lauantai 4. tammikuuta 2014

Henkilökohtainen helvetti

Ehkä hieman valehtelin viime postauksessani kun sanoin että voisin vihdoin
aloittaa puhtaalta pöydältä aivan kaiken kanssa.Noh en nyt ihan aivan kaiken
mutta suurimmalta osaltani.Olo on kuin olisi putkahtanut tämän kanssa hyvin
suureen,keskelle labyrinttia,joka muistuttaa ihan samankaltaista kuin siinä
Hohdon leffassakin olevaa,ahdistavaa,korkeaa ja aavistuksen ahdistavan
myrkynvihreä.Ainoana erona on vain se että sen leffan hahmot löysivät
sieltä ulospääsyn,minä yhä hapuilen hädissäni sitä.

Miettinyt koska ihmeessä tämä oikein loppuu,joskushan sen on kuitenkin
loputtava joskushan se keino löytyy?Päästä pois tästä olotilasta ja
peloistaan,alkaa elää ja mennä ja olla niinkuin muut.
Olla "normaali".

Vaikkakin ahdistuneisuushäiriöön, kyllä se on nyt lievennetty diagnoosini 
ei kuulemma ole muuta keinoa kuin vain kohdata ne asiat,tähän asti elämäni
on ollut vain selviytymistä päivästä toiseen ja tuntuu että varsinkin nyt on
pudonnut ihan huomaamattaan takaisin pari kertaa syvemmälle, kuin mihin
luulin päässeeni.

Lähemmäksi sitä tunnelin valoa ja sitten ahdistuneisuushäiriön mörkö huomaa
että yritän karata ja lähtee ääneti perääni ja kiskaisee minut syvemmälle kunnes
lamaannun pelosta enkä edes uskalla taistella sitä vastaan vaan tärisen ja itken
hiljaa paikoillani ja pelot ovat tyytyväisiä.

Tämä kuullostaa aika erikoiselta tavalta kuvailla sitä mitä tunnen ja
koen,mutta asia on näin.Toinen vaihtoehto olisi se Liisa Ihmemaassa-
kuvaus mutta tuo mörköjuttu kuvaa jotenkin paljon enempi minua
itseään ja se etten osaa vieläkään muuta kuin vain juosta vaikka
luulin osaavani jo paljon ties muutakin.Tuntuu että tämä erä on
taaskerran hävitty ja minä jäin nuolemaan näppejäni peloissani.

Silti kuiskaan kyynelsilmin hiljaa pimeyteen toivoen että
joku kuulisi avunhuutoni; miksi tämä ei lopu.

xoxo
anskuli






















tiistai 31. joulukuuta 2013

I know it's the last day on earth We'll never say goodbye

Odotuksia,suuria odotuksia niistä on ensi vuosi tehty.
Tavallaan huokaisen helpotuksesta kun tämäkin ralli vihdoin rauhoittuu ja loppuu
ja pääsee aloittamaan kaiken taas ikäänkuin puhtaalta pöydältä aivan kaiken kanssa.

Olemalla se parempi ihminen,muille kiltti ja hyvä mutta olen tullut siihen tulokseen
etten minäkään iäisyyksiini jaksa katsella jos minulle ollaan vain ilkeitä kokoajan
eikä edes pyydetä anteeksi, ja minä ihmettelen mitä minä nytten tein.

Miksi se on aina sitten kuitenkin oma vika vaikka se ihan päivänselvästi
oli myös vikaa siinä toisessakin ihmisessä?Ei vaan kehdata myöntää sitä
vaan helpompi syyttää minua ja kuvitella itse olevansa just niin naurettavan
täydellinen.Ei,sitä sinä et ole älä kuvittelekaan.Täydellistä ihmistä ei ole
olemassakaan sori vaan,valitettavasti.Jos olisi,elämä ei olisi tämmöistä
kuin se nyt on meidän omissa hassuissa pienenpienissä valinnoissamme.

Ihmissuhteet on kyllä siitä kummallinen ja ärsyttävä asia varsinkin semmoisten
kanssa jotka sitten kuitenkin loppupeleissä väkisinkin huomaa, että se ihminen
on minulle aivan väärä vaikka mitenkä yrittäisi nähdä asioiden hyvät puolet
ja kuvittelee näkevänsä vähän muutakin,mitä ehkä muut eivät näe.

Haluan olla hyvä ihminen mutta miksi minulle tulee sitten myös näitä vääriä
ihmisiä jodien ystävä haluaisin myöskin olla mutta se on mahdotonta koska
vain ahdistuu heidän seurassaan lisää.Eihän semmoinen ole normaalia?

Kuitenkin sitten harmittelen kun ei kemiat täysin natsaakaan ihmisten
kanssa vaikka kuinka mukava muuten olisi mutta ei vaan natsaa kun
ei päästy siihen tahdon olla kaikkien kaveri-ajatukseen.Se vaan on
täysin mahdotonta vaikka haluaisi aivan päinvastoin.
Haluan mahdotonta.Ja se sattuu.Tulee aina sattumaan ennenkuin osaa
päästää siitä irti.Jos osaan ikinä.Tiettyjen ihmisten kohdalla se sattuu
eniten koska en osaa päästää irti vaikka tavallaan olen päästänytkin jo.

Kaikesta huolimatta aivan mahtavaa Uutta Vuotta kaikille.
Viimeistä päivää viedään ja huomenna jatkuu aivan kokonaan
uusin keinoin elämä pelonsekaisen ja uteliaisuuden täyttämällä
fiiliksellä,mitä vuosi tuo tullessaan ja elämä.

Onneksi ainakin 4 asiaa on varmaa vielä huomennakin;
rakkaus ja ne ystävät ketkä ovat jääneet rinnalleni ja aina ovat olleet rinnallani,
läheiseni (sisaret/heidän perheensä) ja eritoten vanhempani.
Olen näistä kaikesta ikuisesti kiitollinen <3

Take Care & Happy New Year 2014!!!

XOXO
Anskuli <3 

PS.Biisi sopii tähän tunnelmaan niin hyvin <3
http://www.youtube.com/watch?v=HBhKxBps32s


















sunnuntai 29. joulukuuta 2013

I Want To Believe

Olen viimeaikoina miettinyt valtavasti semmoisia kysymyksiä,joihin melkein toivoisin
etten ehkä koskaan saisikaan vastauksia vaan eläisin niistä mielummin onnellisen
tietämättömänä.Nimittäin jälleenkerran omasta olemassaolon merkityksestä ja
siitä miten se joskus tulisi päättyvän kunnes ajattelen sitä ihan liikaa ja paniikissa
toivon,ettei niin kävisi kuitenkaan koska aina kuitenkin päädyn ajattelemaan
itseni kohdalla sitä kamalinta mahdollista tapaa kuolla.

Pohdin noita koko eilisen illan yrittäen etsiä sitä kuuluisaa ahaaelämystä tiettyjen
asioiden suhteen,kunnes luovutin hetkeksi ja annoin aivoparkojen levätä ja itse
pakenin fiktion maailmaan sohvannurkkaan teekupposen kanssa.

Kunnes sitten aloin myöhemmin katsoa telkkarista semmoista elokuvaa kuin
Outoja Tarinoita joissa kummallista kyllä käsiteltiin yliluonnollisia ilmiöitä ja
kuolemaa.Just sitä mitä minä olin lakannut jo pohtimasta siltä päivältä
koska en keksinyt millään minkäänlaisia vastauksia vaan huokaisin luo-
vuttaneena ja päätin keittää teetä rauhoittuakseni.

En vain ymmärrä mikä siinä pelottaa ja samalla myöskin kiehtoo niin
paljon.Minullahan kun on asuntoni seinillä ihania/upeita viikatemörköjulisteita
leffa ja bändijulisteiden seurana viihtyvyyttä ja hieman salaperäisyyttäkin
tuomaan ja minua kiinnostaa kaikki tuollainen, vaikka aika lailla
skeptinen olenkin vaikka toisaalta taas tunnen asioita joita muut
eivät ymmärrä ja ne eivät ole tästä maailmasta.

Siltikin olen aivan ymmälläni tästä,ja toisaalta taasen mietin että
onkohan minulla nyt jonkinlainen 30pin "kriisi" kun pohdituttaa kyseiset asiat
noinkin paljon.Ja samalla sitten kaikki nämä universumijutut joita tykkään
lueskella ja ne on hirmu mielenkinitoisia ja samalla tosi pelottaviakin.
Oikeastaan välillä jopa pelottavampia kuin yksikään ihmisen tekemä
kauhuleffa parhaimmillaan.

Samalla sitä tuntee ittesä niin pieneksi ja mitättömäksi tässä maailman-
kaikkeudessa että koko ajatus pelottaa ja melkein voin siitä pahoin ja
tekisi mieli paeta sitä piiloon peiton alle.Jos haluaisin tietää kysymyset
kaikkiin tuollaisiin en välttämättä tiedä olisinko edes valmis kuulemaan
vastauksia.Tuskin kukaan meistä on.

xoxo
anskuli 




















ps.aika friikkiä tietyllä lailla eikö...






















lauantai 28. joulukuuta 2013

I Want My Tears Back Now!

Huhhuh joulusta selvitty 2 päivän ylensyönnillä ja salaa toivomalla etten halua
syödä enää ikinä koska ähky,ja 1 päivän juhlinnalla.
Saldona liikutuksen kyyneleitä,iloisia ihmisiä jotka kapsahtivat kaulaan halaamaan
liikenteessä ollessa tuttu ja turvallinen kantapaikka ystävän kanssa perinteitä 
kunnioittamassa,liikaa juomista,naurua,ihmisiä enemmän tai vähemmän selvänä
saman katon alla  ja jokin bändikin lopetti kun paikalle saavuttiin.

Hassuja tekstiviestejä yön pimeinä tunteina ystävälle joka nosti
minut onneksi takaisin maan pinnalle ja haikeita oloja kun vuosi lähenee loppuaan,
kun toivo paremmasta alkaa taas nostamaan päätään asioiden suhteen.

Ja kauniiden äänien  koristellessa ikivanhoja joululauluja televisiosta, joita kynttilän-
valossa rakkaan kanssa tuli katseltua,kuunneltua ja ihmeteltyä
Kyllä Ahola sai taas tämän tytön kyyneliin asti Sylvian Joululaululla,kun muutenkin
sattui olemaan tavallista herkemmällä mielellä.Hyvin tunnelmallisen joulun saa
vesisateesta huolimatta silti aikaan kynttilöiden avulla ja juurikin mainitsemallani
tavalla.

3 päivän päästä on uusi vuosi ja minä en jaksa lakata ihmettelemästä miten nopeaa aika
rientää joskus eteenpäin.Se suorastaan pelottaa.Harmaa,usvainen ja sateinen sää yrittää
yhä vain pahentaa minun mieltäni ja pariin otteeseen on ollutkin vähän itkuisiakin päiviä,
kun olen huomannut kärsiväni myöskin jonkin asteisesta kaamosmasennuksesta.

Vaikkakin tänä talvena se ei onneksi ole ollut niin paha koska aurinko on pysytellyt
minun ilonani tavallistakin pidempään ylhäällä ja tosi komeita auringonlaskukuviakin
olen saanut napattua!Aina minä yritän kaiken kurjuudenkin keskeltä löytää sitä
positiivisuuttakin tästä ja joka kerralla se on onnistunut löytymään.

Nyt on ollut vain pitkään nukkumista,elämän pienistä asioista nauttimista;
kuten aamukahvi ja kiireetön herääminen ja oma aika <3 Koulutehtäviin
ajattelin alkaa panostamaan sitten näiden juhlien jälkeen,stressi on onneksi
helpottanut mutta vielä en olisi valmis kouluun takaisin.

Viikonloppu menee ihan täysin laiskotellessa,eilinen sauna ja iltapuuro
tekivät tehtävänsä vaikka heräsin puolenpäivän myötä ihmeteltyäni pimeyttä
kunnes katsoin kelloa ja kömmin kahvin keittoon.Minä vain nautin tästä kun
saa vain olla vaikka sekin välillä ahdistaa.Mutta nyt ei onneksi kerrankin
ahdista yhtään mikään.

Take Care!

XOXO
Anskuli <3 


























tiistai 24. joulukuuta 2013

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Never Enough...?

Ahdistaa.Tällähetkellä ihan kaikki.Joulu,paska sää,elämä tässäkö tämä kaikki
nyt sitten on vai onko minulla vielä jotakin odotettavaa.Miksi en osaa vain olla
ja nauttia matkasta vaan kokoajan tahdon jotakin uutta ja samalla mietin tässäkö
se kaikki on.Ja samantien tunnen syyllisyyttä;miten kehtaan edes ajatellakaan
asiaa noin,miten kehtaan olla niin pirun tyytymätön tähän elämääni kun voisi olla
paskemminkin asiat kuin mitä ne ovat.

Miksi pää on niin sekaisin tästä kaikesta ja miksi en osaa tätä puhua ulos,
pelkään sen kai kuullostavan liian typerältä tai jotain muuta älytöntä taas.
Ahdistaa tämä elämän rajallisuus,ahdistaa epätietoisuus ihan kaikesta.

Liikaa kahvia,liikaa ajatuksia,liian vähän aikaa,piti ottaa ihan rauhoittava
menoa tasoittamaan ja koettaa kirjoittaa mutta ainakun meinaan tosissani
yrittää kirjoittaa ne sanat ja ajatukset mitä mietin se jää vain pintaraapaisuksi
koska tuntuu etten pysty muuhun kuin siihen.Haluaisin pystyä mutta en kykene.
En vielä ole löytänyt keinoa miten enkä tiedä uskallanko koskaan täysin avata
patoutuneita tunteitani jotka ovat vuosikausia olleet hiljaa ja on ollutkin tähän
asti vain parempi että olen jatkossakin hiljaa koska pelkään kohdata niitä
luuseri kun olen.

Pelkään kohdata todelliset tuneeni,raivon,vihan,pelon ja pelkään miten ne
tulisivat minussa esiin ja saisinko hillittyä itseäni.Tavallaan se kuulemma on
puhdistava kokemus,kohdata kaikki tunteensa avoimestiolen vain aina itse
pidätellyt niitä,tai en ole koskaan antanut kenenkään nähdä kun itken.

Vielä tänäkin päivänä se on hyvin vaikeaa,vähitellen olen oppinut itkemään
vanhempieni edessä (hyvin harvoin) ja parin todella hyvän ystävän ja murun
edessä kai se sekin jotakin on mutta silti.Mielummin sitäkin harrastan yksin
kunnes on taas vähän parempi olo.Kaikki muut tunteet ovat minulle arvoitus,
omalla tavallaan koska en uskalla päästää niitä aivan täysin vapaaksi koska
pelkään mitä sitten tapahtuu.

Haluaisin vapautua niiden kahleista ja todellakin olla vapaa myös mieleltäni
ettei enää tarvitsisi pelätä ja murehtia vaan voisi oikeasti nauttia elämästä ja
sen matkasta.Tiedän kyllä yhden keinon mikä kuulemma olisi hyvä itsetutkiskelun
lääke,mutta pelkään testata sitä,pelkään taas niitä seuraamuksia enemmän kuin
sensijaan että olisin utelias kuin lapsi.

Löytyvätkö nämä vastaukset minulle ikinä?Silti vimmatusti niitä etsin vaikka
tuntuu että olisi parempi luovuttaa ja vain mennä elämän virran mukana
vaikka aina välillä tuntuu että väsyy siihenkin,itse elämään.

xoxo
anskuli 




















Jouluhössönsössön

Joulu.Se on taas täällä yli huomenna eikä minulla ole tietoakaan joulufiiliksestä.
Uloskin katsoin aamukahvia mennessäni keittämään,voih, niin ikävän harmaan
näköstä ja liukasta ja likaista taas vaikka yöllä jo kerkesin ihastella tovin,
ikkunasta pyryttävää lunta (räntää) jota tuprutti tulemaan ja menin ihan
parvekkeellekin sitä ihailemaan.Kaikki oli niin ihanan hiirenhiljaista ja
valkoista ja puhtaan näköistä lumivaipan alla.

Nyt, se yöllinen kauneus lumisateesta on muisto vain ja yritän ettei se
ihan kokonaan päivääni siltikään pilaisi.
Toivon silti salaa mielessäni että jouluyö olisi tuollainen samanlainen
vaikka en niin joulusta välitä mielummin vaikka nukkuisin sen yli jos
vaan voisi.Leipomiset toki nyt on asia erikseen ja se tunnelma ja muu
mutta se uskonnollinen hössönsössötys ei ole minun juttu.

Tänä vuonna ei ole meillä edes kuusta,mikä on taas vähän hassua kun
aina tottunut että semmoinen kököttää tuolla nurkassa ja minun tehtäväni
oli aina koristella se ja samalla katsoa jokajouluinen perinne Lumiukko,
mutta ei tänä vuonna,nyt vain Lumiukkoa.No,eipä tuo kyllä haittaakaan.

Päässä ois taas ihan hirveesti asiaa tännekin kirjoitettavaksi mutta en
vaan saa/jaksa pukea sitä kaikkea sanoiksi ja tuntuu että sielläkin
halutaan mielummin vain hiljentyä joulun ajaksi ja olla ressailematta
mistään.Ainakin olen toteuttanut yhden aikomuksistani jo,nukkunut
pitkään kun lomat alkoivat enkä ole laittanut herätyskelloakaan edes
soimaan,ah,mikä ihana vapaus jo siitäkin.

Tänään tiedossa silti kummitädin velvollisuuksia rakas kummipoika
täytti viikko sitten 7v,menee kouluun kohta toinen *haikeus*
niin synttäreille pitää mennä.No eipä siinä,kun vain jaksaisi
veljeäkin nähä joskus vähän useamminkin ja aina on itellä
kamala syyllinen olo,kun ei nähdä kuin vain näissä virallisissa
juhlissa mutta tuskimpa olen ainoa joka tätä asiaa myöskään
murehtii.Pitäisi vain tehdä asialle jotakin tiedän sen,mutta kun
taas turvaudun tekosyihin,heillä on omat menonsa jne ja minulla
kanssa enkä jaksa jne.Tiedän,olen paha ihminen.

Hohoho ja
Take Care!

XoXo
Anskuli <3