Puolentunnin päsätä se alkaisi taas,uusi viikko ja uudet kujeet.
Ja minua jännittää ihan hirveesti.Ja toisaalta taas on ettei jännitä yhtään
ja on huoleton olo,mutta kuinkahan mahtaa taas käydä aamulla kun herään
pohtimaan uskallanko keittää kahvia,jos uskallan juon sen hitaasti,
yritän olla missään hötkyilemättä ja hätäilemättäja ajattelematta
varsinkaan sitä että tuonne pitää raas pakkaseen ja kylmään mennä.
Toivon että edes aurinko paistaisi huomenna vaikka kauhunvallassa jo
tänä iltana katselin pakkasennusteita.Kivat -20 ois tulossa ainakin
just huomiselle.Onneksi vanhempien kyydillä pääsen kouluun ja
takaisin mutta silti jännittää ja en yhtään ymmärrä että mikä.
Tavallaan ihan kaikki.
Miten selviin sinne,ja takaisin,aivan kuin kaikki olisi vain jatkuvaa vitun
selviytymistä ja sitkun olen sen tehnyt tulen kotiin aivan uupuneena henkisesti
koska taas siitä päivästä on selvitty ilman että minä olen joutunut minkäänlaiseen
pakokauhunvaltaan ja olen vain keskittynyt olennaiseen eli hengittämiseen ja siihen
että minä kyllä pärjään koska muutkin ajatukseen.
Tai niin ainakin haluaisin ajatella,muutkinhan tuonne joutuu menemään ja
ihan hyvin ovat selvinneet sieltä,ehkä kauppaankin ja sitten
takaisin,miksi en siis minäkin voisi?
Miksi en minäkin voisi niinkuin ennen selvisinkin ennenkuin tämä kaikki paska
tuli mun niskaan ja putosin sinne pimeyteen joka onnyt hallinnut mun elämää
tähän päivään asti ja yritän vain taistella tieni läpi,päivästä toiseen varsinkin
asioissa jotka ovat niin arkea ja "helppoa" kuin olla ja osaa.
Torstaina mulle tuli sellainen olo pitkään aikaan että meen vaikka se on mun
viimeinen tekoni-meiningillä terapiaan vaikka tiesin että kohtaus poli tulossa
mutta päätin katsoa sitä silmästä silmään ja mietin matkan aikana vain jotakin
muuta vaikka autoonkin istuessani ilmoitin voivani hieman huonosti mutta mennään
nyt silti.Onneksi äiti tajusi heti mikä on ja ei ollut kuitenkaan kiire niin ehti hyvin
siinä hengitellä rauhassa ja vain olla.Silti kun tuttu piha alkoi tulla vastaan sydän
hakkasi ja tuntui että pyörryn ihan minä hetkenä hyvönsä menin vain silti hammasta
purren.
Terapiassa onneksi rauhotuin mutta olikin myöskin asiaa niin paljon että
ihan yllätyin kuin vain puhua pälpätin eikä sanomisestani ollut tulla loppua.
Siltikin siellä helpotti,tuntui että se "paine" helpotti mun mahassa ja onneksi
taojoogasin hetken ennen lähtöä,sekin auttoi osaltaan katsomaan tilannetta
silmästä silmään ja olemaan rohkea. -kun kuitenkin sain purkaa juuri sillähetkellä
olevat ne isot asiat pois mieltä painamasta.
Mutta sitten kun tuli lähtö,se alkoi taas heti kun kerkesin hissiin.
Minä silti päätin että noniin,samallalailla kuin tänne tulinkin,menet.ja hengität
et ajattele muuta ja aloin vain pohtia mitä olen Taijissa oppinut hengitys-
tekniikoita ja niitä aloin sitten tehdä perässä ja kävellä.Kun autoon pääsin takaisin minä
ihan tärisin,käteni tärisi mutta en halunnut antaa periksi ja kaivaa sitä rauhoittavaa sieltä
takin taskusta,ne kun ovat minulla mukana aina ja joka paikassa mutta olen kyllästynyt
niihin,olen kyllästynyt tähän paskaan mikä hallitse minua, ja minä päätin että katson sitä
tai ainakin yritän silmästä silmään ja kohtaan sen vaikka mikä olisi, koska en ole
kuitenkaan tähänkään asti kuollut niin tehdessäni.
Tuli nyt hieman suurempi avautumisen tarve joten oli pakko tulla tekemään postaus asiasta
joka rajoittaa elämääni mutta minussa on alkanut herätä taisteltutahto kys asiaa vastaan.
En tiedä onko tämä sit typerää vai ei mutta sen tiedän ainakin,että pelkojensa kohtaaminen
ei ainakaan kuolemaksi ole kun vain vielä oppisin käsittelemään sitä tunnetta miksi se on
ja mitä se on ja mitä tehdä sille.
Tiedän että nämä ovat pitkiä prosesseja kuitenkin,
kumpa vain monet tietäisivät minkälaista helvettiä tämä kuitenkin on joka ikinen
päivä itsensä kanssa kamppaillessa ja kuinka uuvuttavaa se on.Tiedän,että en
kuitenkaan yksin ole,silti tuntuu että kuitenkin olen.Olen silti päättänyt nousta
tästäkin suosta vaikka nyt takapakkia tulikin,kuulemma kuuluu asiaan.
Olenhan minä loppujen lopuksi elämäni aikana selvinnyt tiukemmistakin tilanteista,
miksi en siis voisi selvitä ihan hyvin tästäkin.
Take Care!!
XoXo
Anskuli <3
Ja minua jännittää ihan hirveesti.Ja toisaalta taas on ettei jännitä yhtään
ja on huoleton olo,mutta kuinkahan mahtaa taas käydä aamulla kun herään
pohtimaan uskallanko keittää kahvia,jos uskallan juon sen hitaasti,
yritän olla missään hötkyilemättä ja hätäilemättäja ajattelematta
varsinkaan sitä että tuonne pitää raas pakkaseen ja kylmään mennä.
Toivon että edes aurinko paistaisi huomenna vaikka kauhunvallassa jo
tänä iltana katselin pakkasennusteita.Kivat -20 ois tulossa ainakin
just huomiselle.Onneksi vanhempien kyydillä pääsen kouluun ja
takaisin mutta silti jännittää ja en yhtään ymmärrä että mikä.
Tavallaan ihan kaikki.
Miten selviin sinne,ja takaisin,aivan kuin kaikki olisi vain jatkuvaa vitun
selviytymistä ja sitkun olen sen tehnyt tulen kotiin aivan uupuneena henkisesti
koska taas siitä päivästä on selvitty ilman että minä olen joutunut minkäänlaiseen
pakokauhunvaltaan ja olen vain keskittynyt olennaiseen eli hengittämiseen ja siihen
että minä kyllä pärjään koska muutkin ajatukseen.
Tai niin ainakin haluaisin ajatella,muutkinhan tuonne joutuu menemään ja
ihan hyvin ovat selvinneet sieltä,ehkä kauppaankin ja sitten
takaisin,miksi en siis minäkin voisi?
Miksi en minäkin voisi niinkuin ennen selvisinkin ennenkuin tämä kaikki paska
tuli mun niskaan ja putosin sinne pimeyteen joka onnyt hallinnut mun elämää
tähän päivään asti ja yritän vain taistella tieni läpi,päivästä toiseen varsinkin
asioissa jotka ovat niin arkea ja "helppoa" kuin olla ja osaa.
Torstaina mulle tuli sellainen olo pitkään aikaan että meen vaikka se on mun
viimeinen tekoni-meiningillä terapiaan vaikka tiesin että kohtaus poli tulossa
mutta päätin katsoa sitä silmästä silmään ja mietin matkan aikana vain jotakin
muuta vaikka autoonkin istuessani ilmoitin voivani hieman huonosti mutta mennään
nyt silti.Onneksi äiti tajusi heti mikä on ja ei ollut kuitenkaan kiire niin ehti hyvin
siinä hengitellä rauhassa ja vain olla.Silti kun tuttu piha alkoi tulla vastaan sydän
hakkasi ja tuntui että pyörryn ihan minä hetkenä hyvönsä menin vain silti hammasta
purren.
Terapiassa onneksi rauhotuin mutta olikin myöskin asiaa niin paljon että
ihan yllätyin kuin vain puhua pälpätin eikä sanomisestani ollut tulla loppua.
Siltikin siellä helpotti,tuntui että se "paine" helpotti mun mahassa ja onneksi
taojoogasin hetken ennen lähtöä,sekin auttoi osaltaan katsomaan tilannetta
silmästä silmään ja olemaan rohkea. -kun kuitenkin sain purkaa juuri sillähetkellä
olevat ne isot asiat pois mieltä painamasta.
Mutta sitten kun tuli lähtö,se alkoi taas heti kun kerkesin hissiin.
Minä silti päätin että noniin,samallalailla kuin tänne tulinkin,menet.ja hengität
et ajattele muuta ja aloin vain pohtia mitä olen Taijissa oppinut hengitys-
tekniikoita ja niitä aloin sitten tehdä perässä ja kävellä.Kun autoon pääsin takaisin minä
ihan tärisin,käteni tärisi mutta en halunnut antaa periksi ja kaivaa sitä rauhoittavaa sieltä
takin taskusta,ne kun ovat minulla mukana aina ja joka paikassa mutta olen kyllästynyt
niihin,olen kyllästynyt tähän paskaan mikä hallitse minua, ja minä päätin että katson sitä
tai ainakin yritän silmästä silmään ja kohtaan sen vaikka mikä olisi, koska en ole
kuitenkaan tähänkään asti kuollut niin tehdessäni.
Tuli nyt hieman suurempi avautumisen tarve joten oli pakko tulla tekemään postaus asiasta
joka rajoittaa elämääni mutta minussa on alkanut herätä taisteltutahto kys asiaa vastaan.
En tiedä onko tämä sit typerää vai ei mutta sen tiedän ainakin,että pelkojensa kohtaaminen
ei ainakaan kuolemaksi ole kun vain vielä oppisin käsittelemään sitä tunnetta miksi se on
ja mitä se on ja mitä tehdä sille.
Tiedän että nämä ovat pitkiä prosesseja kuitenkin,
kumpa vain monet tietäisivät minkälaista helvettiä tämä kuitenkin on joka ikinen
päivä itsensä kanssa kamppaillessa ja kuinka uuvuttavaa se on.Tiedän,että en
kuitenkaan yksin ole,silti tuntuu että kuitenkin olen.Olen silti päättänyt nousta
tästäkin suosta vaikka nyt takapakkia tulikin,kuulemma kuuluu asiaan.
Olenhan minä loppujen lopuksi elämäni aikana selvinnyt tiukemmistakin tilanteista,
miksi en siis voisi selvitä ihan hyvin tästäkin.
Take Care!!
XoXo
Anskuli <3

