin sen lyhyen hetken ajaksi palannut lapsuuteen
koska kyseisessä puistossa tuli joka kesäilta ravattua niin myöhään kuin
silloin sai olla vapaana ennenkuin piti mennä kotiin ja kiikut ovat vieläkin
suuressa suosiossa.

Nyt jalkamme ylsi kiikuista maahan liiankin hyvin,karkit ovat toisella
meistä muuttuneet tupakaksi,olueksi jne viattomuuden aika oli kuin
muisto vain.Mistä myöskin oli kovasti puhetta hänen kertoessaan
että tietyt tutut rakennukset hänen kotiseudustaan piti ihan etsimällä
etsiä.

Kävn moikkaamassa paria vanhaa tuttua taloa joita esittelin
haikein mielin muruselle tämän kuunnellessa hauskoja kertomuksia
sytytellen silloin tällöin tupakan ja katsellen uteliaana ympäristöä
jossa minä olin kasvanut.

Turhaan siinä lähiöitä kierrellessämme yritimme kuikuilla josko kisuja
olisi jossakin vilahtanut tai edes siilejä kun alkaa syksyn merkit vähän
liiankin uhkaavasti olla jo havaittavissa.

Ja niistä ensimmäiset toki laitoin merkille "yllättävän pimeyden"
ja katuvaloiden loisteen sekä yöperhoset ja muutaman tähden siellä täällä
tuikkimassa taivaalla kun eräänkin lapsuuden ystävän tontin lähistöllä
niskat takakenossa bongailimme hiljalleen syttyviä kirkaita tähtiä ja
ihastelimme elokuun niin kolkkoa mutta kaunista hieman yli puolenvälin
olevaa kuutamoa.

Ihmetellen sitäkin miten sekin on vain yksi meteoriitin
kivi johon vain nyt sattuu aurinko paistamaan niin kirkaasti ja se vain
napsahti omalle kiertokulkuradalleen vaikuttaen mm täällä pienen
pienellä pallossamme oleviin meriin.

Kuinka rakastankaan varsinkin loppukesän öitä ja mikä se olisikaan
paras tapa viettää kuin oman rakkaan kanssa ihmetellen tätä kaikkea.
Kotimatkalla pysähdyimme kirkonpenkille hänen jälleen kaivaessa tupakan
minun irvistellessäni selkääni jomottavasta kivusta ja huokaistessani päästyäni
lepuuttamaan sitä penkille.

Ennen tupakan sytyttämistään hän ojentautui minua
kohti ja olo oli kuin vastarakastuneella 6 ja puolen vuoden jälkeenkin kun siinä
suutelimme ja hänen revetessä kun rallatin hänelle suudeltuamme
"...ja kirkon penkillä me suudeltiin..!" josta kuulemma olisi ihan hyvin voinut
tehdä jonkun purkkapoppi-biisin.

Jonka jälkeen ihmettelimme, miten ennen oli niin hienompaa ja nyt ajan
muuttumista huonompaan suuntaan ihmiskunnassa,kerätessämme siitä
ympäriltämme joidenkin jättämiä jäätelöiden pakkauskuoria,pizzalaatikkoa
ja tyhjää tupakka-askia roskiin haikein mielin.

Ikävästä, siihen hieman viattomampaan aikaan,
ja tunteeseen mitä lapsena oli ollut olla vielä aivan liian onnellisen
tiedostamaton tulevasta.

Siltikin elämä on liian lyhyt murehtimiseen.

https://www.youtube.com/watch?v=gO5FepO9VT8


XOXO
Anskuli <3 ;)













tiistai 9. heinäkuuta 2013

The Truth is Out There...

Olen alkanut viimeaikoina nousemaan ilman herätyksiä jo ihan ihmisten
aikoihin aamulla.Tosin viikonloppuna kun oli ne harkat joihin piti herätä
aikaisin tuntuu että  siitä on vähän jäänyt "päälle" tämä unirytmi.

Eilen oli semmoinen tunteidenmyllerryspurkaus että maatessani sängyllä
murusen yrittäessä rauhoitella minua puhelimen toisessa päässä luulin jo
parin sekunnin verran että happi loppuu kohta oikeasti.

Toiset saattaisivat ajatella että ahaa ne riitelee ja niin ajattelen ensin itsekin
mutta itseasiassa, muutaman painottavan ja turhautuneisuuden sävyttämän
lauseiden jälkeen keskustelu lähti vasta kunnolla rakentavasti käyntiin, kun
toinenkin pääsi siihen mukaan ja ymmärsi... ja sitä ennen muut pariskunnat 
(kertomiensa mukaan,en siis yleistä)olisivat jo häipyneet ovet paukkuen, 
mutta en minä vaikka linjoilta lähdin vain siksi etten sanoisi peruuttamattoman 
pahasti ihmiselle jota rakastan. Ja näin minulle tuli olo että kaikkien näiden
vuosien jälkeen tuntui että taas nakattiin matto jalkojen alta ja olo on että
vau.

Kai minä en vain vieläkään kokonaan osaa tunnustaa itselleni sitä asiaa
että nyt on oikeasti tässä ollut vierellä ihminen joka OIKEASTI ymmärtää
kuinka turhautunutta välillä tämä kaikki on.

Ehkä olen vain tähän asti koko ajan pelännyt että tämä ihanuus viedään
minulta pois tai että tämä onkin vain unta josta herään joku hirveä aamu
aivan yksin.Koska välillä on tuntunut että minun kaikki syvimmät
pelkoni ovat yksitellen käyneet toteen... 

Fear is the path for the dark side...

Tai ehkä minustakin on tulossa pikkuhiljaa aikuinen temperamentti-
syydestäni huolimatta?


Siltikin,Lauantaina alkuillasta kun tulin kotiin turhautuneena
ja tuntui että se ei anna periksi ja vain kasaantuu kunnes se räjähtää 
kun iltasella katselin vuosien myötä olevaa lempisarjani elokuvaa
X Filesia jossa Mulderille jälleenkerran sanottiin että "Trust no one,
mr Mulder"  koin jokseenkin aivan erityistä myötätuntoa ja
ymmärrystä tätä roolihahmoa kohtaan.

Koska kylmä fakta maailmassa on se että kehenkään ei voi
luottaa.

Ja sen olen monesti elämäni varrella kokenut hyvinkin
masentavilla ja inhottavilla tavoilla vain siksi että olen
ollut typerä sinisilmäinen tytönheitukka. 


xoxo
Anskuli


 
























sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

To Be or Not To Be..?

Turhautuneisuutta joka meinaa yltyä vitutuksen kautta itkupotkuraivarinaurettavuusasteikolle!!!
Siitä on meikäläisen vuoristorata tälläkertaa tehty.Mikään!Ei ole maailmassa yhtä rasittavaa
no okei odottamisen jälkeen mutta sekin liittyy tavallaan asiaan kuin se että asiat
junnaa vittu paikoillaan.Ja sitten ihmiset arpoo että ollako vai eikö olla.
Hyvä kysymys eikö?
Pätee melkein kaikkeen ainakin jos soppaan lasketaan ihmissuhteet
draamoineen ja kaikkineen mikä myöskin pätee bändihommiinkin.*Syyyyyvä huokaus*

Juu kyllä, sekavaa on mutta onko ihmekään kun pääkään ei ota selvää ja tämä on lopputulos.
Eilen oli siis soitot pitkästä aikaa,missä ei ollut mitään erityistä vikaa muuta kuin että
alkuhuuman ja täpinän jälkeen soitimme noin 4h vai olikohan peräti 5 ja  siinä sitten
ihmettelimme erästä varsin haastavaa coverbiisi ja minun turhautuneisuuteni vain kasvoi
kasvamistaan.. anteeksi.... >_<

Noh,onneksi ymmärtäjiäkin löytyi iso kiitos siitä bändikavereille :)
Siinä sitten pihalla tupakkatauolla tuli meidän kitaristille avauduttua mm kun on soittokamat
paskana ja ei pääse purkamaan tuntojaan soittamiseen vähään aikaan-avautumista lähinnä
yleisen kuulumisenvaihdon yhteydessä ja kun koettaa selventää miksi on niin turhautunut
niin vastaukseksi tuli ymmärrystä.Edes joku ymmärtää oh god mille tämä fiilis tuntuu..!!
Vastaavaa tunnetta voisi kuvailla hyvinkin niin,että pää hajoaa minä hetkenä hyvänsä
kaiken painavan ajatuslastinsa alle ja lähes paniikinomaisesti yrittää miettiä jotakin
helpottavaa purkamisen kohdetta.

Ehkä tähän kaikkeen löytyy joskus jokin järkevä ratkaisu ja nyt on pidettävä vain taukoa
vaikka nytkin tekisi mieli soittaa mutta kun ei voi.Sitä sitten turhautuneisuuden puuskissaan
on jonnein avautuduttava ja kirjoittaminen on onnesi yksi hyvä keino purkaa kaikkee sisintään.
Ehkä myöskin on sekin ajatus mahdollinen että olisi vain kohdattava nämäkin tunemukset.
Voih,pakeneminen kun on toisinaan vähän liiankin helppoa eikö vain?

Noh,ettei tämä ihan nyt mene synkistelyksi on minulla häpi newsiäkin sentään teille kertoa :)
Ensinnäkin saatiin reenikämppä ja nykyään meillä on 2 solistia.Mies ja nainen, ja kys mimmin
kanssa pitäisi kuulemma vissiin vähän istuksia iltaa ensi viikolla ja tutustua ja täpinöissäni jo
sitäkin odottelen.Olemme tavanneet jo kerran mutta se oli niin pikainen visiitti että pitää
nähdä kyllä kunnolla.

Seuraavaa 2 viikkoa tässä ihan mielenkiinnolla on odotettavissa ja myöskin syyskuun
loppua jolloin viimeistään tämä tyttö heittää repun selkään ja häipyy viikonlopuksi Tampereelle
katsomaan pitkästä aikaa yhtä suosikki/omaan soittamiseen vaikuttavaa idolibändiään COB.ia.
Metallin ystävät tiedättä mistä on kyse :)
Tosin suunnitelmissa olisi että kesälläkin sinnepäin olisi suunnattava.
On ikävä Ystäviä siellä päässä!! <3 

Onneksi kuitenkin kesääkin on vielä jäljellä ja paljonpaaaljon hyviä asioita näköpiirissä.
Murun kanssa pitäisi mennä Deppin uusinkin katsomaan ja vähän ulos kun ei olla aikoihin
oltu oikein missään.Kiitos syynä talous.Miksi oih miksi kaiken pitää olla kiinni ja riippuvainen
rahasta.Kertokaa minulle.Josta taas aasinsiltaan mukavasti päästään on huoli maailmankin
asioista mutta joku viisas minulle joskus sanoi,että on opittava pitämään huolen omista
asioistaan (hahhhah) eikä maailmaa voi yksi ihminen pelastaa.Toisaalta haluaisiko sitä edes
jos semmoinen mahdollisuus olisi?

Kuitenkin, olkaa kiitollisia tästäkin päivästä eikä tämä nyt ole mitään jeesustelua!! 
koska koskaan ei voi tietää milloin se viimeinen päivä koittaa.

XOXO
Anskuli ;)





















maanantai 24. kesäkuuta 2013

Once you chasing rabbit and you know you're going to fall....

"a pill to make you numb
 a pill to make you dumb
 a pill to make you anybody else
 but all the drugs in this world
 won't save her from herself ...."

Herään aamulla vaikka mieleni halusi vielä jäädä petiin nukkumaan vaikka koko
päiväksi.Olisi pitänyt totella mutta uhmakkaasti tätä päivää vastaan päätin nousta
ja kohdata sen mitä kohdattavissa oli.

Vaikka kuin menet kilttinä tyttönä ja perus hei mitäs tänne tänään kuuluu?-
ilmeellä,jo ovella tiesin että tämä oli virhe, mutta olisi silti ollut epäkohteliasta
kääntyä takaisin ja huikata että nähdään parempana päivänä koska siitäkin
tai mistä tahansa väärästä elkeestä olisi tullut kuitenkin huutomyrsky.

Niin,hänen ylhäisyytensähän kun ei ole koskaan itse väärässä vaan itse
täydellisyyden perikuva.Jota minä yksinollessani niin katkeransuloisesti
jälleenkerran tyydyn kyyneliä väkisin pitätellen,nielemään kaiken vaikka
olisin niin ollut valmis heittämään yhtä pahasti takaisin vain toisen osapuolen
takia.Sensijaan tyydyin vain vilkaisemaan edes sinnepäin pahasti.

Miksi on niin vaikeaa kun on ihminen täysin muuttunut.
Miksi juuri minun pitää nämäkin paskat taas sietää?
Miksi en voisi vain taas paeta jaen jäänyt kotiin nukkumaan.
Noh tehty mikä tehty vaikka minä en tälläkerralla ole edes
tehnyt mitään väärää.Mikä on sinänsä ironista.
Satuin vain tänään  astumaan räjähdysalttiiseen tilaan
pahaa aavistamattani.


"you can choose;
if you'll take a red pill you'll wake up in your own bed and tought nothings happend
and it was all about dream...

But IF you take a blue pill, you will see how deep the rabbit hole goes..."

xoxo
Anskuli








sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Pitkä Kuuma Kesä

En ole jaksanut yksinkertaisesti käydä päivittämässä blogiani niin ahkeraan
kuin olin joskus ajatellut mutta tässä on ollut kaikenmaailman hässäkkää.
Juhannuksestakin päästiin juuri "tää alkaa muistuttaa joulua..!"
totesin Murusellekin kun tulimme kotiin vatsat melkoisen täynnä
hyvää grillievästä.

Saunan jälkeen sitten maistuikin muutama kylmä huurteinen kun auringon
edes hieman painuessa mailleen uskaltauduimme parvekkeellekin ihailemaan
auringonlaskua ja sitä kuuluisaa yötöntä yötä ja pelasimme yazia ^^

Ei kyllä jaksettu mihinkään lähteä edes kävelyllekään ja keskustaan ei
ollut puhettakaan koska baarit olivat auki siellä takuuvarmasti olisi
ollut terassihoukutuksia joten suosiolla jäimme kotiin ja valvoimme
pikkutunneille.Ihana Juhannus siis takana :,) <3

Nyt on Sunnuntai ja minä meinaan melkein läkähtyä.
Tuolla on takuuvarmasti ainakin +25 ellei ylikin eikä loppua näy moneen
moneen päivään ensi viikollakaan.Noh,ei kait sitä passaisi valittaa koska
tätä ihanuutta kestää enää vain pari kk ja sitten alkaa pikkuhiljaa syksy
kolkutella ovella.

Kaikissa vuodenajoissa tokihan on ne hyvät ja huonot
puolensa ja tavallaan taasen olen iloinen ettei tämä  +25
oleva keli ole jatkuvaa.Vaikka kesänlapsi olenkin minua ei silti
ole luotu sietämään yli +25 asteen helteitä kun ne saavat voimaan
pahoin.Jossakin Thaimaassa olo on varmasti ihanaa mutta minulle ei.

Nähtävästi tämän kesän festarit sijoittuvat aika lähelle elokuuta koulujen
alkamista (hui) ja nyt jo hieman stressailen sitä kun en ole vielä jaksanut
aloittaa teoriakirjaa vaan hoen vain että vielä on aikaa vielä on aikaa.

Turhautumista myöskin hieman on kurkkimassa bändikuvioiden puolella
viime reeneistä alkanee olla kohta iloisesti jo ainain 2 viikkoa ellei
enemmänkin ja paljon on kuvioita taas ilmassa niin,että on pitänyt
itsellenikin hieman selventää missä mennään ja sulatella asioita.

Perhepiirissä ei oikein ole mitään erikoista melkoista vuoristorata-
myllerrystä tämä kevätmetelisoppa on ollut ja tuntuu että nyt se alkaa
vähitellen tasoittua.En uskalla edes toivoa koska tiedän miten siinä
minun tuurillani kuitenkin juuri käy.

Tänään kuulemma superkuu paistaa taivaalla,lähimpänä maata niin
näkyy isompana-kuu jos jaksaisi niin voisi mennä sitä ihastelemaan.
Nautitaan kesästä ja kesäöistä! <3

XOXO
Anskuli ;)